26.2.2009 1144

Kabomp.

Työhaastattelu, nyt ihan pian. Mä olin melkeen unohtanut koko systeemin. Ilostuin kovin kun havaitsin että haastis on tänään. Kaupunki etsii kouluavustajia – mä epäilen että elevassistent on niinku kouluavustaja. Saa…

26.2.2009 Rapsakkata

Onko Suomi Pohjolan Zimbabwe?

Valehtelu on nyt KKO:n antaman ennakkopäätöksen mukaan Suomessa sallittu. Siis ainakin länsimaalaisesta näkökulmasta katsottuna. Tosin rehellisesti toimivia maahanmuuttajia kohtaan KKO:n ennakkopäätös luo melkoisen epäilyksen varjon. Toivottavasti muutkin tiedotusvälineet käsittelevät aihetta…

26.2.2009 1999

Häiden huumaa

Paikallisessa aviisissa oli joku aika sitten hääliite. Oli sormuksen kuvia, pukuja, pitopalveluiden mainoksia ja morsiusparien haastatteluja. Jutusteltiin sitten työkavereiden kanssa aiheesta häät. Tosin ei heilläkään omakohtaista kokemusta ole naimisiinmenosta, mutta…

26.2.2009 Mamman marinat

Perhepäivä

Tänään lähetään kossinn & kossin kanssa viettämään perhepäivää. Mennään Joupiskalle pulkkamäkeen ja paistamaan makkaraa.Ison kossin kaveri lupas lähteä meijän kanssa pulkkailemaan myös. Sitten lähemmä ostoksille, normaalia ruokaostoksia teemme mutta silti…

26.2.2009 411

Huonoa huomenta!

Huomenta! En saanut nukuttua yhtään. Jouduin heräilee kun vihanneks riehu. Vihannes, eli mun jyrsijä. Mitä helvettiä se vetää spurttii keskellä yötä. Sit kun meen sen luo niin se näyttää maailman…

26.2.2009 1144

More action, more fun?

Mä oon märkä, vittuuntunut, ja ylläripylläri, mua panettaa. Aina kun mä ressaannun, vihastun tai mahdollisesti ilostun kovin, muhun iskee kauhea panetus. Soon ku tauti. Mä oon märkä koska ulkona sataa….

26.2.2009 45

a hard day’s night

Rankka päivä. Ei voi muuta sanoa. Aikainen herätys, 10 tuntia töitä, pari tuntia lepoa kotona ja vielä pari tekemättä jäänyttä rästitehtävääkin hoidin pois illan ratoksi. Aikaansaava päivä kaikin puolin. Ei…

26.2.2009 411

Hyvää yötä Teemu

Meen Teemu näkemään unta sinusta, lämpimästä sylistäsi ja turvallisista käsistäsi. Hyvää yötä ja kauniita unia. Kaipaan sinua joka päivä. Facebook-kaverilistasi kasvaa mutta ei minun nimelläni. Jos halusit näyttää mulle opetuksen,…

26.2.2009 1544

Hyvä treeni :0)

Tänään oli pitkästä aikaa todella hyvä uimatreeni

26.2.2009 1927

ROFLMAO!

Meinasin tukehtua kahviini kun vahingos ja sattumalta pomppas paljasperse peilikuvis. Ja kun se on vielä äijän perse. LMAO! *reps*