Uusi ystävä hylkäsi minut

[B]Olen naimisissa ja lapset ovat jo aikuisia. Olen hoitanut heidät ja kodin, en ole siis ollut työelämässä. Mies on saanut tehdä omaa uraansa ja kulkea harrastuksissaan. On omakotitalo, eikä velkaa. Ihmiset luulevat, että minulla menee kaikki hyvin. Mutta EI, ei rakkautta eikä rahaa. Jotakin on puuttunut jo yli 10 vuotta: läheisyyttä. En vain ole edes tajunnut sitä. Nelisen vuotta sitten puuttui kohtalo peliin ja matkallani tapasin aivan yllättäen ihanan miehen. Juttelimme silloin, ja myöhemmin lisää puhelimitse, koska välillämme on satoja kilometrejä. Kuukausia myöhemmin kävin hänen luonaan. Ensin vastustelin, mutta se tunne valtasi yhä enemmän ja pikkuhiljaa rakastuin. Tunsin, että olin herännyt henkiin, olin taas pitkästä aikaa olemassa ja elossa. Tapasimme kuukauden tai parin välein ja puhelimen kautta joka päivä. Kotona jatkui sama tylsä, välinpitämätön tunnelma, riitojakin alkoi tulla yhä useammin. Näin jatkui lähes 3 vuotta, kunnes tämä mies taas soitti ihan niin kuin ennenkin, mutta nyt kertoikin ihastuneensa toiseen naiseen. Se tuli minulle niin kauheana sokkina. En moneen päivään jaksanut nousta sängystä kuin vessaan ja vettä juomaan. Toiset luulivat, että olin vain kovassa flunssassa, kun nenäliinoja kului ja makuuhuoneen ovi pysyi kiinni (aviomies oli jo vuosia nukkunut muualla, jos edes sattui olemaan kotona). Pystyimme silti puhumaan tämän miehen kanssa puhelimessa tapahtuneesta, ja hän oli pahoillaan. En ole kertaakaan haukkunut tai syytellyt häntä, enkä kadu mitään tekemääni. Kerroin, että rakastan häntä edelleen. Nyt tuosta on kulunut yli vuosi. Juttelimme aina silloin tällöin. Kesällä kävin hänen luonaan, mutta hänellä ”ei ollut aikaa” edes jutella kanssani. Viimeiseen pariin kuukauteen mies ei ole vastannut soittoyrityksiini tai viesteihini ollenkaan. Olen vain yrittänyt kysyä, mitä hänelle kuuluu ja samalla kertonut omista asioistani. Ilmeisesti tämä hänen uusi naisensa lukee kaikki lähettämäni viestit (ja se on minusta väärin). Olemme kerran jopa kohdanneet sen naisen kanssa ja se yllätystapaaminen ei todellakaan ollut onnistunut. Hän siis tietää minusta ehkä paljonkin. Sille en voi mitään, mutta mielestäni jokaisella saa olla myös omia ystäviä. Mies sanoi aina, ettei hän lupaa mitään. Ja jos joskus lupaa, niin sen hän pitää. Vuosi sitten hän kertoi, että voimme olla ystäviä, vaikka näin kävikin. Nyt olenkin pyytänyt häneltä sitä ystävyyttä! Minulla ei ole muutenkaan paljon ystäviä, joten häntä en tahdo menettää kokonaan. Olen niin surullinen ja syvälle sydämeen sattuu! Avioliitossani olen vain taloudellisesti jumissa. Mitä tekisin sen suhteen? Välit lasten kanssa ovat hyvät. Tärkeämpää on kuitenkin, kuinka pystyn taas saamaan välit kuntoon tuon miehen kanssa? Joka ainut aamu ja ilta siitä eropuhelusta lähtien olen rukoillut, että välimme säilyisivät hyvinä. Hän on minulle niin tärkeä ihminen ja rakastan häntä paljon yhä, vaikka hän on niin pahasti minua satuttanutkin! Nyt, kun hän ei ole edes vastannut yhteydenottoihini, olen entistä levottomampi. Niin monta kertaa päivän aikana mietin, että miksi? Se vie keskittymiskykyni ja valtavasti voimia. Entä, jos minua ei enää jonain päivänä olisikaan, en enää jaksaisi ilman häntä.