Blogit
Kuka Puolen Hehtaarin metsän asukeista olisit?
NASU.: Olet pienikokoinen, mutta suurisydämminen. Olet hieman arka, mutta täpärän paikan tullen sinusta tulee rohkea. – Pienikokoisesta en tiedä, kai kaikki on suhteellista. Mutta suurisydäminen (yhdellä ämmällä koska mulla on…
Ei näin
Lämmitin itselleni teevettä keittiössä ja olin laittanut mukin jo valmiiksi odottamaan vettä teepussin kanssa. Vesi valmistui ja olin kaatamassa sitä ”mukiini” kunnes tajusin kaatavani sitä työkaverini appelsiinin päälle, joka olla…
kipeilyä
KAuhea olo, tuntuu ku tekis kuolemaa. Henki ei vedä mistään reiästä ja korvatkin viel lukos kaiken päälle. *kröhköh* Jos mä oon lauantaiks terve ni hallelujah, mä olen maailman onnellisin ihminen…
Egyptiin
Lennot Kairoon varattu. Lähtö ens viikon torstaina. Olo on riemuikas ja vähän myös jännittynyt – mutta silleen hyvällä tavalla. Siistiä päästä kauas ja näkemään kaikkea kivaa. Muitakin hyviä uutisia. Juttujani…
Pakkasessa pitää juosta
että pysyy lämpimänä. Työpaikan parkkipaikka on taas ollu ihan täynnä ja piti ettei autolle paikka muualta. Löysin paikan ja maksuttoman vielä, mutta siinä on tietty aikarajoite. Joten aina tunnin välein…
Työt alkoi… arrgghhh!!
Jäin lomalle 19.12. viime vuonna, tulin tänään takaisin ja päivä alkoi ”pomon” kanssa kehityspalaverilla. Noh en viiltänyt ranteitani auki … vielä. Olemme muuttaneet ja työpisteeni on siirretty toimitusjohtajan akvaarion eteen,…
Kyllä on kylmää
Pieni valitus kelistä on paikallaan. Musta tää keli on sopivan kylmä.Toivottavasti myyrille käy köyhästi. Kaunistahan tälläinen kirkas pakkaskeli on. Ja puhtaan raikasta. Todellista talveahan tää on. Tulispa pian perjantai, rairai!=D
Päivän piristys
http://www.itsemurha.net/ 🙂 [b]Ja toinen piristys kans:D[/b] Eräänä iltana minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa. Lupasin miehelleni, että olen takaisin puoleen yöhön mennessä: ’Lupaan.’ No, tunnit kuluivat ja siideri meni alas…
Tänään vain rukoillaan.
Even though I walk through the valley of the shadow of death, I fear no evil, for You are with me; Your rod and Your staff, they comfort me.
Ei kiva :C
Ulkona paistaa aurinko ja taivaalta sataa hiljalleen suuria lumihiutaleita. Niin kaunista. Mun ahdistukseni hiukan hellittää, hetkeksi ainakin. Ihmisiä kävelee ulkona reput selässä ja kassit olalla… eteenpäin. Kouluun, luennoille, töihin, emmä…