Uupumuksesta.

Olen uupunut. Tuon ääneen sanominen herättää monenlaisia tunteita. Ei vähiten siksi, kun jokapuolella puhutaan siitä kuinka tärkeää on tehdä ja tuottaa jotakin. Mutta entä jos ei jaksa. Onko silti pakko?

Tässä lienee tilanne, missä oma mennyt elämä toimii voimavarana nykyhetkeen. Tietty armollisuus itseä kohtaan siinä, ettei ole pakko suorittaa ja puskea väkisin, kun tunnistaa itsessä tarpeen antaa itselle tilaa ja aikaa kerätä voimia.

Mutta nuo tunteet, joita tilanne itsessä herättää on silti tärkeä huomioida. Muutoin kun käy niin, että pian huomaa vain uupuneensa enemmän.

Syyllisyys. Ehkäpä haastavin tunne uupumuksesta kärsivälle ihmiselle. Tunne joka sanoo, että pitäisi jaksaa ja kyetä.

Häpeä. Tunne joka haluaisi piilottaa tai verhota uupumuksen jonnekin. Uskotellen ettei sitä ole olemassa.

Riittämättömyys. Ääni päässä joka sättii ja syyllistää siitä kun ei muka jaksa.

Ei siis ihme että moni uupumuksesta kärsivä saattaa masentua. Tässä juuri se, miksi oma mennyt elämä palvelee nykyhetkeä. Pitkään aikanaan todella vaikeasta masennuksesta kärsineenä tiedostan itsessä sen, kuinka tärkeä on antaa aikaa, tilaa ja armollisuutta itselle ja omille tunteilleen. Kun huomioin ne, samalla huomioiden oman väsymykseni, se pikkuhiljaa helpottaa sen sijaan että se syvensi tai pahenisi.

Päivät vaihtelee uupumuksessa, samoin kuin elämässä yleensä. Toisena päivänä tuntuu, että ehkä en olekaan uupunut. Kun taas toisena päivänä esimerkiksi sängyn läjääminen hengästyttää.

Onneksi olen oppinut tunnistamaan itsessä omaa rajallisuutta. Samoin kuin sen, että vaikeista tilanteista pois pääseminen ei tapahdu yhdessä yössä, vaan pitkäjänteisesti ja pienillä muutoksin.

Mutta yksi asia tässä kaikessa on itselleni käynyt varsin selväksi. Enää en jaksa yrittää kelvata tietyille ihmisille sen kautta kuinka paljon kunakin päivänä saan aikaiseksi. Tärkeintä kun on se, että jokaisena päivänä löydän jotakin sellaista minkä koen vievän itseä kohti parempaa jaksamista.

Siksi itselle tärkein on antaa aikaa omille tunteille. Samoin kun pyrkiä löytämään arjessa sellaisia asioita, joista voi kokea kiitollisuutta. Kiitollisuus on tunne joka antaa tunteen siitä, että oma osuus, myös pienikin, on merkityksellinen.

Nykyaika vaatimuksineen uuvuttaa kovin helposti. Luoden tunteen siitä, että olisi helpompi vain vetää peitto korviin ja jäädä sängyn pohjalle. Onneksi itsellä elämä on opettanut lempeytensä siinä, ettei asiat korjaannu pakenemalla. Siksi tänäänkin tuon sijaan, pyrin tekemään jotakin pientä mikä vie kohti sitä tilaa missä voin hyvin. Riippumatta siitä mitä saan aikaiseksi. Uupumus kun lienee signaali siitä, että on väärällä tavalla vain unohtanut itsensä. Oman rajallisuutensa.