Traveller

Kertomuksia reitin varrelta missä ikinä olenkaan menossa. Haaveeni on matkustaa joku päivä ympäri maailman.

Kulut kuriin ja matkalle  1

Olen pitkään haaveillut Hong Kongissa käymisestä. Se on kaikkien mukaan ihan älytön paikka. Kallis kuin mikä, mutta ihan älytöntä kuinka paljon ihmisiä sinne pienelle saarelle mahtuu. Ja englannilla pärjää myös, toisin kuin monessa muussa paikassa Aasiassa.

Siihen asti kun lähden mega-matkalle ympäri maailman aion pitää budjetin kurissa. Ei liikaa bilettämistä, omat eväät mukaan töihin. Viinaa ei muutenkaan minulla paljoa mene, niin siinä säästyy pitkät pennit. En aio kokonaan lopettaa elämistä, mutta säästöliekillä mennään.

Jos matkustan, niin matkustan kotimaassa. Jos Suomi kelpaa George Clooneylle, niin kyllä se minullekin kelpaa. Olen ihan ruvennut miettimään, että Suomihan on itse asiassa ihan mahtava paikka. Turun saaristossa voisi käydä, ja miksei Lapissa. Jos tänne kerran kaikki julkkikset haluavat tulla, niin kait se pitää käydä katsomassa minkä takia ne tänne tulevat.


Tasapainoskootterilla Maailmalle  1

Tämän vuoden alussa myin autoni pois säästääkseni rahaa maailmanympärimatkaa varten. Autosta ei niin hirveästi saanut, mutta laskeskelin, että auton käyttö maksaa 5k vuodessa! Jos minä saan säästettyä siitä edes puolet, niin maailmanympärimatka hoituisi melkein jo niillä rahoilla parin vuoden päästä.

Aion kulkea julkisilla ja tasapainoskootterilla, minkä hankin onegear.fin kautta jo viime vuoden puolella. Talvella pitää kävellä loskassa, mutta se on ihan okei, kun mielessä on Vietnam, Hong Kong, Argentiina, jne.. Ei tämä päätös ihan nollasta lähtenyt, sillä vihaan, vihaan, vihaan autolla ajamista keskustassa.

Viime vuonna ajoin ruttopuiston vieressä siinä Tornin vieressä omasta autosta peilin rikki, kun tiellä oli niin ahdasta. Vastaan tuli huoltoauto, kummallakin puolella oli parkissa auto. Peili kosahti toiseen parkkeerattuun huoltoautoon. Toiselle huoltoautolle ei käynyt onneksi mitään. Ei naarmuja, ei kolhuja. Kolhu osui lähinnä omaan matkabudjettiin.

Tasapainoskootteri
Tasapainoskootteri maksoi noin kuusisataa euroa posteineen. Ei paha. Halvemmallakin olisi tasapainoskootteri irronnut. Muutenkin löytyy kuukausilippu, eli lisäkustannuksia ei julkisilla kulkemisesta ole edes tulossa.

Rupesin jo miettimään, että pitäisikö ottaa tasapainoskootteri reissuun mukaan. Ihan tarpeeksi kevyt se on, ja mahtuisi hyvin omaan laukkuunsa. Ajaminen on mukavaa ja helppoa. Pitää kuitenkin vielä vähän miettiä. Monessa paikassa tasapainoskoottereita saa vuokrattua, mutta onko ne sitten hyviä sitä ei tiedä. Pitää laskea vielä kustannukset vuokraamiselle.

Matkakuume
Maailmanympärysmatka on koko ajan mielessä. Millekään hippireissulle ei ole tarkoitus lähteä. Voin nukkua riippumatossa vain jos keli on lämmin ja ötököitä on vähemmän kuin hotellissa. :) Jos minä liftaan, niin sitten on joku pöllinyt kaikki rahat, ja muuta vaihtoehtoa ei ole.

Lennot on jo suunniteltu, ja reitti on jo melkein selvä. Pari paikkaa on vielä valinnan alla. Laitan tänne sitten lähempänä enemmän tietoa aiheesta, kun hommat on lyöty lukkoon, ja liput on buukattu. Tarkoitus olisi, että korvat menisivät lukkoon Finskin koneessa ensimmäistä kertaa matkan aikana 2020 keväällä.

Pomolle en ole vielä kertonut aikeistani, mutta siitä tämä reissu ei tule jäämään kiinni. Olen aivan valmis irtisanomaan itseni, jos tarve vaatii. Uusia duuneja löytyy varmasti, mutta jos en nyt lähde, niin en ehkä koskaan tule lähtemään.