Olosuhteiden hyväksyminen

  • Uusia alkuja
"Tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
"Tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

Kun puhutaan uudesta alusta, moni mieltää sen niin että tuohon ryhtyessä jonkin tietyn olosuhteen on esimerkiksi ensin muututtava.

Mutta entä jos näin ei tapahdu? Merkitseekö tuo sitä, että on elettävä kuuluisalla 'Sitten kun' - asenteella ja kiltisti odotettava sitä että asiat muuttuu?

Omalla kohdallani kulunut viitisen vuotta on opettanut äärettömän paljon sitä, kuinka paljon omaan hyvinvointiin lopulta vaikuttaakaan se, millä asenteella arjessa askartelen. Tuosta opista on kiittäminen niitä olosuhteita, joille ei voi yhtikäs mitään, vaikka kuinka ponnistelisi niiden muuttamiseksi. Jotkut olosuhteet elämässä ovat vain sellaisia, että niiden muuttuminen saattaa edellyttää vuosia tai vaikka vuosikymmenen.

Jos ei muuta, niin kärsivällisyyttä nämä kuluneet vuodet on kasvattaneet roppakaupalla. Itse kun tahdon olla luonteeltani siinä periksiantamaton, että jos on pienikin mahdollisuus vaikuttaa asioiden korjaantumiseen, pyrin kyllä tekemään kaikkeni. Siinä huono, että tilanteessa missä ei ole konkreettisesti mahdollisuus korjata itse asioita, tuo aiheuttaa kohtuutonta taistelua tuulimyllyjä vastaan ja siitä automaationa seuraavaa uupumista.

Nyt taas kerran koen taistelleen tarpeeksi. Kyetäkaeni toteamaan sen, että muuttamalla omaa suhtautumistani asioihin, kykenen itseasiassa tekemään kaiken konkreettisen. Siksi nyt päätinkin kirjoittaa tämän tekstin, eräänlaisena uutena alkuna itselleni. Jos joku tähän tekstiin voi samaistua ja siitä jotakin itselleen saa, niin hyvä.

Kyse on siis vuosia jatkuneesta taistelusta korjata yrittäjyyden mukanaan tuoma taloudellinen kaoottisuus.

Paljon on kuluneen kohta 8 vuoden kuluessa tapahtunut, jolloin kaikki tämä sai alkunsa. Monta vuotta tein liki ympäripyöreitä päiviä, yrittäen epätoivon vimmalla kyetä korjaamaan suht kohtuuttomaksi paisuneet tappiot yritystoiminnassa.

Hassua kaikessa se, että vaikka siitä on jo yli 2 vuotta aikaa kun yritystoiminta loppui ja vaikka tuon seurauksena meni koti ja kaikki mahdollinen, niin näin pitkään on mennyt kyetä myöntämään itselle että enää on turha taistella.

Käytännön tasolla kuluneen parin vuoden aikana olen ollut reilun puolivuotta ensin sairauslomalla uupumuksen vuoksi ja sen jälkeen hankkinut itselleni työn kuntayhteistyön merkeissä. Muuttanut kahteen otteeseen vuokra-asuntoa (kun ensimmäisessä paljastui sisäilmaongelmia) ja vasta nyt olen tilanteessa jossa totean että on aika keskittyä tekemään asioita pienessä mittakaavassa, suuren kokonaisuuden sijaan.

Velkataakkani on melkoinen, mutta tietyllä tavalla oivalsin eilen tämän asennemuutokseni konkreettisesti. Totesin nimittäin eileniltaisessa vertaisryhmässä sen, että vaikka saisin samantien maksettua kaikki velkani pois, se ei käytännön tasolla muuttaisi silti elämääni mitenkään. Kuvaa lähinnä sitä, että olen näiden kuluneiden vuosien saatossa oppinut hyväksymään sen, ettei ulosottovelat määrittele sen enempää minua ihmisenä, kuin sitä millaisena tämän päivän elämän saan kokea. Kokolailla suurehko muutos ihmiselle, joka reilu parikymmentä vuotta sitten kohdatessaan ensimmäisen konkurssinsa, suistui vuosia kestäneeseen pimeyteen, paeten kaikkea itsetuhoiseen sekakäyttöön.

Paljon olen pohtinut sitä, mikä sai aloittamaan tämän blogin kirjoittamisen. Nyt tuokin asia valkeni kerralla. Voin tämän kautta jakaa oman kokemukseni ja toivoni ihmisille, jotka syystä tai toisesta tänäpäivänä kamppailee ylivelkaantumisen keskellä. Tiedän nimittäin kokemuksesta sen, ettei tuo tie ole mitenkään helppo.

Minun sanomani tästä kaikesta on se, että riippumatta olosuhteista itseni ulkopuolella, minulla on mahdollisuus voida sisäisesti hyvin ja kuten moni tietää, sisäinen maailma monasti heijastuu ja heijastaa sitä, miltä maailma ympärillämme näyttäytyy.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus