Repparii ma kirjoitan. Kasassa nyt about 7500 merkkiä. Tänään kirjoittaminen sujuu, ylistys siitä Luojalle tai jollekin muulle hauskalle veikolle. Meinaan tuollaista olisi aika tuskallista vääntää mikäli olisi sellainen näppäimistön vittuilupäivä, jolloin se ihan kiusallaan kieltäytyy tekemästä yhteistyötä nokkelan, luovan ja aina niin sanavalmiin luontoni kanssa. *Köh*
On ollut nyt melko kauan hirmu hyvä mieli. Siis toki on ollut joitakin hetkellisiä syvänteitä, mutta pääosin tuuli on ollut keveä ja vilvoittava. (Ah, miten proosallista!) Toista oli vuodenvaihteessa ja vähän sen jälkeenkin – silloin ryvin matalikoissa ja ahdistuin vähän kaikesta. No, ahdistus on sellainen juttu, josta en koskaan pääse eroon, mutta ihan kiva, että sekin korventaa välillä vähän vähemmän.
Alan uskoa, että inhasta talviajasta on kohta selvitty, ja kevät on täällä pian. Ja onhan se – jos ei sään puolesta, niin ainakin kalenterin ja kaiken yleisen kivuuden muodossa. Maaliskuussa kun on varsin mukavia juttuja työrintamalla, ja vapaalla sitten muun muassa pikkuvappu ja St. Patrick´s Dayn pirskeet. Huhtikuussa suuntaankin jo muille maille viheriäille. Se on melkoisen jees.