Kiinnostaako katukalastus? – Heitä syötti lähimpään rantaan ja kokeile onneasi

Katukalastus leviää Suomeen.

Kuva: Jyri Haapanen / Suomen vapaakalastajien keskusjärjestö

Street fishing eli katukalastus on kalastamista urbaanissa ympäristössä, usein aivan keskustojen tuntumassa. Katukalastusta luonnehtivat rentous ja helppous, sillä katukalastajan ei tarvitse varustautua vaellusrinkalla, saappailla ja hyttyskarkotteilla. Ei myöskään tarvita kesämökkiä eikä venettä, ja kalaa on.

Kaupunkikalastusta harkitsevalle vinkki, että onkimatoja saa ostaa nykyään purkitettuina kaupoista (kalastustarvikeliikkeet, Motonet, Hong Kong, osa kalastusosastolla varustetuista päivittäistavarakaupoista jne.) ja ne säilyvät jääkaapissa useita viikkoja. Matojen puutekaan ei siis enää nykypäivänä ole este mukavien onkihetkien viettämiselle keskellä kaupunkia.

Suuri määrä suomalaisia asuu kaupungeissa ja taajamissa muutaman sadan metrin säteellä vesistön rannasta. Parhaimmillaan riittää, että nappaa vaikkapa virvelin oven pielestä, astuu ulos rappukäytävästä, ylittää suojatien ja on rannassa. Tässä voi heittää vieheellä muutaman heiton ja saattaapa tulla vaikka ahvenia tai kuha. Tätä voi kokeilla myös ruokatunnilla, jos työpaikan sijainti on sopiva. Katukalastuspaikat ovat varsin vaivattomasti saavutettavissa myös hieman etäämmällä asuville, sillä kaupungeissa ja taajamissa julkinen liikenne kulkee tiheästi.

Ranskasta muualle Eurooppaan


Street fishingin suosio nousi kuluvan vuosikymmenen alussa Ranskassa, Pariisissa, josta se levisi nopeasti moniin muihinkin Euroopan maihin ollen nykyään erittäin suosittua myös muun muassa Hollannissa, Belgiassa, Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. Erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset ovat ottaneet katukalastuksen omakseen ja he ovat verranneet saamaansa kokemusta videopelien pelaamisen tuottamaan adrenaliinipiikkiin.

1 kommentti

Smells fishy

5.6.2018 13:53

Juttuun olisi voinut laittaa maininnan, että jos virvelöit ja olet yli 18 ja alle 65 vuotias, niin tarvitset kalastusluvan. Muuten saatat saada 100 euron pikavoiton ja menetät virvelisi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi