Labradorinnoutajan loputtomalta vaikuttava ruokahalu ei ole pelkkä luonteenpiirre.
Cambridgen yliopiston johtamassa tutkimuksessa löytyi geenimuunnoksia, jotka liittyvät labradorien lihavuusalttiuteen ja ruokahaluun.
Tulokset julkaistiin Science-lehdessä vuonna 2025.
Vahvin yhteys löytyi DENND1B-geenistä
Tutkijat tekivät koko perimän kattavan assosiaatiotutkimuksen labradorinnoutajille ja etsivät geenimuunnoksia, jotka liittyivät koirien kuntoluokkaan.
Esiin nousi useita lihavuuteen yhteydessä olevia geenialueita, joista vahvin yhteys löytyi DENND1B-geenistä.
Kyse ei siis ole yhdestä lihavuusgeenistä, joka yksin ratkaisisi koiran painon.
Geenimuunnos liittyi suurempaan rasvamäärään
Jokaista tunnistetun riskimuunnoksen kopiota kohti koirilla oli keskimäärin noin 7,5 prosenttia enemmän kehon rasvaa.
Luku kuvaa aineistossa havaittua keskimääräistä yhteyttä, ei yksittäisen koiran kohtaloa.
Koira voi kantaa muunnosta ja pysyä normaalipainoisena, ja ilman sitä elävä koira voi lihoa.
LUE LISÄÄ: Eläinlääkäri listasi 10 terveintä koirarotua: Yksi elää jopa 29-vuotiaaksi
Geeni vaikuttaa ruokahalua säätelevään reseptoriin
Tutkijat osoittivat DENND1B:n säätelevän melanokortiini 4 -reseptorin toimintaa.
Reseptori kuuluu aivojen järjestelmään, joka säätelee energiatasapainoa ja ruokahalua.
Löydös ei siis jäänyt pelkäksi tilastolliseksi yhteydeksi, vaan mukana on myös biologinen mekanismi.
Sama geeni yhdistyi lihavuuteen myös ihmisillä
DENND1B on yhteys myös ihmisillä painoindeksiin laajoissa geneettisissä aineistoissa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koiralla ja ihmisellä olisi täsmälleen sama lihavuuteen johtava muunnos.
Yhteistä on biologinen reitti, jonka merkitys ihmisten painonsäätelyssä oli aiemmin epäselvempi.
Matalan riskin koirat pysyivät useimmiten hoikkina
Tutkijat jakoivat koirat matalan ja korkean geneettisen riskin ryhmiin.
Matalan riskin koirat säilyivät aineistossa yleensä normaalipainoisina siitä huolimatta, miten tarkasti omistajat säätelivät ruokintaa ja liikuntaa.
Korkean riskin koirat olivat ylipainoisia todennäköisimmin silloin, kun omistaja suhtautui ruokintaan ja liikuntaan huolettomasti.
Perimä ei tee lihomisesta väistämätöntä
Suuri geneettinen riski ei tutkimuksessa tarkoittanut, että koira lihoisi väistämättä.
Tarkasti säädellyllä ruokinnalla ja liikunnalla myös korkean riskin koiria pystyttiin pitämään normaalipainoisina.
Se vain vaati omistajalta enemmän huomiota kuin matalan riskin koiran kanssa.
Tutkija: hoikan koiran omistaja ei tee kaikkea paremmin
Tutkimuspaperin kirjoittaja Eleanor Raffan on korostanut tulosten merkitystä syyllistämisen kannalta.
Hoikan koiran omistaja ei ole muita tunnollisempi, vaan hänen koirallaan voi olla matalampi geneettinen alttius.
Raffanin mukaan sama pätee myös ihmisiin.
Labradorilta tunnetaan toinenkin muunnos
Cambridgen tutkijat ovat aiemmin raportoineet POMC-geenin muunnoksesta, joka vaikuttaa nälän ja kylläisyyden tunteisiin.
Arvioiden mukaan noin 23 prosenttia labradorinnoutajista kantaa sitä, ja varianttia kantaneet koirat olivat keskimäärin 1,9 kiloa muita painavampia.
Sama muunnos on vielä yleisempi sileäkarvaisilla noutajilla, jotka eivät kuitenkaan ole yhtä usein ylipainoisia.
Miksi juuri koirat sopivat tähän tutkimukseen
Saman rodun koirat ovat geneettisesti lähempänä toisiaan kuin satunnaisesti valitut ihmiset.
Samalla niiden ruokintaa ja liikuntaa säätelee omistaja, joten ympäristötekijät ovat poikkeuksellisen hyvin tiedossa.
Yksi ruokaa kärttävä labradori ei siis kerro geeneistään mitään, mutta kokonainen joukko labradoreja voi kertoa siitä, miksi painonhallinta on toisille biologisesti vaikeampaa kuin toisille.
LUE SEURAAVAKSI TÄMÄ: Eläinlääkäri varoittaa: tämä yksi yleinen tapa lyhentää koirasi elämää – ja useimmat omistajat tekevät sen päivittäin
