Aurinko tuli, on aika laittaa ikkunalauta kukkimaan

Näillä vinkeillä teet kodistasi kasvimaan.

Yrteistä on helppo aloittaa.
Yrteistä on helppo aloittaa. Kuva: shaiith / Fotolia

Kevääseen liittyy kasvu, kasvuun liittyy kasvit. Nyt, kun aurinko antaa päällemme sitä hyvää, voi alkaa suunnitella omia kasvatusjuoniaan. Osa nautinnollisista kotona kasvatettavista kasveista ei tarvitse edes erillistä telttaa, tehokasta valoa ja monimutkaista vesiviljelyjärjestelmää onnistuakseen. Parhaimmillaan hyötykäytettävät kasvit voi kasvattaa edellisten jämistä, kuten Goodfulin video osoittaa.

Video näyttää, miten vihersipulit, kaalin tai perunan saa kasvamaan uudestaan: kaali ja sipulit laitetaan muutamiksi päiviksi veteen ja siirretään sen jälkeen multaan. Peruna puolestaan halkaistaan ja laitetaan multaan halkaistu puoli ylöspäin. Omat ohjeet löytyy myös mansikoille, sitruunoille, avokadolle, erilaisille yrteille ja jopa ananakselle. Kaikki on helppoa kuin heinänteko, ainakin nopeutetulla videolla.

Kodin hyötykasvien pariin löytyy myös perinteisempää opastusta, johon kannattaa tutustua, jos kiinnostaa saada oma ikkunalauta kukkimaan. Marttojen Hyötykasvit-sivulla löytyviä pienen pihan ja kasvimaan oppeja voi soveltaa myös sisätiloissa. Yrtit ja vihannekset kasvavat yhtä lailla kerrostalon pihalla laatikoissa kuin parvekkeellakin. Puutarhan moniottelijan blogissa puolestaan neuvotaan huomiomaan ilmansuunta, aloittamaan helpoimmasta eli yrteistä ja kokeilemaan rohkeasti. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi