Blogit
Hiihtoa taas!
Tänään sain lopultakin aikaiseksi lähdettyä taas hiihtämään. Keli oli (melkein koko ajan) hieno, aurinko paistoi täydeltä terältä. Sää kylläkin vaihteli äkkinäisesti. Välillä tuli lunta taivaan täydeltä ja sitten taas kirkastui…
Vakuutuslääkäreiden asema ylivertainen
Tällä hetkellä Suomessa ovat voimassa lait, joidenka ansiosta vakuutusyhtiöiden pää- ja sivutoimiset vakuutuslääkärit voivat merkitä tapauskohtaiseen käsittelijä- ja lääkärikansioon hylkäävän päätöksen korvauksista, hoidoista, kuntoutuksesta tai eläkkeestä; lyhimmillään sanalla ”EI”. Samalla…
23.TELKUTON
Sunnuntai, joka siltä ei tuntunu. Tällaset pitkät lomat on rentoutusta hermoille ja piinaa kukkarolle, sekä maksalle. MUTTA, vittu kun on vaan kivvaaaaa! Aamupalan jälkeen hiukan tenkkapoo noiden tekemisten kanssa, mutta…
Pääsiäinen
Tuntui todella pitkälle kun töistä jäin pois jo keskiviikkona. Viikonloppu oli oikein mukava. Viikonloppu vieras oli perjantaista tähän päivään ja yhdessä baareiltiin, tavattiin kavereita, laitettiin ruokaa ja töllättiin leffoja. Vaikka…
Buffalona
Tuhannet järvet Juoksevat mielessäni Puhveleiden lailla Tahtoisin Niin lujasti tahtoisin Juosta Nostaa karvapäinen kuontaloni Väistää nuoli ja keihäs Ylväänä Voimakkaana Myskinhajuisena Kaltaisteni joukossa Tasankoja pitkin Edessä lisää tasankoa Takana lisää…
The decision
Tämä ei ole juominkien jälkeistä uhoamista, vaan fakta: Nyt alkoi terveyselämä oikein toden teolla. Se ois niinQ -5-10 kiloa ennen juhannusta. Lihaskunto semmoseksi mitä se tavallisesti on ollutkin. Ja aerobinen…
Kotona taas
Pääsiäinen on nyt ohi. Vaikka lomaa vielä onkin, niin se menee lukemiseen ja niistämiseen. Oon odottanut tätä flunssaa muutaman viikon ellen kauemminkin, ja nyt se sitten saapui. Kaamee olo. Miten…
Jolkottelemaan
Taidan mennä kävelylle ja jatkaa cityilyä sitten vasta joskus yhdeksältä illalla. Nyt kun muutaman tunnin ollut ihan koneen ääressä, niin sitä tuntee tarvitsevansa jopa sitä.:) Palaan viimeistään heti ysin jälkeen.:)
Ihmiset ne osaa aina yllättää
Jälleen kerran todistin omin silmin, että ihmiset pystyy vajoamaan vielä alemmas, kuin mitä heistä uskoisi. http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1499206 Ton on pakko olla läppä! Mä en pystynyt katsomaan tuota klippiä tuntematta myötähäpeää.
Ailahtelua
Mielialat menee vuoristorataa. Välillä on hyvä mieli, välillä olen todella masentunut. Tää vaihtelee tosi nopeasti. Kun osais olla ärsyttämättä toista osapuolta… Itse haluisin puhua vaikka mistä, mutta toinen ärsyyntyy siitä…