[B]Onko keinoja kehittää parisuhdetta, kun toisen osapuolen mielestä kaikki ongelmat ovat minussa? Jos yritän kertoa, että tunteeni eivät ole suhteessa sillä tasolla kuin niiden haluaisin olevan ja haluaisin meidän yhdessä hakevan apua, niin minulle loukkaannutaan. Sanotaan, että parempaan ei pysty. Jos se ei riitä, niin siitä sitten vain parempaa etsimään.
Kymmenen vuotta kestänyt avoliittomme on poikinut kaksi ihanaa lasta (7- ja 6-vuotiaat). Koko liiton ajan mies on käyttänyt alkoholia runsaasti. Tilanteen ajauduttua todella huonoksi mies onneksi ymmärsi hakea apua ja on nyt hyvän hoidon ansiosta ollut raittiina yhdeksän kuukautta. Tämän koen erittäin hyvänä asiana, mieheni lisäksi myös koko perheelle. Viime aikoina hän on kuitenkin ruvennut puhumaan, ettei hän raittiina koko elämäänsä aio olla, ja eihän meillä asiat niin huonosti olleet, kun kuuntelee muita. Koen tämän todella loukkaavaksi ja olen sen hänelle sanonutkin.
Minua on myös jo useamman vuoden ajan häirinnyt hänen jatkuva seksistä puhuminen ja sen vaatiminen. Asiasta puhuminen alkaa jo heti aamusta. Käsi saatetaan runttasta heti haaroihin, rintoja kouria kipeästi ja kieltä livotaan inhottavasti. Päivän mittaan ehdotellaan useasti asiasta: ”onx illalla / mites ois pimpit / kokeilepas, kun häntä on kovana” jne. Ja jos en vaikuta halukkaalta, niin loukkaannutaan. Onneksi hän välttää kaikkein rivoimpia otteita lasten aikana. Olen todella monesti sanonut, etten pidä kourimisesta. Kaipaan halauksia, helliä suukkoja ja sanoja. Harrastamme seksiä noin kolmesti viikossa. Saan välillä tyydytyksen, mutta jollakin tavalla minulle jää aina tyhjä olo. Kun olen kysynyt, miksi hän jatkuvasti haluaa yhdyntää ja puhuu siitä, hän kertoo vain pitävänsä siitä niin paljon kanssani. Hän on myös pettynyt, koska teen aloitteita niin harvoin. Mutta miten voisinkaan, kun toinen puhuu siitä jatkuvasti?
Minulla on tunne, että oma seksuaalisuuteni on kadonnut jonnekin ja aina yhdynnässä ollessamme suoritan jotain roolia. Mieheni on hyvin ahkera ja jakaa kanssani kotityöt. Lasten hoitamiseen hän on mukavasti alkanut ottaa osaa nyt, kun alkoholi on jäänyt pois. Olen hänelle sanonutkin monesti, miten hieno asia on, että hän on nyt raittiina päässyt lähemmäksi lapsia. Siihen on vain usein vastaus, että ”niin, ei pitäisi olla mitään valittamista”. Tai jos kiitän häntä kotitöistä / auton renkaidenvaihdosta / lastenhoitamisesta, on vastaus usein ”jonkunhan tällä on kotityöt tehtävä / kato ny, miten hyvä mies sinulla on” tms. Usein en kerkiä edes kiittämään, kun jo polleillaan hyvillä teoilla.
Ja jos satun sanomaan, että oli raskas työpäivä ja olen väsynyt tai vaikka vain haukottelen, alkaa mesoaminen ”aijaha, vai sulla oli raskasta, arvaa vaan miten meillä. Ei taida illalla olla mitään kivaa tiedossa”. Eli en saa olla väsynyt ilman syyllisyyttä. Välillä tuntuu, että minua syyllistetään joka asiasta. Koko ajan selän takana katsotaan tekemiset ja tekemättä jättämiset. Jos unohdan jotain (olen kyllä myöntänyt olevani hajamielinen), siitä nostetaan kauhea meteli ja joskus mökötetään monta päivää. Ostin oman auton, ettei tarvitsisi hänen autoaan lainata lasten kuskaamiseen. Mutta sekin oli huono merkki ja sekin häntä nyt v****taa.
Huomaan, että tätäkin kirjoittaessa ärtymys alkaa nousta ja pulssi kiihtymään. Haluaisin vain tietää, miten voisin toimia, jotta itse jaksaisin paremmin. Sillä olen alkanut tuntea luisuvani kohti jaksamiseni rajoja. Olen myös alkanut tuntea fyysisiäkin oireita; unettomuus, makean himo, ahdistus rinnassa, haluttomuus ja väsymys. Perheneuvolassa olen käynyt ja saanut miehenikin sinne muutaman kerran. Siellä hän vain kehui, miten paljon hän asioita tekee ja se siitä. Apua en oikein tuntenut saavani. Tuntui kyllä hyvältä puhua jollekin, joka kuunteli.
terveisin,[/B]
[I]kohtako tunteeton?
Nainen, 42[/I]
Hei nimimerkki ”Kohtako tunteeton?”
Kiitos kirjeestäsi.
