Blogit
Morkkis
Voi hemmetti mikä morkkis voi tulla siitä, että eilen ja tänään meni sitten juhlinnan puolelle.. Jotenkin se vaan lipsahti. Rankka työviikko takana ja siideristä vaan tuntuu löytyvän ratkaisu ahdistukseen. No,…
pieni afrikkalainen kylä
Niin. Häpeän sanoa, mutta söin varmaan kylällisen edestä tänä iltana. Nähtiin opiskelukaverin kanssa ja päädyttiin Grande Grilliin (vai mikä hän on, siellä Santa Fén vieressä). Alkupaloiksi jotain kanajuttuja (filepaloja friteerattuina)…
Jäähyväiset
Hyvästi kodillemme. Sille, jonka seiniä yhdessä maalasimme helvetillisillä heinäkuun helteillä. Muistat varmaan. Sille, jonka kätköihin oli turvallista piiloutua pahalta maailmalta. Sille, jonka lainanlyhennykset olivat saatanallisia. Sille kodille, jossa olimme joskus…
Naisten aliarviointia, prkl !!
Tekstiä tenttikirjasta (Kari Uusikylä, Lahjakkaiden kasvatus): Sosiaalipsykologi Gustave Le Bon (1879) käsityksiä naisten älykkyydestä: ”Älykkäimpienkin rotujen joukossa on joukoittain naisia, joiden aivojen koko on lähempänä gorillan kuin kehittyneimpien miesaivojen kokoa….
Muumeja ja väsymystä.
Noniin, mistähän alkais. Meillä ei nukuta. No, juuri lainkaan. Tytöllä tulee hampaita, ja onhan se vähän kiukkuinen. Mulla ei ole enää lainkaan aivotoimintaa kun tilanne stressaa niin pahasti kun oma…
Muutto ensi viikolla
Jep. Vuokrasoppari on tehty ja se on nyt sitten varmaa. Ens viikolla pitäs raahata äässini ja tavarani (joita ei hirveästi ole koska puolet on vielä Ranskassa) Tampereelle. Mitähän täskin taas…
Pöh
Soitin tässä kaikki luokkalaiset läpi, tai siis ne keiden numeron olin saanut. Koetin järjestää jotain illanistujaisia tänne, mutta joko kaikki ovat A) poissa kaupungista B) menossa kaverin synttäreille Eli ketään…
iltaa odotellessa…
Mua ihan jo jännittää! *** Tänään on Viron itsenäisyyspäivä. Ja mulla on kiire. Yllättävää.
La-la-lauantai
Shoppailua: *Uusi, kevyt alumiinirunkoinen hybridipyörä. Loistava ajoitus pyörän ostoon. Säästin pitkän pennin. Myytiin vanhoja alennuksella pois, sillä kuukauden päästä on jo myynnissä kevään uudet mallit. *Minttupehmis (Mariannemurskaa ja Pätkistä) Jack&Jonesilla…
Ryyppäämään!!
”Ryyppäämään, ryyppäämän, joka päivä kännätään. Tahdon olla juovuksissa, maanantaina, tiistaina… :)” No eih, tänään pitkästä aikaa baariin.. siis niiku ihan oikeesti:) Lähetään työkavereiden kanssa kattelemaan vähän helsingin yöelämää:) ihan jees……