Abdullah Tammi

Kalifiksi Kalifin paikalle. Mistä Suomen islamilaisessa puolueessa on kysymys?

Mitä tekevät Ari Peltonen ja Abdullah Tammi? 1) väittelevät kiihkeästi saria-laista, 2) miekkailevat etusormillaan.
Mitä tekevät Ari Peltonen ja Abdullah Tammi? 1) väittelevät kiihkeästi saria-laista, 2) miekkailevat etusormillaan.

Asialistalla ovat naisten oikeudet, pilapiirrokset, saria-laki ja parrasta vetäminen, kun politiikantoimittajamme Ari “Ateisti” Peltonen kohtaa islamilaista Suomea tavoittelevan Abdullah Tammen.

Islamin Aika ry:n puheenjohtaja Abdullah Tammi erottuu parrassaan, kaavussaan ja päähineessään Eerikinkadun normisuomalaisista kuin bikinibeibi moskeijassa. Kaapumiehemme on aiheuttanut hämmennystä jopa muslimien joukossa haluamalla perustaa Suomeen islamilaisen puolueen, joka ajaisi esimerkiksi saria-lakia raukoille rajoillemme. Otetaanpa miehestä selvää.

Kuinkas muuten vuoden Helsingissä asuneena voit olla tietämättä, missä tästä paikasta muutaman sadan metrin päässä sijaitseva Punavuori sijaitsee?

“En laita nimiä mieleeni. Kasvot muistan ikuisesti.”

Kerro menneisyydestäsi.

“70-luvun alku oli yhteiskunnallisen heräämisen aikaa. Silloin kristinusko ei ollut niissä piireissä erityisemmin pinnalla, enkä ole koskaan tuntenut itseäni mitenkään erityisesti kristityksi. Kirkosta erosin jo alle kaksikymppisenä.”

Miksi vaihdoit vuosituhannen alussa etunimesi?

“Minua sanottiin Abdullahiksi jo sitä ennen ja Risto on aivan liian kristillinen nimi.”

Puoluesihteerinne Sauli Ingman selvitti aikoinaan kuinka voisi päästä sotimaan Tšetšeniaan. Mitä mieltä olet siitä, että muslimi lähtisi taistelemaan Irakiin Yhdysvaltoja vastaan?

“Tuomitsemme toiseen suvereeniin valtioon hyökkäämisen ja ne valheelliset perusteet, millä se tehtiin. Mutta en kehottaisi lähtemään täältä sinne sotimaan.”

Onko Israelilla oikeus olemassaoloon?

“Ei tässä muodossa kuin nyt, ensinnäkin se on väärin perustein perustettu. Lisäksi on luotu väärä kuva, että juutalaiset olisivat muita ylempänä oleva pyhä kansa. Se ei ole oikein. Kaikki kansat ovat Jumalan edessä samanarvoisia. Jos Israel vetäytyy sodissa valloittamiltaan alueilta ja perustetaan Palestiinan valtio, hyväksyn Israelin. Minulle Pahan Akseli on Israel ja Amerikka. Amerikan pitäisi olla puolueeton neuvottelija, mutta se tukee valtavilla summilla Israelin armeijaa.”

Kun äärikristittyjen maailmankuvaa arvostelee, he usein puolustelevat naisten sortoa sillä, miten muslimit naisia kohtelevat, aivan kuin se nyt on mikään puolustus.

“Herätyskristillisiltä tulee voimakkaita ja raivokkaita, lähes fanaattisia reaktioita muslimeja vastaan. He ovat sanoneet, ettei-vät tietenkään rukoile arabien puolesta, vaikka olemme kaikki Jumalan luomia.”

Pelon takia jotkut kohtelevat islamia eri tavalla kuin muita uskontoja.

“Kyllä islamia pitää saada arvostella siinä missä muitakin uskontoja. Eri asia on, mikä on hyvän tavan mukaista. Muhammed-pilakuvat on eri asia, koska muslimit eivät harrasta ollenkaan kuvia.”

Miksi kristittyjen pitäisi elää muslimien lakien mukaan? Olkaa aivan rauhassa keskenänne piirtämättä kuvia. Eivät länsimaatkaan vaadi muslimeja elämään kristittyjen tabujen mukaan.

“Kyllä kristityt saavat tehdä kuvia, mutta tämä pilakuva oli loukkaus ihmisten uskonnollisia tunteita kohtaan, eikä se ole hyväksyttävää. En kehottaisi piirtämään Muhammedin kuvaa, koska se on sitten edessä tuomiolla. Mutta pilapiirrokset eivät missään määrin täyttäneet niitä kohtia, jolla uskonoppineet voisivat julistaa kuolemantuomion. Katumusta ja anteeksipyyntöä pilapiirtäjiltä voi pyytää.”

Lähtemällä lynkkaamaan pilapiirtäjiä, jotka antoivat ymmärtää tiettyjen muslimien olevan väkivaltaisia fanaatikkoja, hulinoijat vain absurdisti todistivat kuvien väitteen oikeaksi.

“Meillä on oikeus puolustautua, jos jotkut haluavat tehdä pahaa uskonnollemme. Jos menet islamilaiseen valtioon herjaamaan, niin vakavassa tapauksessa sinua voi odottaa kuolemantuomio. Itse olen rauhan mies, mutta jos herjaus on todella törkeä, voin hyväksyä kuolemantuomion sanktiona.”

Vaimosi käyttää omasta aloitteestaan huivia, joka jättää kasvot näkyviin. Mitä tapahtuisi, jos hän haluisi kulkea bikineissä?

“Perheenpäänä olen vastuussa suosittamaan toisenlaista käytäntöä. Olisin hyvin vihainen, jos hän ei tottelisi, ja varmaan harkitsisin eroa.”

Minua ihmetyttää, miksi naisten täytyy kärsiä miesten mahdollisista himokkaista katseista. Rankaiskaa tiirailevia miehiä!

“Koraani kehottaa kääntämään katseen pois muista naisista, mutta me olemme ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Kerronpa tässä tarinan yhdestä bussikuskista, jolta kysyttiin, eikö ole ikävää liikkua itseään laittamattoman vaimon kanssa. Mies sanoi, että vaimo meikkaa sitten kotonaan miestään varten. Sitten mies kysyi, laittautuuko toisen miehen vaimo koskaan kauniiksi kotonaan. Ei. Eli bussikuskin vaimo kaunistautui omaa miestään varten, toisen miehen vaimo muita miehiä varten!”

Kumpi sinusta on parempi: kristitty vai meikäläisen tapainen vakaumuksellinen, suorastaan harras ateisti?

“Aika erikoinen, mutta mielenkiintoinen kysymys. Jos elää kristittynä, on se ihan okei, mutta se ei kerro, minkälainen ihmisenä on. En minä voi sinua moittia. Minä voin kehottaa sinua ottamaan Allah vastaan ja kehotankin tässä nyt.”

Mitä mieltä olet Iranin presidentin jo klassikoksi muodostuneesta “Iranissa ei ole ainuttakaan homoa” -möläytyksestä?

“En tunne Irania, enkä tiedä onko se ihan näin nollatoleranssi, kun on aika iso maa, mutta en ota kantaa.”

Sun mielestä on siis mahdollista, että äijä puhui totta!

“Nii-i, saattaa mies olla oikeassa, mutta en osaa kommentoida tämän enempää, kun en tunne Iranin tilannetta.”

Haluaisit, ettei musiikki olisi koulussa oppiaineena. Mitä kamalaa nyt musiikissa on?

“Musiikki on usein seksuaalista ja sellaisen kuunteleminen ei ole viisasta, haluamme pitää ajatuksemme Jumalassa. Mutta on meillä määrättyjä lauluja, joissa ei ole instrumentteja, joita voimme laulaa, koska niiden sanat eivät ole pahoja.”

Osama Bin Laden on useille muslimeille tarunhohtoinen sankari, mitä mieltä olet hänestä?

“En tunne kyseistä herraa. Tuomitsen WTC-iskut, mutta sitä ei vieläkään tiedetä, kuka ne teki. Iskut olivat tekijöilleen paras tapa joutua helvettiin! Itse en uskaltaisi lähteä kokeilemaan, onko tuollainen Jumalan edessä hyväksyttävää vai ei. Koraani sanoo, että älä tapa ketään tahattomasti, myös itsemurha on voimakkaasti kielletty.”

Kristityt (vaikka itse uskovat lapsellisesti enkeleihin ja johonkin pilven reunalla istuskelevaan partaiseen ukkeliin) naureskelevat, miten kukaan voi uskoa pääsevänsä marttyyrikuoleman jälkeen paratiisiin neitsyiden kanssa pelehtimään.

“Se on totta, että jos ihminen kuolee Allahin pyhässä sodassa jihadissa marttyyrinä, hän pääsee paratiisiin välittömästi.”

Ehtoollisella kristityt symbolisesti juovat Jeesuksen verta ja syövät hänen ruumistaan. Kuulostaako tuo täyspäiseltä puuhalta?

“Se on erittäin veristä toimintaa, siinä ei ole yhtään järkeä. Se on kannibalismia ja häpäisyä profeetta Jeesusta kohtaan.”

Miten ramadania pystyy viettämään keskellä kesää Lapissa?

“Heh, siitä tulee aika pitkä paasto... Silloin noudatetaan jotain muuta laskentaa. Kaamoksen aikaan ei toisaalta saa syödä ja juoda jatkuvasti.”

te ajatte saria-lakia Suomeen.

