Blogit
Irtointiimiyttä? Ei enää
Tein päätösen. En harrastele enää irtosuhteita. Enpä koskaan ole ollutkaan kova harrastaja, mutta pitkän suhteen jälkeen oli vaihe, jolloin noihin tuli hypittyä joitakin kertoja. Mutta se vaihe tuli ja meni,…
Auringon paisteessa
kävin heti seittemän aikaan koiran kanssa pitkän kävelylnekin ennen töihin lähtöä. Eilen oli rankka päivä ja se hiukka painoi takissa, mutta kummasti liikunta ja ulkoilu auttaa. Ihan eri fiilis nyt!…
Kuka kusettaa ketäkin?
Kunta-alan palvelujen rahoitus on nyt kuuminta hottia. Kuitenkaan todellisiin ongelmakohtiin ei puututtu ns. hyvinä aikoina mitenkään. Lopussa olevan linkin kautta löytyvä ja kuntapäättäjien hyvin tiedossa oleva ongelma tuskin ratkeaa nytkään….
Voihan unet
En ole elämäni aikana kauheasti (muistaakseni) nähnyt seksiunia, paitsi viimeisen vuoden aikana. Mua hieman hirvittää ajatus siitä yhtälöstä, että puhun ja teen asioita unissani. Mahtaa olla naapureille kivoja yllätyksiä tiedossa,…
EasyAnalysing – Päänsisäisiä ristiriitoja
Tulin illalla kotiin pesemään pyykkiä. Ihan oikeaa pyykkiä, ja lisäksi lähiaikojen monenmoisten tapahtumien jälkipyykkiä. Huomasin, että tietynlaisista vastoinkäymisistä saa voimaa. Johtuuko keväästä vai mistä, en osaa sanoa. Mutta voimaa tulee,…
j-h
Jekyll (Hyde) loppui, mutta kotiin tuli oma tohtori Jekyll (herra Hyde). Paras sarja aikoihin!
Autokaupoilla, osa 3 – Tussula mielessäin.
EDIT Laitetaanpa sittenkin tämä koripunostyllan koeajokuva tänne [IMG 1185969] Kelvatkoon ensimmäiseksi yritykseksi.
No voi sun…
Eipä se riemu kauaa kestänyt.. Lunta alkoi tulee eilen ja tuli kaatokin pitkästä aikaa. Jalka soosina, vaan onneks antaa kävellä tänää ja huomenna takas töihin.
Aika ottaa Espanjan kakkosliiga haltuun !
Nyt v-loppuna kun on MM-karsintaa ja sen myötä sarjatauko maiden pääsarjoissa, on tarjolla sen lisäksi aladivisioonia + toki kuitenkin joidenkin maiden pääsarjoja kuten Irlanti & Yhdysvallat. Ja tosiaan sunnuntain vakio…
Lisää pakolaisia
[url=http://www.halla-aho.com/scripta/tilanne_sitkeasti_hallinnassa.html]Halla-ahon blogista[/url]: [i]Arviot tänä vuonna saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä ovat kohonneet jo kymmeneen tuhanteen. Ei ole mitään syytä, miksi tahti hiipuisi tulevina vuosina. Uuden ulkomaalaislain myötä ketään ei voida palauttaa, ja…