Blogit
Kun ei osaa..
Pojille ostin playkkarin jo viime kesänä ja vanhempi on sitä aika ajoin pelaillut. Exän kanssa ollaan puhuttu rajoista pelaamisessa mutta aikaisemmin ei ole ollut mitään ongelmia. Nyt pojan oltua kipeänä…
..
Harmaata, välillä hetkittäisiä pilkahduksia auringosta Päivä kerrallaan, välillä itkien välillä nauraen Ymmärrän tänään taas hiukan paremmin, myös itseäni
= heebon mystinen maailma =
heebo lähti juuri ja aloimme miettiä missä tapasimme hieman ylikaksi vuotta sitten ensimmäistä kertaa ja kuinka me oikein päädyimme tähän asemaan -meistä on kehkeytynyt vekjesparin kaltainen hörhö ryhmä joka sai…
Vauhtia
Haa, energiaa on taas kun pienellä kylällä. Innostuin sunnuntaina treenaamaan koko päivän aamusta iltaan ja alkuviikkokin on mennyt varsin sporttisissa tunnelmissa. Joskus pitää levätäkin, niin tänään on ohjelmassa kulttuuria. Ei…
Jankki Nenosen seikkailut 1-2008: Elämä on peliä
Jankki havahtui kattohuoneistostaan kesken päivän. Mutta minkä päivän? Mikä maa, mikä valuutta? Jankki oli aivan sekaisin. Aivan kuin kaikki nuoruudenaikaiset päänsekoitusaineet olisivat yhtäkkiä vapautuneet Jankin reseptoreista kymmenen vuoden korkoa kasvaneen…
Onnea Kalevi ”Häkä” Häkkinen 80v. !
Kalevi ”Häkä” Häkkinen (12. maaliskuuta 1928) on suomalainen Hankasalmella asuva nopeuslaskulegenda, joka toi lajin Suomeen. Häkkinen on tehnyt urallaan useita ennätyksiä ja vielä nytkin lähes 80-vuotiaana jatkaa työtään ja laskee…
Suklaapupuja. ja pileet :)
Mikä ihana lastenaamu, synttärin kunniaksi kiskottiin paahtoleivän kaverina suklaapupua. Tehtiin sellainen diili,että korvat saapi syödä ja loput jää illaksi. Voi sitä hihkua ja riemua!! Aikamoisen leuhka neljä vuotias, käveli tänään…
Roskaposteista poimittuja, vol.49
Uskottavaa äijäilyä… 🙂 1. Älä koskaan vuokraa Pieni suklaapuoti -elokuva. Se voi olla merkki homoudesta. 2. Kaksi miestä ei missään olosuhteissa saa olla saman sateenvarjon alla. Se voi olla merkki…
Jänskättää hiukan
Täytyy myöntää että mua vähän jännittää se työhaastattelu tai no se lähinnä että missä se siellä paikan päällä sijaitsee.Ihan kiva ois omalla tavalla päästä uuteen työpaikkaan ja sellasseen missä vois…
Ei helvetti x)
Ylläpito on poistanut mun eilisen ”pyllistysvalokuvan” mun galleriasta. Huomasin asian äsken, kun katselin blogiani ja se kuva oli kadonnut eilisestä merkinnästäni.. Hei, vaikka mä olenkin läski, niin on täällä törkeämpiäkin…