“Se on Jumalan laki ja oikeudenmukainen ja tasapuolinen kaikkia ihmisiä kohtaan.”

Eikö se muka ole sukupuoleen nähden eriarvoinen?

“Ei, ei missään tapauksessa! Jos mies tekee huorin, hän saa rangaistuksen siinä missä nainenkin.”

Mutta jos lain mukaan esimerkiksi muslimimies voi mennä naimisiin juutalaisen naisen, mutta nainen ei juutalaisen miehen kanssa, niin eihän se silloin ole tasa-arvoa!

“Mies on islamissa se henkilö, joka on vahvempi.”

Jos mies on vahvempi, niin silloin se on eriarvoista!

“Islam näkee sen niin, että mies suojelee naista.”

Haluavatko kaikki naiset tällaista suojelua?

“Kyllä ne haluaa.”

Saria-lain mukaan joissakin tapauksissa voidaan aviorikoksesta kivittää kuoliaaksi.

“Se edellyttää aina tutkimusta, mikä on ollut tilanne.”

Jos osoitetaan, että tilanne on vakava, niin on oikein, että kivitetään kuoliaaksi?

“Joo.”

Ja toi on paras laki ikinä?

“Länsimainen lainsäädäntö lähtee siitä, että laitetaan häkkiin. Islamilaisessa hallinnossa vankiloita ei ole. Länsimainen rangaistus on armottomampi.”

Ihmiset tuntuvat olevan toista mieltä. Saanko muuten vetää parrasta?

“Heh, sä oot hyvä tyyppi! Vedä vaan! Sinua ei saa edes tukistettua...”

Suuttuuko jotkut, jos teen sen?

“En ole mikään uskonoppinut, vaan puheenjohtaja, ja olen aina sanonut parrasta vetäjille, että siitä vaan – omapahan on partani. Kyllä maailmassa huumoria täytyy olla!”

Katso kun Abdullah Tammi ja Ari Peltonen väittelevät. www.city.fi/365

Oikolukija

Naisasialiitto Unionin hallituksen puheenjohtaja Veronika Honkasalo esiluki artikkelin.

“Menemättä Tammen henkilökohtaisiin näkemyksiin naisten asemasta ja yleisestä suojeluntarpeesta, kehottaisin häntä tutustumaan feministisiin musliminaisten järjestöihin, joissa sukupuolten välistä tasa-arvoa ajetaan islamin oppien mukaisesti. Tammi voi aloittaa Sisters in Islamin sivuilta (www.sistersinislam.org.my) tai kanadalaisen Canadian Council Of Muslim Women -kansalaisjärjestön sivuilla (www.ccmw.com). Muslimifeministien näkökulmia ei valtamediassa juuri kuunnella, kun puhutaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta Islamissa.”

File: Abdullah Tammi

  • Ikä 58
  • Pituus 187 cm
  • Paino 118 kg
  • Juoma Mehut, maito ja vesi

34 kommenttia

Pirjosi

18.10.2007 18:14

Hyvä Abdullah, hieman on ristiriitainen tuo naisen asema ajatuksissasi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

näillä mennään

19.10.2007 08:44

Lainaus finlandia foorumilta

TIEDOTUSVÄLINEILLE Turku 21.9.2007

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa heti

ISLAMILAISUUDEN – PUOLUEEN PERUSTAJA
ABDULLAH (RISTO) TAMMEN ”NATSI-TAUSTA” YM.

Saatamme tietoonne, että Abdullah Tammi oli aikoinaan edesmenneen Suomen Natsijohtaja Pekka Siitoimen eräs kiihkeimmistä opetuslapsista.
Tammi toimi aktiivisesti Siitoimen joukoissa 1970 – 1980 luvuilla.
Merkille pantavaa on, että Tammea kuultiin myöskin Siitoimen organisoimassa Kirjapaino Kursiivin rikosoikeudenkäynnissä.

Lisäksi Tammi on toiminut vapaakirkon ”saarnamiehenä” sekä kuulunut myöskin aktiivina mormonikirkkoon.

Tammi ilmoittanut julkisuudessa aikaisemmasta poliittisesta toiminnastaan ainoastaan jäsenyytensä Salon palo –ja pelastuslautakunnassa SDP:n mandaatilla. Tammi oli 1970 – 1980 luvulla lisäksi SMP:n aktiivinen jäsen.
Hän yritti organisoida SMP:ssa ns. ”vallankaappausta” puolueen uskonnollisten jäsenien tuella.

Sinivalkoiset tuomitsevat jyrkästi Islamilaisen puolueen perustamisen Suomen lakien vastaisena. Viranomaisten tulisikin viipymättä ryhtyä jyrkkiin toimiin puoluehankeen lopettamiseksi – jo yksistään julkituodun Abdullah ”Risto” Tammen ”natsimielisyyden” vuoksi!

