Perjantai syndrooma

Viikon mittainen työputki väistyy syrjään ja antaa tilaa railakkaalle viikonlopulle, niin ettei tanssijalka malta pysyä paikallaan. Tämä on varmasti tuttu tunne melko monelle nuorelle parikymppiselle joka on litkinyt humalapitoisia juomia teini-ikäisestä asti. Näillä henkilöillä on myös pakottava tarve pyhittää perjantai ja lauantai illat bailaamiselle tai muulle samankaltaiselle toiminnalle. [i]Allekirjoittaja lasketaan näiden joukkoon…[/i] Ymmärtääksemme tämän [i]ryyppäämisen[/i] tarpeen, meidän on kelattava kasettia taaksepäin aina yläasteelle (taikka muulle ajankohdalle) asti. Ensikokemukset humaltumisen tunteesta jakavat kaikilla eriäviä mielipiteitä mutta itselläni ja ystävilläni se oli huvittavaa aikaa. Tietyllä tapaa se oli myös yhdistävä ja intiimi kokemus, joka toi ripauksen jännitystä koululaisen elämään. Lukioaikana juhlimisesta tuli viikon kohokohta jota odotettiin epätoivoisesti jo tiistaina – maanantaina juoruttiin tietty edellisen viikonlopun tapahtumia [i]"OMG" "eihän?!" "Ootko tosissas" "second base?"[/i] hokemien säestämänä. Lyhykäisyydessään elämämme pyöri melkolailla juhlimisen ympärillä, ja tietyllä tapaa toivoin tämän aikakauden jäävän historiaan ja saavani jotain järkevää aikaiseksi sen jälkeen.

TOISIN KÄVI. Yliopisto opiskeluni alkoivat syksyllä ja nyt on menty kovempaa kuin koskaan. Puolustuksekseni sanon vain sen että se on [b]niin pirun hauskaa[/b]. Mennä ja olla ilman huolen häivää vielä kun voi. Kerranhan me vain nuoria ollaan (sen neuvon olen ottanut kirjaimellisesti käyttööni iäkkäämmiltä henkilöiltä heh). Kaikilla riittää varmasti kertomuksia ja kommelluksia bailuiltojen jälkeen, niin hyviä kuin niitä huonompiakin. Ja juuri Näitten kuuluisien baari iltojen inspiroimana aloitin myös tämän blogin. Haluan jakaa muillekkin hauskoja toilailujani pääosin Helsingin yöelämässä! Mutta niistä myöhemmin lisää ja takaisin jutun ytimeen. Tänä viikonloppuna päätin olla juhlimatta ja paeta vanhempieni luo. Tehdä pihahommia, käydä sienessä, saunoa ja hörppiä kylmää bisseä. Olo on melko seesteinen ja "raikas" mutta ystävien Snapchat kuvat viikonlopun riennoista eivät ainakaan tee oloani helpommaksi. Halu kokoontua ystävien kanssa, vetää parit drinksut naamariin ja baanalle on sietämätön. Tästä syytän vain ja ainoastaan sisäistä tanssijalkaani joka on jo puoliksi menossa (vaikka kirjoittavalla hetkellä olen juuri menossa nukkumaan). En varmasti ole ainoa jolla on tämä [i]"Perjantai syndrooma"[/i], joka aktivoituu viikonloppuisin ja väkisin vetää sinut baanalle tanssimaan ja tapaamaan uusia ihmisiä. Mutta hei, ei hävettävää. Parempi niin kuin että istuisi kotona kolme päivää putkeen tekemättä mitään, right? 😉 /B