Saaressa sen päätin, tänä kesänä kierrän niin monta saariravintolaa, kun ehdin. Nyt oli vuorossa Savu, vanha suosikkini. Itseasiassa tämä on ollut talven suosikki Fondueiltojensa ansiosta, mutta tänä talvena fondue siirtyi Saagaan.
Keskiviikkopäivä, helle, neljä kimulia ja piiiiiitkä lounas Tervasaaressa. Niin ihana paikka, mutta hankala sijainti. Sijaintinsa takia Savussa ei tule kovin usein käytyä, varmaan juuri sen kerran vuodessa.
Ravintola Savu on yhtä kuin Tervasaaren aitta. Rakennettu vuonna 1805 tervavarastoksi. Tunnelmallinen ja jotenkin täynnä historian havinaa. Vaikka Tervasaaren sijainti onkin vähän hankala (asennekysymys tosin) niin tuolla tuntui, että kaikki "lomastressi" katosi samantien. Mitäs sorruin tekemään töitä kesken lomani, pah.
Ruoka on Savussa nimensä mukaisesti eri menetelmillä savustettua. Myös tervaa käytetään aromina. Lounaslista vaikutti lupaavalta ja menimme kaikki neljä alku- ja pääruoan voimin. Jälkiruokana listalla vaikutti sorbetti, joka ei ole koskaan kuulunut lempijälkiruokiini. Jätimme siis jälkkärin välistä ja herkuttelimme kuoharilasin voimin.
Alkuun tarjoiltiin pieni keittiön tervehdys, gluteenittomana jopa kolmelle meistä. Vanheneminenko se näitä ruoka-allergioita ja yliherkkyyksiä tuo tullessaan??
Valkosipulilla höystetty, hieman savuinen tervehdys katosi hetkessä nälkäisiin suihin ja sai ihan hyvät arvosanat.
Alkuruoaksi valikoitui Kolatun Wilhelmiina-juustoa, raikkaita kasviksia, kauden salaatteja ja kuusenkerkkävinaigrettea. Erinomainen, raikas salaatti herkullisella vuohenjuustolla.
Pääruoaksi kolme meistä valitsi paahdetun maissikananrinnan parmesanrisotolla. Yksi fiksu valikoi toisen pääruoan, eli merilohen.
Itse kuuluin risottoryhmään, kokeilin kepillä jäätä jos voisin maitotuotteita sietää. No, koko päivän matkassa seuranneet vatsakivut sen taas muistuttivat, en voi.
Risotto ja maissikana oli suussasulavaa. Maukkaus tuli tosin lähes täysin rasvasta / kermasta / parmesanista, näillä aineksillahan saadaan aina herkullinen (ja turvottava) lopputulos.
Makumaailma jäikin tämän annoksen osalta niin herkulliseen kermaisuuteen. Itse kun jätti maidon pois ruokavaliosta, ensimmäinen jännityksen aihe olikin se, miten kerman saa korvattua. Helposti! Erilaisilla mausteilla, kookosmaidolla, kookoskermalla saa paljon maukkaampia lopputuloksia aikaiseksi etkä tunne itseäsi plussapalloksi koko loppupäivää.
No, raikas ja hieman savuinen lohi oli taas lähes täysi kymppi. Savun parasta tarjontaa, sopi kesään kuin nenä päähän, annos oli esteettinen, täyttävä, muttei turvottava. Herkullinen! ( Niin, tottakai siis maistelin vieressäistuvan lautaselta, tottakai!)
Pitkä lounas Tervasaaressa oli rentouttava ja maukas. Tästä seurasikin shoppailumaraton, astetta tyhjempi lompakko ja vieläkin täydempi vaatekaappi. Huoh, ei kai sitä koskaan opi.
Huomenna on vuorossa seuraava saari, siellä luvassa vähän eläimellisempää meininkiä ;).
Ravintola Savu, Tervasaarenkannas 3, 00170 Helsinki
3 kommenttia
DragonflyElisabeth
10.7.2014 11:24
Koko Tervasaari on kyllä niin ihana paikka <3
xxx
Vastaa kommenttiinE
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
Vastaa kommenttiin
Ulla
10.7.2014 11:38
No sanos muuta Elisabeth! Ihana paikka auringonottoon, koirien kans touhuamiseen ja tohon Savuiluun tietty :)
Anonyymi
5.12.2021 10:32
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin