30.3.2009 Suojelusprkl

Ei näin

Kirjoitan tämän silläkin uhalla, että tuo kyseinen mies lukee tämän, koska kyseinen sälli on ollut ainakin joskus Cityssä:D Tapailin kuutisen vuotta sitten pari kertaa yhtä miestä, joka oli ihan kiva,…

30.3.2009 411

Helsingin Sanomat tänään A7 sivu

Ihana kadotettu, kaunis kirjoitus ihmisestä jonka näki ja jota ei saanut enää mielestään on osoitus,että kuinka paljon on valmis tekemään sen henkeäsalpaavan ja unohtumattuman ihmisen eteen. Olen aivan ällikällä lyöty….

30.3.2009 538

Palohälytin huutaa…

…ruoka on valmista! Ehei, kyse ei (tällä kertaa) ole kieltämättä mielipiteitä jakavista ruoanlaittotaidoistani, vaan yksinkertaisesti siitä, että uuni olisi kipeästi perusteellisen puhdistuksen tarpeessa. Sen pohjalle on joskus jonkun vähän ylikuohuilevan…

30.3.2009 45

6. aisti kertoi sen

Pyöränhuoltoa ja maukkaat pihvit puoleen hintaan, viinipullo asiakasomistajahintaan. Etukorttien ihanuutta. Elokuvia ja lohisopan keittelyä loppuilta. Sunnuntaina satoi lunta, eikä lahjakaan lentänyt.

29.3.2009 241

Kaupantekoo

Tilasin joulukuu alus Amatsonist ittelleni joululahjakirja. Jo enne jouluu tuli nootti et sorppa, ei me voida enne tammikuuta toimittaa tätä. OK. Sit tuli nootti et menee tammikuu lopulle. OK. Sit…

29.3.2009 127

Parantolaan…

Niin sinne sitä taas pitäs huomenna suunnistaa. Valitettavasti ny on luvassa vain viisi päivää 🙁 Aika kiireinen viikonloppu tässä takana olikin. Lauantaiaamuna lähettiin ajeleen etelään päin, pistäydyttiin Porvoon valtiopäivä-juhlilla, syötiin…

29.3.2009 1196

= no more =

kaveri tuli käymään -suoraan sairaalasta letkuista -oli vetänyt kaikke sekaisin ja liikaa. ei ne mua nää pennut usko, jos mä sanon et äläälä:P no hyvä, et on hengissä ja toivottavsti…

29.3.2009 1927

Kesäaika

Tuli lässytettyä kyökissä ½-päivään. Toisaalta oli korsaajan syy kun tuli vasta 04 vaikka oli tulossa klo 02. En päästänyt korsaajaa korsaamaan vaan pidin hereillä kunnes lähti kotiinsa. Ihmekö jos väsyttää……

29.3.2009 Uusi ihana alku

Laiskuus

Pitäisi saada inspis tehdä duunit tämänvuorokauden aikana. Mistäköhän sen sais? =)

29.3.2009 1754

Yksi askel eteenpäin..

Sain tänään jotain jota kukaan ei voi enää minulta ottaa pois. Ehkä tämä helpottaa jatkossa muitakin asioita. Voittaja olo!