Kertomastasi tuli mieleen perheneuvonnan asiakaspariskunta, jossa molempien osapuolten tarinat ovat kaukana toisistaan. Voin kuvitella hyvin miehesi sinne perheneuvolan tuoliin. Siellä hän kertoo, miten hienosti hän tekee kotitöitä ja osallistuu perheen arkeen, on vähentänyt alkoholin käyttöäänkin perheen hyväksi ja tykkää vaimostaan niin kovasti ja haluaa häntä paljon. Ja puhuu ihan totta. Toisaalla on sinun kokemuksesi. Tässä roolissani Suhdeklinikan vastaajana minun on vaikea olla puolueeton, koska kuuluvilla on vain sinun äänesi. Oikeassa pariterapiatilanteessa olisi tärkeää saada molempien puolisoiden näkökulmat esille yhtä aikaa. Mutta nyt kommentoin tilannetta sen informaation valossa, jota olen sinulta saanut.
Kuulostaa siltä, että miehesi vyöryy rajojesi yli monessa kohdin. Hän vaatii sinulta seksuaalista aktiivisuutta oman tarpeensa mukaisesti, vahtii tekemisiäsi ja tekemättä jättämisiäsi. Kuulostaa siltä, että hän käyttää aika suurta valtaa parisuhteessanne. Onkohan niin, että kun mies vie monella tavoin paljon tilaa, sinä tunnen jääväsi ahtaalle. Tarpeesi hankkia oma auto lasten kuljetuksia varten näyttäytyy minulle esimerkkinä siitä, että jakaminen on hankalaa. Tuleekohan miehesi ketutus sinun auton hankkimisestasi kenties siitä, että hän kokee siinä hallinnan menetystä suhteessa sinuun? Oma auto symboloi joskus naiselle itsenäisyyttä, vapautta liikkua oman aikataulun ja mielen mukaan.
Erityisen kurjalta kuulosti miehesi tapa lähestyä sinua seksuaalisesti. Hän ei tunnu ymmärtävän sitä, että nainen, tai kukaan ihminen ylipäätänsä, ei syty sellaisesta, jonka kokee itselleen epämiellyttäväksi. Se, että olet kertonut hänelle, ettet pidä hänen tavastaan käydä kiinni sinuun ja puhua rivosti ja hän siitä huolimatta sitä jatkaa, kertoo kunnioituksen puutteesta. Hän sallii itsensä toimia niin kuin haluaa, välittämättä siitä, miltä se sinusta tuntuu. Eikö sinun tunteillasi ole väliä? Kokeekohan miehesi jonkinlaista omistajan oikeutta sinuun ja kehoosi? Avioliitto eikä myöskään se, että rakastaa toista, anna hallintaoikeutta toiseen ihmiseen eikä hänen kehoonsa. Muista, että sinulla on oikeus olla väsynyt ja haluton ilman syyllisyyttä.
Ei mikään ihme, että olet alkanut tuntea haluttomuutta, eihän sinun halullesi ole tuossa sijaa. Tämä on myös miehesi kannalta surullista. Hän toivoisi sinun tekevän useammin aloitteita, mutta missä välissä voisit ehtiä? Eli tahtomattaan miehesi sabotoi omalla toiminnallaan toiveensa täyttymisen. Tuskin halukkuutesi tällä tavoin tulee lisääntymäänkään, pelkään pahoin että käy aivan päinvastoin.
Kuvasit monenlaisia fyysisiä oireita. Ne kertovat nimenomaan jaksamisesi rajoista ja pitkäkertoisesta pahasta olosta, johon nyt on jo kehosikin alkanut reagoida. Sinun on syytä ottaa oireet vakavasti ja lähteä etsimään muutosta tilanteeseen.
Esität meille kaksi kysymystä. Ensimmäinen on: ”onko keinoja kehittää parisuhdetta, kun toisen osapuolen mielestä kaikki ongelmat ovat minussa?” Tässä kohdin voisimme palata vastaukseni alussa kuvaamaani tilanteeseen perheneuvoja huoneessa. Jotta voisitte saada yhdessä jotain muutosta aikaan, on molempien tietysti oltava valmiita näkemään oman osuutensa kokonaisuudesta ja muuttamaan tarvittaessa käytöstään. Kaikki voi olla mahdollista, jos molemmat sitä haluavat ja tavoite on samansuuntainen.
Toiseksi kysyit, miten voisit toimia, jotta itse jaksaisit paremmin. Arvelen, että olet nyt omassa elämässäsi itsenäistymisen kohdassa. Et ole miehesi omaisuutta. Sinulla on täysi oikeus vaatia, että sinua kohdellaan kunnioittavasti sanoin ja teoin. Älä alistu huonoon ja esineellistävään kohteluun. Mieti, millaisen mallin miehen ja naisen välisestä suhteesta haluat lapsillesi antaa. Ole tarkkana kehosi viestien kanssa. Seuraa, milloin vointisi huononee ja milloin taas helpottuu. Sisäinen viisautesi ohjaa sinua kyllä oikeaan suuntaan.
Tunteettomuudesta kohti avointa tunteiden tunnistamista ja ilmaisua haluaa olla sinua rohkaisemassa
[I]Paula, perheneuvoja[/I]