Kaduilla ilmaisia leikkauksia jakava Jouko The Street Barber: “En pelkää ihmisiä, kaikki on samanarvoisia”

Jouko The Street Barber aloitti katuparturoinnilla Karhupuistossa ja päätyi Beardparkiin samaan puistoon töihin.

Jouko Näivä eli Jouko The Street Barber teki pitkään sekalaisia töitä ennen kuin päätyi parturiksi. Unelma parturinhommista oli kytenyt taka-alalla ja ensimmäiset harjoitukset oli tehty jo 17-vuotiaana paskoilla vehkeillä kaverin kuontaloon.

“Eihän siitä hyvää jälkeä tullut”, Jouko sanoo Cityn haastattelussa.

Näivä sai ajatuksen katuparturointiin nähtyään jenkkiläisen esikuvan tekevän samaa. Hän näki asiassa toki hyväntekeväisyyspuolen, mutta ensisijaisesti oli tarkoitus löytää päitä, joiden kanssa pääsee kehittämään osaamistaan.

“Lähdin kaupungille katsomaan, jos joku uskaltaisi tän näköisen äijän uhriksi. Oon päässyt leikkaamaan paljon. Heti ekan kerran jälkeen tuli hyvä fiilis ja palaute. Siitä sai kiitosta, kun huomasi, että joku voi olla noin iloinen leikkauksesta.”

“Itekin tajusin vasta sen jälkeen, kun olin leikannut, ettei tää oo iso vaiva. En kuitenkaan pelkää ihmisiä. Kaikki on ihan samanarvoisia."

Ensimmäisen kerran Näivä leikkasi hiuksia Kallion Karhupuistossa. Sittemmin katuparturointikeikkoja on nähty eri puolilla Suomea. Näivä katsoo, että mahdollinen asiakas on edes jokseenkin kunnossa ottamaan vastaan leikkauksen. Osaa jännittää, kaikki ovat kiitollisia. Katuparturoinnin kohteista harvalle olisi edes mahdollista käydä parturissa tai kampaajalla.

“Koitan kuunnella niitä juttuja ja aika hurjiakin juttuja siellä kuulee tietenkin kadun ihmisiltä.”

Parturinopinnot ja harjoittelupaikka Karhupuiston Beardparkissa ovat tehneet Näivästä ammattilaisen. Viime vuosina barber shop -kulttuuri on rantautunut Suomeen ja esimerkiksi yhä useampi mies käy leikkauttamassa partansa.

“Täällä olen päässyt ekaa kertaa oikeaan oppiin, kun aiemmin koitin katsella videoita ja netistä, miten sitä veitseä käytetään”, Näivä sanoo ja myöntää, että parran kanssa on ollut treenaamista, vaikka homma alkaa sujua jo paremmin.

“Tarkkaavaisuuttahan se vielä vaatii. Aikaa menee pikkaisen enemmän kuin kokeneemmilla kavereilla. Siinäkin on ne perussäännöt, mitkä pitää muistaa niin säästyy haavoilta.”

1 kommentti

metsien_mies

19.10.2017 10:17

Melkein säikähdin ennen kuin hoksasin, että parturointiahan he vaan tarjoavat, eikä leikkauksia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi