Kaikkien aikojen kuumin kesäkuu – helleaallot tulevat yleistymään ilmastonmuutoksen takia

Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa lämpöä oli peräti yli kuusi astetta tavallista enemmän.

Kuva: Hans Reniers / Unsplash

Kesäkuu oli kaikkien aikojen kuumin kesäkuu, kertoo Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus. Mittaushistorian surullisissa ennätyslukemissa Euroopan keskilämpö oli 2 astetta tavallista korkeampi ja esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa asteita oli peräti 6–10 tavallista enemmän. Copernicus Climate Change Servicen mukaan kesäkuu oli myös maailmanlaajuisesti kuumin mitattu kesäkuu.

Helleaaltoja voi syntyä ilman ilmastonmuutostakin, mutta meneillään oleva ihmisen aiheuttama muutos lisää moninkertaisesti niiden todennäköisyyttä.

Jos matkustaa Suomen raikkaasta kesästä keskelle Etelä-Euroopan överiksi menevää helleaaltoa, tajuaa että helteellä on seurauksensa. Kuumottava keli iskee etenkin vanhuksiin, pitkäaikaissairaisiin ja lapsiin. Metsäpalojen vaara nousee ja puhdasta vettä tarvitaan saataville.

On myös helppoa nähdä, miten suomalainen luonto kasvattaa arvoaan, jos Euroopan helteet yleistyvät tulevilla kesälomakausilla. Voisivatko turistivirrat kuumuuden lisääntyessä kääntyä toiseen suuntaan ja aiemmin viileät seudut nostaa profiiliaan kohtuullisella lämpötilallaan? Ainakin Yle kertoo saksalaisten ja italialaisten turistien maksaneen tänä kesänä kovaa hintaa lentolipuista Suomeen.

"Tuntuu kuin olisimme taivaassa. Tätä on mahdoton kuvailla sanoin", kertoo maltalainen Madlen Muscat Ylelle ja ihmettelee, miten Suomessa on mahdollista saunoa ja uida täysin omassa rauhassa.

Vielä muutama vuosi sitten olisi ollut vaikea kuvitella, miten Välimeren rannalta matkustetaan löytämään paratiisi Lappeenrannasta, mutta muuttuvilla sääoloilla voi olla yllättäviä seurauksia: olemme saapuneet aikaan, jossa "Saimaa on Cool" -slogan toimii. Jos turistivirrat kasvavat isoiksi, voi Suomen järvien rannoillekin syntyä elämää, joka rikkoo idyllisen mahdollisuuden omaan rauhaan. 

Pahimmassa tapauksessa turistivirtojen sijaan syntyy pakolaisvirtoja, jos ilmaston lämpeneminen tekee pitkässä juoksussa osasta maapalloa sietämättömän asua.

Independentin mukaan tutkijat kertovat ilmastonmuutoksen tekevän helleaallot "viisi kertaa todennäköisemmäksi". Tutkijoiden mukaan helleaaltoa on vaikea yhdistää suoraan ilmastonmuutokseen, mutta he sanovat myös että äärimmäiset sääilmiöt tulevat yleistymään ilmastonmuutoksen edetesdä. Näin sanoo myös Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäki.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi