Jukka Keitele: Kansalainen Keitele

Nuori pörssinero puhuttaa ja huhuttaa kaupungin taloustahoja

Viime vuodet ovat särkeneet pörssin herraskerhon. Nuoret, nopeat ja röyhkeät, tietokoneista taloutta tarkkailevat pörssiläiset ovat astuneet esiin.

Kehitys on tuonut muassaan myös Jukka Keiteleen, joka jakaa ikäluokkansa modernin dynaamisuuden, mutta joka samalla pitää poliittisia asenteita myöten yllä menneen maailman julkisivua.

Toiset pitävät häntä historian suumiehiä apinoivana aikuisena lapsena, toiset uuden rahan ruhtinaana.

Suomalainen arvopaperikauppa on perinteisesti ollut hiljaista herrasmiessotaa. Fabianinkadun muukalaislegioonan tyyliin ei ole kuulunut pitää meteliä itsestään; oman henkilön esilletuomisen on pelätty vahingoittavan asiakassuhteita ja pörssin kirjoittamattomat käyttäytymissäännöt ovat kieltäneet kurssien julkisen kommentoinnin, kollegojen arvostelusta puhumattakaan. Numeroiden on annettu puhua puolestaan.

Kuvioita on tällä vuosikymmenellä alkanut sekoittaa arvopaperibisnekseen lähes suoraan koulunpenkiltä rynnännyt uusi sijoittaja- ja meklaripolvi, joka toimii nopeasti ja röyhkeästi, joka luottaa mielummin analyysiohjelman käyrään näyttöpäätteellä kuin perinteisiin taseisiin ja kasvunäkymiin ja joka kokee vanhan pörssietiketin ahdistavaksi ja ennen kaikkea hidasteeksi matkalla menestykseen.

Keväällä 1984 pörssisaliin purjehti laiha silmälasipäinen nuorimies selkä suorana, leuka pystyssä ja myrkyllinen ilme kasvoillaan. Kummajainen oli merkillinen sekoitus uutta rämäpäistä polvea ja historian pölyä. Liivipukuineen, kellonperineen ja kukkulaksi kammatuine hiuksineen hän muistutti viimevuosisadalta olevasta öljymaalauksesta ulos astunutta kummitusta, mutta kuten kollegat pian tulivat huomaamaan, liikemiestavoiltaan hän oli kuin dragsteri antiikkiautokatselmuksessa. Vasta perustetun pankkiiriliike Keitele & Tommilan tuolloin 22-vuotias toimitusjohtaja ja meklari Jukka Keitele ryhtyi käymään kauppaa, tekemään tarjouksia ja kommentoimaan tapahtumia sellaisella vimmalla ja metelillä, että kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että hän oli salissa ja rauha mennyttä.

Osa naureskeli merkilliselle ilmestykselle, osa tuskastui itsetietoiseen kukonpoikaan. "Jukka ota se salkku pois niiden nappien päältä", saattoi joku huutaa salin toiselta puolelta Keiteleen innostuessa painamaan pulpettinsa tarjousnappeja kuin olisi soittanut Bachin urkukoraalia.

Yksinvaltias

Pankkiiriliikkeen Aikatalon toimistossa vierailleiden mukaan Keiteleen ollessa paikalla tunnelma siellä on kuin diktaattorin esikunnassa. Päätteiden ja osakekirjavuorten välissä äheltävät työntekijät liikekumppani Lauri Tommilaa myöten vilkuilevat alistuneina toisiaan ja odottavat pomon säännöllisesti toistuvia räjähdyksiä. Keitele keskustelee joko ärjymällä tai sihahtelemalla huomauttelee, räyhää ja moittii.

Kun hän istuu neuvotteluhuoneessaan, typerintä mitä joku hänen alaisistaan voi tehdä, on kulkea avoimen oven ohi – harppuuna lentää heti. "Tänne! Mitäs tänään olet saanut aikaan?" huutaa Keitele eikä kysymykseen ole tyydyttävää vastausta. Hänelle on mahdotonta olla mieliksi: tosissaan yrittävä ei koskaan yllä kiitoksiin, nuoleskelijat Keitele ampuu lennosta.

Työrauhan K & T:läiset saavat vasta kun pomo vyöttää trenssinsä viimeiseen reikään ja vetää leveälierisen borsalinonsa töyhtönsä peitoksi lähteäkseen pörssiin tai tapaamiselle. Lähtiessään hän luo vielä alaisiinsa viimeisen happaman katseen silmälasiensa läpi, joita hän käyttää näyttääkseen vanhemmalta, ei huonon näön vuoksi.

Jukka Keitelettä kuvataan adjektiiveilla hullu, nero, särmikäs, vaikea, pikkuvanha, yksinäinen, määrätietoinen, suuruudenhullu, värikäs, persoonallinen – jokaisella hänet tavanneella on tarjota uusi määritelmä. Itse hän kutsuu itseään liike-, herra- ja laillisuusmieheksi, konservatiiviksi ja suometarlaiseksi.

Keskustellessaan hän katsoo vastustajaa happamena suoraan silmiin ja antaa piikkien, sivallusten, tuomioiden ja letkautusten virrata pienestä pyöreästä suustaan kuin ampuisi pihlajanmarjoja puhallusputkella.

Keiteleen mielihuveja on piinata kaikkia, jotka hänen puheilleen pyrkivät. Työhaastatteluissa hän tenttaa nuorilta kauppatieteen opiskelijoilta Hamletin juonta tai näiden historiantietoja ja huomauttaa pukeutumisesta, jos se ei häntä miellytä. Puvun on oltava istuva ja rypytön, jos häntä lähestyy. Swatch on syytä jättää kotiin. "Mikkihiirikelloja meillä ei suvaita", on itse kultaisesta taskukellosta aikaansa seuraava Keitele huomauttanut pöllämystyneelle pörssisihteerikandidaatille.

Suomenlippu ja Mannerheim

"Kaksikymmentäkuusi tai kuusikymmentäkaksi, se pääsee aina unohtumaan", vastaa Keitele kysymykseen iästään. Samalla tavalla hän olisi luultavasti vastannut jo kymmenen vuotta sitten. Keskikoulussa hän nimitti luokkatovereitaan lapsiksi ja viihtyi paremmin opettajien kuin ikäistensä seurassa. Hän tiesi kaiken historiasta ja juoksi iltaisin historiallisen seuran kokouksissa keskustelemassa professoreiden kanssa, jotka olivat niitä harvoja, jotka hän on koskaan kelpuuttanut vertaisikseen. Muistona noilta ajoilta K & T:n hallintoneuvostossa istuvat tänään kaksi historian professoria: Yrjö Blomstedt ja Päiviö Tommila, joista jälkimmäinen on luokkatoverin ja liikekumppanin Laurin isä.

Hallintoneuvostossa istuu myös Lauttasaaren Yhteiskoulun rehtori Esko Ranta, jonka suojeluksessa Keitele kouluaikoinaan oli.

Muut oppilaat kiusasivat mielellään omapäistä ja määräilemään taipuvaista Jukkaa, joka pyysi tunnin loppuessa opettajilta lisää läksyjä ja vaatimalla vaati, että koulussa olisi pitänyt viettää suuren suomalaisuusmiehen Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen muistopäivää. Vähemmästäkin on välitunnilla annettu turpiin, ja siksi Jukka hakeutuikin mielummin opettajien ja rehtorin seuraan.

"Hän ei ole koskaan ollut lapsi. Ehkä jotkut opettajista kokivat hänet hiukan hankalaksi, kun hän aina tunki juttelemaan", muistelee keskikoulun historian opettaja Jukka Keitelettä. 

"Siinä on mies, jolla ei koko elämässään ole ollut yhtäkään ystävää", väittää puolestaan entinen luokkatoveri.

Ei Jukka ystäviä juuri tarvinnutkaan, sillä hänellä oli historiansa, jota hän ahmi kotona seuranaan pöytätelineeseen kiinnitetty Suomenlippu ja seinälle ripustettu Mannerheim. Jos aikaa liikeni hän harjoitteli taikatemppuja, joita sitten esitti koulun juhlissa "omalla hyvin vakavalla tavallaan", kuten rehtori Ranta noita tapauksia muistelee.

Konsernin pääjohtaja

Ylioppilaaksi Keitele kirjoitti 1980 ja sai matematiikkaa lukuunottamatta joka aineesta laudaturin. Hän lähti lukemaan historiaa ja menestyikin loistavasti kunnes bisnes pikkuhiljaa imi miehen yliopistolta. Muistona opiskeluajoista hän kantaa yhä mukanaan Helsingin ylioppilaskunnan kalenteria.

Ensimmäiset osakkeensa hän oli ostanut jo kouluaikana elokuussa 1978 mutta vasta vuonna 1982 hän lähti todenteolla mukaan arvopaperisirkukseen. Yhdessä muutaman muun Lauttasaaresta kirjoittaneen liikemiehenalun kanssa hän perusti Econinvest-nimisen sijoitusyhtiön, jolla miehet lähtivät vuolemaan kultaa nousussa olleilta osakemarkkinoilta.

Econinvestin tarina, kahden vuoden nousuhumala ja komea konkurssi, on tyypillisesti sellainen, jota vanhat konkarit povaavat ja kateelliset toivovat nuorille keltanokille. Keiteleelle oli kuitenkin tällä kertaa etua vaikeasta persoonastaan. Muut econinvestiliset kyllästyivät kermanvärisessä puvussa ja nenä pystyssä hiihtäneeseen Keiteleeseen, joka esiintyi, myös kumppaniensa läsnäollessa, tittelillä "konsernin pääjöhtaja", vaikka yhtiön liikevaihto oli tuolloin hädin tuskin puolta miljoonaa. Keitele savustettiin omaksi onnekseen ulos Econinvestistä ennen kuin se joutui selvitystilaan. Tarinan mukaan konsernin pääjohtaja ymmärsi viimein, että hänen oli aika lähteä, kun hänelle kotiin Lauttasaareen menevän Kauppalehden tilaus peruutettiin.

Imperiumin nousu

Arvovaltatappiosta kimmastunut Keitele nappasi Econinvestistä mukaansa Lauri Tommilan ja päätti pistää paremmaksi: pankkiiriliike Keitele & Tommila perustettiin 1983 1983. Keitele rupesi toimitusjohtajaksi ja Lauri Tommila yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. K& T hyväksyttiin pörssin jäseneksi 1984 ja yhtiö listautui pörssiin ensimmäisenä suomalaisena pankkiiriliikkeenä, aluksi kerran viikossa vaihdettavalle meklarilistalle ja viime vuoden joulukuussa päivittäin noteerattavalle OTC-listalle.

Keitele kiersi seminaareissa puhumassa, antoi haastatteluja ja rupesi kirjoittamaan viikoittaista Pörssipuntari-kolumnia Uuteen Suomeen. Palstallaan, joka on ilmestynyt nyt puolitoista vuotta, hän kommentoi estoitta pörssin tapahtumia ja saarnaa rakennemuutosta tavalla, joka on herättänyt pahaa verta vaiteliaissa kollegoissa, mutta saanut melkoisen suosion lukijoiden keskuudessa.

Niiden, jotka 1984 ennustivat Keiteleen tukehtuvan uhmaansa muutamassa kuukaudessa, on ollut pakko niellä epäluulonsa, sillä K & T:n markkinaosuus välitetyistä kaupoista on kasvanut tasaisesti ja pankkiiriliike paisunut pieneksi seitsemän yrityksen imperiumiksi.

Liikevaihtoarvio tälle tilikaudelle on 20 miljoonaa, kun se viime kaudella oli 11. Viimeisimmässä kolmannesvuosikatsauksessaan K & T ilmoittaa välittämänsä kaupan arvon nelinkertaistuneen edellisestä vastaavasta ajanjaksosta. Suora ATK-yhteys asiakkaiden ja pörssisalissa istuvan meklarin välillä on ensimmäisenä Suomessa otettu käyttöön, henkilökunta on kevään aikana kasvanut 12:sta 20:een ja yhtiö on ostanut Iso-Roobertinkadulta 516 neliötä toimistotilaa Aikatalossa sijainneiden 104:n lisäksi. K & T:n tuorein yllätysveto oli erään pääosakkaistaan Uuden Suomen taloustoimituksen päällikön Veli-Matti Hautalan palkkaaminen uudeksi toimitusjohtajaksi Jukka Keiteleen tilalle.

Ultramoderni kummitus

Vielä yhtiötäkin nopeammin on kasvanut legenda nimeltä Jukka Keitele. Tarinaa miehestä on liikkeellä paljon enemmän kuin totta, mutta toisaalta Keiteleen tapauksessa tosi ja taru sekoittuvat tavalla, josta edes hän itse ei viitsi ottaa selvää. Keitele pikemminkin vaalii myyttiä hullusta pörssinerosta, joka liiketoiminnassaan edustaa 2000-lukua, mutta elintapojensa ja poliittisten mielipiteidensä puolesta on kuin kummitus kaukaa menneisyydestä.

Hän tuskin voisi menetellä toisin vaikka haluaisi, suurellisuus on myötäsyntyistä, mutta suuri osa julkisuudesta ja hänen henkilöönsä liittyvästä mystiikasta on tarkkaan laskelmoitua.

"Äänekkyys on yrityksen profilointikeino. Keitele & Tommila on pörssiin mennessään lähtenyt laajan omistuspohjan linjalle ja siksi meidän pitää näkyä ja kuulua julkisuudessa, jotta pääomanhankinta onnistuisi", Keitele selvittää.

"En minä usko, että meikäläinen enää vuoden kuluttua näkyy julkisuudessa. Tästä eteenpäin uusi toimitusjohtaja Veli-Matti Hautala vastaa K & T:tä koskeviin kysymyksiin julkisuudessa. Uuden Suomen pörssisivuiltakin olen saanut kenkää juhannuksesta lähtien siksi, että ryöstimme heidän toimittajansa."

Keitele tietää, että mitä terävämpiä ja sekavampia kannanottoja, jopa suoranaisia valheita hän heittelee lehdille sitä varmemmin hän pysyy julkisuudessa. Ei Uusi Suomi häntä pellolle ole potkinut, päin vastoin lehdessä toivotaan Keiteleen jatkavan jokalauantaista räyhäystään. Veli-Matti Hautala on jopa väittänyt joidenkin lukijoiden uhanneen lopettaa lehden tilaamisen mikäli Keitele ei jatka kolumnistina. "Hautala puhuu paskaa", sanoo Keitele uudesta toimitusjohtajastaan.

K & T:n viestintä ei ole vain ulkoista näkymistä, vaan yhtiön toiminta-ajatukseen kuuluu pääoma- ja viestintäpalvelujen yhdistäminen.

"Viestintä on läheisessä suhteessa rahamarkkinoihin, koska se on immateriaalihyödyke kuten rahakin. Viestinnän tarkoitus on selvittää asiakkaillemme potilaiden (pörssiyhtiöiden) problematiikkaa", kuvailee Keitele ja tällä alueella hän onkin bisneksen moderneimpia.

Rakennemuutos kurkusta alas

Rakennemuutoksesta vaahtoaminen on toinen alue, jolla Keitele kulkee kehityksen kärjessä. Lähes jokaisessa kolumnissaan ja julkisessa puheenvuorossaan hän muistuttaa tehtaisiin ja raskaisiin koneisiin investoinnin olevan mennyttä aikaa, kiroaa kasinotaloudesta puhujat ja selvittää pankkiiriliikkeiden ja osakesäästäjien kohdistava pääomia sinne, missä niitä finanssitaloudessa tarvitaan eli tuotekehittelyyn, tutkimukseen ja pehmeälle sektorille. 

"Yksittäinen pankkiiriliike kuten K & T ei ole tässä lainkaan tärkeä. Kokonaisuus on se, mihin pitäisi tunkea ihmisten kurkuista alas, jos ei se muuten mene perille", hän julistaa kuin olisi saanut jostakin ylempää sanoman kaiutettavaksi kaikelle kansalle. "Pörssimarkkinoiden volyymi ei vielä Suomessa ole kansantalouden kannalta tarpeeksi suuri ja siksi se pitää kasvattaa kansainväliselle tasolle. Ja tällä komennolla se kyllä vielä kasvaakin."

Tuota tasoa metsästetään Suomessa Keiteleen arvion mukaan vielä puoli vuosikymmentä. Pörssivaihdon volyymin kasvun hän ennustaa olevan sadan prosentin luokkaa vielä viiden seuraavan vuoden ajan.

Pankkikriisi ahneudesta

Vaikka Jukka Keitele sanookin ruvenneensa pankkiiriksi "osittain ahneudesta, osittain hauskuudesta" eivät hänen yhteiskunnalliset mietteensä ja arvionsa silti pelkkä harrastus ole, vaan pikemminkin pakkomielle. Yrjö-Koskisen elämänkerran lisäksi hän osaa pilkulleen myös Paasikiven ja Churchillin elämäntarinat. Hän on pyrkinyt kouluneuvostoon nimikkeellä "konservatiivi" ja ylioppilaskunnan edustajistoon sitoutumattomien ehdokkaana. Koulutoveri muistaa Jukan jatkuvasti koulussa toistelleen lausetta "sitten kun minä pääsen valtaan..."

Aika näyttää, mihin mies päätyy, mutta tällä hetkellä hän on tarkoituksellisesti jättäytymässä syrjään pankkiiriliikkeensä johdosta. Toimitusjohtaja on nyt Veli-Matti Hautala ja Keitele väittää väistyvänsä myös meklariosaston johdosta syksyyn mennessä. Hän kieltää ehdottomasti olevansa menossa syksyllä armeijaan, joka hänellä on yhä rästissä, "kukaan ei ole kutsunut", ja koska astmansa vuoksi hän ei voi sitä kesällä suorittaa niin seuraava mahdollinen ajankohta on syksy 1988. 

"Saattaa olla, että menen tai sitten en ", hän hymyilee, tai ei Jukka Keitele hymyile, hänen silmäkulmansa vain jännittyvät hieman ikkunalasien takana ja suupielet nousevat alaspäin aukeavan puolikaaren muodosta ohueksi viivaksi.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi