Helsinki. Tämä karun ja kylmän maamme sydän, jonne muutin reilu vuosi sitten jännittävämmän elämän perässä. Muutin maalta (oikeastaan metsästä, jumalan selän takaa) ja Helsinki avasi ovet aivan uuteen elämään. Alkajaisiksi voisin mainita miten helppoa elämä täällä on kun kaikki on oven ulkopuolella, maximissaan 5km säteellä. [i]"Kahvimaito loppui"[/i] – nou hätä, Siwa 24/7 on tossa kulman takana. [i]"Mihin aikaan bussi menikään?"[/i] – ainiin, reittiopas on historiaa kun bussit ja ratikat kulkevat 5min välein. Edellä mainitut ovat asioita jotka ovat huomattavasti helpottaneet arkeani Helsingin ytimeen muuttoni jälkeen.
Kolmas mainittava asia on se että pääkaupungissamme ei tarvitse tuntea itseänsä yksinäiseksi. Naapurin naurut ja ajottaiset ilmavaivat kuuluvat seinän läpi, poliisiautojen ja ambulanssien sireenit viillettävät ohitse ja viikonlopun viettäjät kuuluvat kadulla. [b]Ja minä rakastan sitä[/b]. Tunnetta siitä että on elämää ja vilskettä ympärillä, vuorokaudenajasta huolimatta. Niin miehiä ja naisia, hetero- taikka homoseksuaaleja, lapsia ja vanhuksia, tummia ja vaaleita, työssäkäyviä, päihtyneitä, vastarakastuneita, turisteja, urheilijoita jne. Lista on loputon ja uskon etteivät kaikki mieti tätä Helsingin rikkautta arjessaan ja kadulla kävelessään. Olemme monenlaisten ihmisten ympäröimänä ja meidän tulisi nähdä se mahdollisuutena oppia uutta ja laajentaa näkökantojamme.
Kokonaisuudessaan voin sanoa pitäväni, jollen jopa rakastavani Helsinkiä. Kuulun kyllä siihen kategoriaan joka kuluttaa puolet vuodesta valittaakseen asuvansa tässä persreikä maassa, kun on kylmä ja pimeää. Mutta en voisi kuvitellakkaan enää pärjääväni muualla kun Helsingissä niitä kuutta koleaa kuukautta. Ja loppujen lopuksi joka vuosi kesä ja lämpö peittoaa talven ankeuden. Sillon, voin sanoa [b]rakastavani[/b] Helsinkiä koko sydämestäni.
/B