Suomen Kansan Sinivalkoiset

Olavi Mäenpää, puheenjohtaja,
kaupunginvaltuutettu, yksityisetsivä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tekopyhä paska

19.10.2007 10:25

Mies ja nainen ovat tasa-arvoisia, sanoo joku iänikuinen beduiinien oppikirja tai vielä vanhempi kuppainen raamattu mitä tahansa. vittu herätkää ihmiset, on vuosi 2007!

Näin sanoo SUOMALAINEN MIES!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lexagon

19.10.2007 22:04

Uskonnot voisi kieltää lailla. Jotenkin on kummallinen ajatus, että aikuisilla ihmisillä on mielikuvitusystäviä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SandiDarling

24.10.2007 12:43

Jep, vähän tuli outo olo parista kohtaa kun tekstiä luki. Ihan ookoo tyypiltä vaikutti sinänsä, ei mikään kiihkoilija. En kuitenkaan itse kannattaisi missään nimessä saria-lakia Suomeen, sillä se veisi osan Suomen "vapaasta maineesta" pois. Se ei myöskään kuulu suomalaiseen kulttuuriin ja vaikuttaisi aivan liian moneen muuhunkin asiaan kuin ainoastaan aviorikoksiin.

Naiskysymys tai "tasa-arvokysymys" on myös hieman reiäkäs. Hehe, eikös olekin hyvä sana? Abdullah kertoo, että naiset jotka meikkaavat ulos lähtiessään meikkaavat muille miehille kuin omilleen. En ole ikinä ajatellut asiaa näin! Meikkaan usein ihmisten ilmoille lähtiessäni, en toki aina. En kuitenkaan meikkaa muiden vuoksi, sillä en usko itseni olevan muiden silmissä niin tärkeä ihminen, että heitä kiinnostaisi mun naamani. Haluan olla nätti myös mieheni edessä, vaikka tiedänkin hänen pitävän ulkonäöstäni myös meikittömänä. Itse kuitenkin haluan viihtyä itseni kanssa, ja on tosi hauskaa laittaa välillä eri näköinen naama päälle! Tulee mukava olo itsellekin, ihan kuin kivojen vaatteidenkin kanssa.

Se ei ole naisen suojelemista, jos nainen ja tämän vartalo peitetään lähes kokonaan. On naisen aliarvioimista olettaa, että nainen kaipaa (ainakaan kaikki naiset) miehen suojelua - siis ettei itse pärjäisi joka päiväisissä asioissa. Jos mies katsoo naista himoiten, on ongelma miehen eikä naisen. Katseet saattavat olla joskus jopa imartelevia, puheet nyt ei aina... Abdullah väittää kaikkien naisten kaipaavan tällaista suojelua. Eihän mies itse tee silloin mitään, jos nainen on peitetty päästä varpaisiin. On vain vaate naisen ympärillä. Suojelua on montaa muunkin laista, esimerkiksi puolustaa omaa vaimoaan sanoin. Puolustaa, ei syyllistää! Kaipaan mieheltäni tukea, en pelkoa muiden katseista.

On myös muistettava, että kaikki muslimit eivät ole miehiä. Musliminaisilla on myös oikeus tulkita omaa uskontoaan. Kaikki kaikin mokomin harjoittamaan omaa uskontoaan, kunhan siitä ei ole kenellekään muulle haittaa tai huolta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AppleBottom

24.10.2007 14:24

*Tirsk* mitä paskaa. Aatella että aikuinen koulutettu ihminen höyrähtää johonkin mielikuvitusolentoihin ja tuhlaa elämänsä jumalanpelkoon. Kyllä taitaa vanhana kiikkustuolissa kaduttaa kaikki mitä jäi näinkin lyhyen ja ainutkertaisen elämän aikana kokematta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sandidarlingille

25.10.2007 11:38

"Ihan ookoo tyypiltä vaikutti sinänsä, ei mikään kiihkoilija. "

Kannatti kivityskuolemaa, mutta ihan ok tyyppi kun puhui rauhallisesti????????

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anonymous20

25.10.2007 13:01

Erästä mainosta lainatakseni: "Ei tuu ikinä yleistymään, mikään saria laki."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

FundamentalistiKristitty

26.10.2007 15:22

Herätyskristilliset rukoilevat kyllä arabimaiden ja arabien puolesta. Se on ihan varma asia. Esimerkkinä esimerkiksi PerjantaiRukous.Fi (yhteiskristillinen rukousopas arabimaiden puolesta).
Saattaapi jopa olla, että herätyskristillisten joukoissa ajatellaan keskiarvokansalaista positiivisemmin arabimaiden ihmisistä...
Ikävää, että Herra Tammi on lähtenyt tolle linjalle. Osoittaa ehkä jonkinlaista asenteellisuutta, meinaan tollaiset kommentit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turkulainen vaanha mies

26.10.2007 20:38

Tunnen Rsito Tammen (Abdullah) henkilökohtaisesti. Myös Pirjon, hänen entisen vaimonsa tunnen sekä Nikon ja Samin, Riston ja Pirjon aikuiset pojat nuoruuden kristillisestä avioliitosta.
Läheisinä tuttuina ihmettelemme edelleen Riston rohkeaa valehtelemista ja tosiasioiden taitavaa peittelyä.
Kunpa Risto itsekin lukisi tämän.
Olen ollut itse mukana Turun Siion seurakunnan ehtoollistilaisuudessa, jossa Risto seurakunnan johtajana jakoi ehtoollista. Tämä tapahtui 1970 luvun loppuvuosina.
Hän ei ole ollut palopäällikkö vaan Wärtsilän telakan kouluttamaton palomies.
Risto Tammi teki hengellistä työtä voimakkaasti 1970 vuosikymmenen lopuille asti. Hän myös kastoi muutamia.
Minulla on pari valokuvaa, jossa Risto on perheensä kanssa Siion seurakunnan saarnapöntön takana. Siinä on myös Paavo ja Helmi Mäki, jotka ovat siunaamassa Ristoa kristillisen seurakunnan paimenen tehtävään.
Miksi tämä kaikki pitää salata?
Eikö todellisuus sovi nykyisiin kuvioihin?

Kristillisenä kannanottona pilakuva-asiaan sanoisin, että
MUSLIMIT LOUKKAAVAT JA PILKKAAVAT ERITTÄIN SYVÄSTI JEESUSTA, JUMALAN POIKAA, ALENTAMALLA HÄNET PROFEETAN TASOLLE, jopa Muhammedin alapuolelle! Tämä on syvä loukkaus kaikkia maailman kristittyjä kohtaan.
Pyydätkö, Abdullah, pilkkaamistasi anteeksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turkulainen vaanha mies

27.10.2007 20:52

Muistaako Risto Tammi Tauno L. ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turkulainen vaanha mies

27.10.2007 20:55

Muistatko, Risto Tammi, Tauno L. Siionista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pakia

31.10.2007 13:38

En ole itse ainakaan havainnut tarvitsevani miestä ohjaamaan ja puolustamaan. Sehän on molempien sukupuoien ali-arvioimista, jos mies on tuomittu kyttäämään ja vahtimaan naisen tekemisiä ja nainen tekemään miehen tahdon mukaan. Aikuiset ihmiset!

Lisäksi tämä musiikki kielto.. Siis soittimet on kiellettyjä? Onko vetopasuuna Allahille iljetys?>)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tyrmistynyt

1.11.2007 07:20

Julkisuuden kipeä,Risto on aina nauttinut ,kun saa olla huomion keskipisteenä,tavalla tai toisella.Oli vielä naimisissa x-vaimon kanssa,kun meni kihloihin Intialaisen tytön kanssa ja suunnitteli häitä,onneksi tytön silmät aukenivat ajoissa.Uhkasi tappaa x-vaimonsa ja pahoinpiteli hänet sairaalakuntoon.
Koko ikänsä hyppinyt uskonnosta toiseen ja välillä politiikan puolella käynyt siipiään kokeilemassa.Aikansa kutakin.
Puhuu täyttä sontaa,kun tietää miten on aiemmin käyttäytynyt,juuri päinvastoin,saamatta kaikesta tehdystä minkäänlaista rangaistusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Järjetöntä toimintaa

1.11.2007 10:57

Sano mitä sanot, niin totuus islamista on tämä:
Ensinnäkin sana islam ei tarkoita rauhaa, kuten monet muslimit ja islamin puolustelijat yrittävät selittää, vaan alistumista Allahin tahtoon. Islam ei ole rauhan uskonto, jos rauhalla tarkoitetaan rauhanomaista ja tasa-arvoista rinnakkaineloa ei-muslimien kanssa. Muslimit ovat lähtökohtaisesti parempia ihmisiä kuin uskottomat ja täten oikeutettuja hallitsemaan. Islam on rauhan uskonto, jos rauhalla tarkoitetaan islamin lopullista tavoitetta eli sitä, että maailmassa ei enää palvota muuta jumalaa kuin Allahia. Tiellä kohti lopullista päämäärää monet ei-muslimit saavat tuntea, mitä on hautausmaan rauha.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jo on perkele!