[/B] [I]Nainen 49[/I] Kiitos pitkästä kirjeestäsi! Se herätti minussa myötätuntoisia ajatuksia Sinua kohtaan. Olet surullinen, koska rakas ystävä on Sinut hylännyt. Sillä hylkäämisestä siinä taitaa olla kysymys, etkä Sinä taida voida asialle oikein mitään. Minun mielestäni Sinun ei kauheasti kannattaisi soitella tämän miehen perään, vaikka ymmärrän lopettamisen olevan vaikeaa. Soittelusi todennäköisesti vain ahdistaa häntä ja siten pahentaa tilannetta. Hän kyllä soittaa Sinulle päin, jos niin haluaa! Tunnet itsesi levottomaksi ja vihjaat jopa itsetuhoisiin ajatuksiin. Onko tämä ensimmäinen kerta elämässäsi, kun joudut kokemaan sydänsuruja? Jos ei, niin miten olet aikaisemmin selvinnyt? Ehkäpä voit kokemuksesta todeta, että aika parantaa ja jonain päivänä huomaat olevasi vain kiitollinen niistä hienoista hetkistä, jotka sait tämän miehen kanssa viettää. Juuri nyt Sinulla on hyvä tilaisuus miettiä elämääsi tarkemmin. Mitä toivot elämältä tästä eteenpäin? Mikä on se aukko, jota tämä mies tuli elämässäsi täyttämään? Mitä todellisuudessa menetit hänen myötään? Millaisia mielikuvia ja toiveita hän Sinussa herätti? Kerrot mm. kaivanneesi läheisyyttä jo pitkän aikaa. Et varsinaisesti moiti aviomiestäsi mistään, mutta kerrot teidän ajautuneet kauas toisistanne ja kumpikin on alkanut elää omaa elämäänsä. Luuletko, että teillä olisi vielä haluja tai mahdollisuuksia löytää tie takaisin toistenne luokse? Yksi mieleeni tuleva vaihtoehto on kertoa hänelle suhteestasi tähän toiseen mieheen. Uskaltaisitko ottaa riskin? Siitä todennäköisesti seuraisi jonkinlainen kriisi, mutta ainakin tilanne varmasti liikahtaisi johonkin suuntaan. Usein kriisi on myös uuden, paremman alku! Voitte löytää toisenne uudelleen tai sitten toteatte, että on parempi lähteä selkeästi eri suuntiin. Jälkimmäisen vaihtoehdon varalta voisit olla yhteydessä lakimieheen tai esim. oikeusaputoimistoon selvittääksesi oman taloudellisen asemasi avioerotilanteessa. Sinulla näyttää olleen vapaus matkustaa ja ottaa aikaa itsellesi. Olet myös tämän kokemuksen myötä löytänyt omia tarpeitasi, joita olet voinut tyydyttää. Ehkä voisit yrittää löytää myös muita asioita, jotka eivät suoranaisesti liity nyt katkenneeseen suhteeseen, mutta jotka olet sen myötä tunnistanut. Olisiko muita kanavia ja tapoja, joiden myötä voisit tuntea ”eläväsi uutta elämää”? Harrastuksia? Vapaaehtoistyötä? Jotain, jossa tapaat uusia ihmisiä ja voisit jopa solmia uusia ystävyyssuhteita? En voi olla lopuksi lainaamatta pätkää Riku Korhosen uudesta kirjasta: ”Erityisesti rakastuminen on varsinainen illuusioiden myrsky, johon astelemme tyhmän haaveellisina, tuntien itsemme onnekkaiksi, valituiksi, matkalla toista kohti, ymmärtämättä millaisten voimien armoilla pian olemme ja miten vähän niitä hallitsemme.” Voimia jatkaa eteenpäin toivoo, [I]perheneuvoja Pirjo[/I]