24.3.2009 1280

HYVÄÄ HUOMENTA

Olen toki ennenkin sanonut kuinka huono aamuherääjä olen, joten miksi silloin kun minut herätetään siihen sisältyy jotain kummallista:D Eli kyse on ystävästäni, joka soitti noin 10 vaille 7 tänä aamuna….

24.3.2009 Suojelusprkl

Voihan ahdistus

Nyt alan jo hieman huolestumaan. Laitoin eilen aamusta yli viikon tauon jälkeen kielikorun jämät kieleeni. Tästä korusta on toinen pallero kadonnut enkä ole kerennyt ostaa uutta korua ja oli pakko…

24.3.2009 Caelestis

Hyppy alamäkeen

Kävelevä viisaus ruuhkaisa tukka Peiliini katson pelini näkien En osaisi en tahtoisi en edes voisi Olla mitään muuta Juoksen alas rinnettä huutaen kuin syötävä Maiharin nauhat löysällä kiristän tahtia Tuleeko…

24.3.2009 1144

Hooiivee.

Ensimmäinen yö yksin, uudessa asunnossa. Raksutin on ollu täällä koko viikonlopun, ja koira pyöriny ympäri kämpäkettä. Raksutin lähti tänään ja koira hävis kaverinsa luo yökylään. Moon ihan yssin. Kummallista. Kulta…

24.3.2009 Cityparin elämää

Ei ihan krokotiilin kyyneleitä

Pitäisköhän alkaa pitää selviytymispäiväkirjaa. ”Rakas päiväkirja, tänään itkin vain viisi tuntia viiden ja puolen sijaan.” Ööö…Ehkä ei. Jos kuitenkin pitäisin, tänään merkintä kertoisi juurikin siitä itkemistä, toivottomuuden tunteista ja ahdistuksesta,…

24.3.2009 Kesäkuussa tapahtuu..

Uutisia..

Big Brother : Huomaa kyllä millainen sen ohjelman pääkatsojakunta on !? Taatusti valtaosa sen katsojista ovat sukupuoleltaan naisia, uteliaita ja juoruilevia jotka eivät pahemmin jaksa liikuntaa harrastaa. Tuli vain mieleen…

ollaan hyvässä kuosissa -sähköiskut on ihan yes jos ne tulee tasawirrasta, mut voimawirta onkin weri juttu...sit tarvii roudari tai siis karvaa apuun.
24.3.2009 1196

= jumalat ovat hyvässä kuosissa =

Meidän jumalien aika on monasti liian kallista aivan jokapäiväiseksi. Meillä on paljon säädettävää ja vastuu soittaa ovikeloa ja puhuttaa kännykällä. Vastuu ilkuu lapsosten silmissä ja soittaa pääsi täyteen zombie-muusikkia vittuilakseen…

23.3.2009 Turn Loose the Swans

It’s my life

Kävelin lumisateessa liian ohuessa takissa ja liukkaissa kengissä. Huomasin taas juoksevani karkuun velvollisuuksia. Pää on liian täynnä ajatuksia, ajatukset kiertävät pakonomaista kehää, ja mieli muistuttaa Haminan asemakaavaa. Valaistut ikkunat ilkkuvat…

23.3.2009 537

Oi Voi!

Oon tehny sellassen synnin tossa lauantaina että eräs ihminen ei antaisi anteeksi jos saisi tietää sen!

23.3.2009 Rapsakkata

Pohjoismaat ratkovat veroparatiisiongelman?

Finanssikriisin yksi avaimia on se, että kuinka paljon jatkossa sallitaan rahaa olevan verotuksesta vapaana. Rahahan ei maailmasta ole loppumassa, vaan avainkysymys lienee se, että sallitakoon sellainen rajussa kasvussa ollut suuntaus,…