1.11.2007 10:59

Ensinnäkin sana islam ei tarkoita rauhaa, kuten monet muslimit ja islamin puolustelijat yrittävät selittää, vaan alistumista Allahin tahtoon. Islam ei ole rauhan uskonto, jos rauhalla tarkoitetaan rauhanomaista ja tasa-arvoista rinnakkaineloa ei-muslimien kanssa. Muslimit ovat lähtökohtaisesti parempia ihmisiä kuin uskottomat ja täten oikeutettuja hallitsemaan. Islam on rauhan uskonto, jos rauhalla tarkoitetaan islamin lopullista tavoitetta eli sitä, että maailmassa ei enää palvota muuta jumalaa kuin Allahia. Tiellä kohti lopullista päämäärää monet ei-muslimit saavat tuntea, mitä on hautausmaan rauha.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Klaxon

1.11.2007 14:33

Ei meille ainakaan mitään kovin "pahoja" lauluja opetettu koulussa. Vai johtaako "Maijal' oil karitsan" laulaminen eläimiinsekaantumiseen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miehen tittelin omaava

3.11.2007 22:42

Nimimerkki tyrmistynyt kirjoitti, että Risto (Abdullah) oli pahoinpidellyt vaimonsa sairaalakuntoon.

Minä sanon, että MIES EI LYÖ VAIMOAAN. Vain surkea rääpäle voi pahoinpdellä naista.
Korjatkaa aina tästä lähtien, jos joku sanoo Ristoa mieheksi. Ei hän ole sitä.
Hameenkin hän on jo laittanutkin päälleen. Se sopii tilanteeseen.

Muslimien keskuudessa on kuulemma yleistä vaimon pahoinpitely.
Ihmettelen, miksi naiset eivät tee rikosilmoitusta rikoksesta heitä vastaan?
Mielestäni naisten pahoinpitelijä pitää ehdottomasti saattaa lain edessä vastuuseen rikoksestaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Peltonen

6.11.2007 16:46

Aluksi pisteet Laura Typölle siitä,että kirjoittaa omalla nimellään.
Laura,minä perustan"yleistykseni"siihen mitä kirjoitin.Kristityt uskovat enkeleihin ja että tuolla"ylhäällä"kuuntelee Jumalaksi sanottu hahmo heidän rukouksiaan ja he että he pääsevät viettämään iankaikkista elämää taivaaseen.Eivätkö muka usko!?Minusta em.ON lapsellista.
Ja totta helvetissä sinun Jumala katselee,että taas lapsi raiskattiin ja tsunami pyyhkäisi muutaman kylän.Eikö se muka tee niin!?
Vai"parhaan Jumalan palkinnon"voittaa se joka on uhrannut itsensä ihmisten tähden!?Tuolla logiikalla uskonto,jonka perustaja nirhaa itsensä lisäksi myös perheensä on ykkönen...!
Jaa,että kristinusko on ainoa uskonto,joka ottaa huomioon perisynnin.Kätevää keksiä oma syntisyyden laji ja sanoa sitten että meidän uskontomme on ykkönen koska muut eivät kiinnitä asiaan mitään huomiota.Minähän voisin perustaa uskonnon,joka ainoana maailmassa kiinnittää huomiota siihen,ettei ihminen pysty aivastamaan silmät auki(joka olisi vaikka sitten tie taivaaseen)ja julistaisin että em.seikasta johtuen uskontoni on maailman paras.
Lisäksi korostan,etten ole syntinen koska synti ei kuulu minun maailmankuvaani.Moraali,oikeudenmukaisuus,omatunto jne.kuuluu.
Hyvä,että tiedät olevan herätyskristillisä tahoja jotka rukoilevat arabien puolesta.Tuosta voimme päätellä,että tunnet myös herätyskristillisiä tahoja jotka EIVÄT rukoile arabien puolesta.Mitä mieltä olet heistä?
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tuli mieleen Arin kommentista

7.11.2007 11:55

En kuulu kirkkoon. Voisin kuulua, mikäli kirkko luopuisi käsityksestä, että vain oikein uskovat pääsevät taivaaseen. Minusta se ei ole todellista armoa. Se vasta armoa vaatiikin, että armahtaa kaikkia.
Lisäksi minua on jo kauan pohdituttanut se, että miksi jumala/Jumala, joka on omnipotentti haluaa sadistisesti kiduttaa poikaansa, jotta ihmisten synnit olisivat sovitettu. Eikö niitä olisi voinut sovittaa jollain muulla humaanimmalla tavalla?
Ainoan pojan (tai vaikka niitä olisi enemmänkin) uhraaminen ja kiduttaminen, jotta ihmisillä olisi iankaikkinen elämä, kun vaihtoehtojakin on, ei vastaa minun käsitystäni armollisesta ja lempeästä jumalasta/Jumalasta tai jumalasta, jonka parissa haluan olla. Itse asiassa tulee mieleeni toinen Raamatun voimahahmo....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

katsotaan

7.11.2007 22:27

Täältä löytyy vastaukset:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Varsinkin etusivun kirjoitus otsikolla EI ENÄÄ USKONTOJA - EI KIRKKOJA

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Peltonen

8.11.2007 16:24

Ihan hyvä,että ihmiset saavat tällaisina aikoina lohtua uskosta.Jotenkin järjenvastaiselta vaan tuntuu hakea lohtua taholta,joka kaikkivaltiudessaan olisi voinut Jokelan tapahtumat estää.Eli ihmiset hakevat lohtua Jumalalta,joka salli verilöylyn...
Ari Peltonen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Weijo Lindroos Turusta

9.11.2007 13:28

Jumala on kokonaan Hyvä!
_________________________

Jumalan rakkauden kokeneena ihmisenä ilmoitan yleisesti jokaiselle yksilöihmiselle seuraavan totuuden:

Aadamin suvun langenneena jäsenenä SINÄ OLET SYYLLINEN JOKELAN TAPAHTUMIIN. Samoin SINÄ olet syyllinen kaikkiin maailman murhiin, sotiin, kauhuihin, väkivaltaan, raiskauksiin... jne.
Koko ihmiskunta on yhteisvastuullisesti syyllinen kaikkeen Telluksellamme tapahtuvaan pahaan.
Jokainen yksilö on syyllinen siihen asti kunnes uudestisyntyy Pyhästä Hengestä.
Uudestisyntyminen eli uskoon tulo siirtää ihmisen pois Aadamin suvun jäsenyydestä ja sisälle uuteen sukuhaaraan. Sen tähden Raamattu puhuu uskovista, että he "ovat Kristuksessa Jeesuksessa"; ei enää Aadamissa.

Toivon Sinun aina muistavan tuon totuuden.

Perusteluni:
Aadam lankesi syntiin eli eroon Jumalasta. Me kaikki olimme silloin hänessä nousevina sukupolvina. Koko ihmiskunta lankesi eroon Jumalasta.
Mutta se ei vielä ole koko syy.
Suuri syyllinen maailmankaikkeuden syntisyyteen on sielunvihollinen saatana, joka lankesi Taivaassa Jumalan vastustajaksi, ja maailmassa langenneen ihmiskunnan liittolaiseksi.

Ihmiskunta ei siis ole ainoastaan erossa Jumalasta. Se on myös liittosuhteessa tuohon lusiferiin (= langennut enkeliruhtinas) sielunvihollinen saatana, josta Raamattu monin paikoin puhuu Jumalan vastustajana.
Sielunvihollisella on liittolaisinaan suuri joukko langenneita enkeleitä, riivaajia. Nuo riivaajat tahtovat tappaa, tuhota, aiheuttaa sekasortoa, terroritekoja jne.
Riivaajat eivät kuole.
Kun joku riivattu ihminen kuolee, etsii hänessä ollut henki uutta kohdetta, jonka persoonallisuuteen (=sydämeen) pääsisi asumaan, ja tuhoamaan tuon ihmisen sekä mahdollisesti monta muutakin hänen kanssaan.
Tulevat ajat näyttävät Sinulle, että näin tulee tapahtumaan.

Jeesus kertoo sielunvihollisesta näin:
"Varas ei ole tullut muuta kuin tappamaan ja tuhoamaan! Minä olen tullut, että teillä olisi elämä ja yltäkylläisyys" (Joh. 10:10).

Jeesus kuoli sijaisuhrina ristillä ottaen päällensä meille kuuluvan rangaistuksen.
Jos Sinä tahdot ottaa vastaan tuon Hänen ansaitsemansa armahduksen, saat kaikki syntisyytesi anteeksi. "Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi!" Jesaja 53:5.

Kun otat Jeesuksen vastaan syntiesi sovittajaksi ja elämäsi Herraksi, siirryt pois saatanan vaikutuspiiristä. Tulet Jumalan lapseksi.
Silloin et enää ole syyllinen. Syyllisyytesi taakka otetaan kokonaan pois. Kaikki syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen Nimessä ja sovintoveressä.

Tässä linkissä lisää:
http://taivassanomat.suntuubi.com

Ja myös minuun voi jokainen ottaa yhteyttä:
http://weijo.lindroos@pp.inet.fi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Katsotaanille

9.11.2007 13:48

Kiitos linkistä.

Valitettavasti en löytänyt sivustolta älyllisiä vastauksia kysymyksiini.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Homeros 736

14.11.2007 14:08

Pinnallista kriittisyyttä. Miksi Peltonen ei kysynyt mitään Tammen natsimenneisyydestä Pekka Siitoin -porukoissa, tai hänen huonosti sujuneesta uraputkestaan vasemmistopoliitikkona ja saarnaajana kristillisissä herätysliikkeissä? Miksi Peltonen ei tuonut julki, että Tammi on tuomion saanut naisenhakkaaja ja miljoonaluokan konkurssirikollinen?
Peltosen naamasta näkee, että tyyppi on juonut aivonsa pehmeäksi. Se tuottaa pehmeää journalismia. Goodbye, Peltonen, mitään et ehtinyt saavuttaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Peltonen

14.11.2007 16:14

Homerokselle:
Jutun aiheena oli Suomen islamilainen puolue,ei Abdullah Tammen menneisyys.
Ari Peltonen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

naurattaa

19.4.2008 16:01

taitaa olla poliittisesti tollo, ei vakavasti otettava

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kamiski

23.6.2008 09:46

Eiköhan tuo käännynnäinen tammi löydä itseään vielä mielisairalan suljetults osastolta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kari

1.9.2008 14:07

miks yleensä kaikki uskontoon käännynnäiset on kohtuu "fanaattisia" uskoonsa ja miksi ihmiset eivät ole vieläkään oppineet että pitävät uskonnon ja politiikan erossa keskenään, on ihan naurattavaa sanoa että ne ovat aina hyvä asia keskenään

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikaeli71

2.10.2008 21:30

Mies on totaalisesti pihalla kristinuskosta. Israel on Raamatun mukaan nimenomaan Jumalan silmäterä ja luvattu kansa. Samoin kristityt nimenomaan rukoilevat arabien pelastumisen puolesta, eivät heitä vastaan.
Entäpä Jeesuksen ruumiin ja veren syöminen? Kyse ei kristinuskon mukaan ole todellakaan kannibalismista, sillä itse Jeesus itse kehoittaa siihen. Tämä on uskon sisäistämisen verbalisointia.

Mies on vahvempi - sekä henkisesti että fyysisesti. Naista pitää suojella. Feminismi on vain vääristänyt sekä nais- ja että mieskäsityksen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

zxczc

16.10.2008 14:17

Salam.. voiko lapset syödä koulussa ruokaa?? vai pitääkö heidän syödä kasvista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

imaami_mullah

21.11.2008 11:15

Tammen puhe on täynnä taqiyyaa. Hän tulkisee Koraania ja islamia niin, että voisi jotenkin elää täällä Suomesaa muiden uskontojen - hindujen,kristittyjen ja juutalaisten jne - keskellä ja painottaa Koraanin
rauhanomaisia jakeita.
Maissa, joissa islam ei ole valtauskonto, Koraania pyritään tulkitsemaan tällä rauhanomaisella tavalla mutta ei
enää MISSÄÄN islamilaisessa valtiossa koko maailmassa.
Fundamentalistimuslimit painottavat Koraanin äärimmäisiä ja
fanaattisimpia jakeita. Nämä jakeet tulivat Muhammedille hänen
toimintansa myöhäisemmässä vaiheessa, kun hän oli sotilaallisesti
vahva ja kun hän huomasi, että (600-luvun) kristityt ja juutalaiset
eivät lähteneetkään seuraamaan hänen uutta uskontoaan.
Muhammed vihastui huomattuaan, että kristityt ja juutalaiset eivät
ottaneet hänen sanomaansa vastaan. Ääri-islamistien väkivallan ja
terrorismin teot nousevat Muhammedin vihasta, jonka hän ilmaisi
sanomissaan. Nämä jakeet on tallennettu osaksi Koraania. Islamin
tulkinnan mukaan nämä jakeet kumoavat Muhammedin aikaisemmat
ystävällisten sanomien jakeet.
Sitäpäpaitsi Koraani antaa ihan hyvät ohjeet muslimeille siihen tilanteeseen miten pitää toimia kuin muslimit ovat vähemmistönä!

Kattaisi kaikkien katsoa Youtubesta oheinen islam-dokumentti jossa käydään läpi Euroopan historiaa viimeiseltä 2000-vuodelta + annetaan ohjeet Koraanin lukuun ja kerrotaan mitä muslimien ikuinen esimerkki, profeetta Muhammed teki elinaikanaan - mistään rauhanlähettiläästä ei tosiaan voi puhua.

Islam: Mitä lännen tulee tietää (suom. tekstit, kesto n. 62 min)
http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=PlayList&p=3C7052B7ADA587B6&index=0&playnext=1

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pedofiili profeetta mohammad

23.3.2009 13:25

painu afghanistaniin vitun rättipää pelle! islam on mielikuvitusta ja koraani on vessa paperia! muhammedilla oli 9 vuotias Aisha vaimo joten se oli pedofiili "profeetta" <---

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

olavisaatana

19.5.2009 22:43

http://olavisaatana.blogspot.com/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi