Suomalainen älymystö ei salli keskustelua. Esimerkiksi tästä kirjoituksestani on luultavasti jo otettu lauseita pois. Esimerkiksi tämä. Tai tuo.
Harva käyttää suhteestaan maahanmuuttoon termiä ”kriittinen”. Kuitenkin kriittisyys on tieteen keskeinen tunnusmerkki. Tiede taas on maailmankatsomuksemme kivijalka. Tieteessä on tärkeää myös objektiivisuus. Mitä siis todistaa se, etteivät suomalaisen älymystön edustajat pysty kannattamaan muita näkemyksiä maahanmuutosta kuin omiaan?
Älymystön kyvyttömyys olla eri mieltä itsensä kanssa johtaa loogisiin ristiriitoihin, joiden seurauksena ainakin julkisesta maahanmuuttokeskustelusta päätellen Suomessa ei voi keskustella maahamuutosta ainakaan julkisesti.
Vain harvat vakavasti otettavat keskustelijat esittävät maahanmuuton rajoittamista sillä perusteella, että se uhkaa kansallista yhtenäsyyttä. Argumenttiani ei voida kumota, jos väitän, että syynä on pelko, joka pakottaa yleisesti hyväksyttyjen näkemysten taakse.
Kun jokainen kriittinen ääni kohtaa älymystön äänimuurin, joka vaatii ”perusteluja” ja ”vaihtoehtoja”, on selvää, että nujerretuksi tulevat myös perustellut avaukset nykyisen maahanmuuttopolitiikan vaihtoehdoista.
Feminismi on toinen tabu. Se on samanlainen kuin aikanaan sosialismi. Kuten sosialismi, myös feminismi tähtää tuotantovälineiden siirtämiseen yhteiskunnan omistamiksi ja äärimmäisissä muodoissaan feminismin tiedetään johtaneen toisinajattelijoiden joukkopidätyksiin, jopa murhiin, kuten Laosissa ja Kambodžhassa nähtiin. Haluammeko me, että Helsinki ja muut suuret kaupungit tyhjennetään ja niiden asukkaat pakkosiirretään orjatyöhön Kainuuseen viljelemään riisiä? Minä en ainakaan edes pidä riisistä.
