Työttömyys, viina, kirves, viina, lumihanki, viina, poliisi, viina, perhe, viina.
Mikähän siinä on, että suomalaisen kulttuurinkuluttajan silmät alkavat aina kiiltää liikutuksesta ja ihailusta, kun viinanjuonnista tehdään taidetta.
Paha Maa -elokuvan on todettu olevan “synkänkomea kuvaus tämän päivän Suomesta”. Fine. Minusta se on pääasiassa kuvaus yksilöistä, jotka eivät hallitse alkoholinkäyttöään.
Elokuvan viesti on kutakuinkin “life sucks and then you die”, mistä meitä onkin hyvä tasaisin väliajoin muistuttaa, ettei kellään vaan koskaan olisi hauskaa.
Myös työttömyyden ja rappioalkoholismin suruton yhdistäminen näyttää taiteen tekijöiden mielestä olevan aina paikallaan. Ja sitten ihmetellään, miksi kaikki ovat työttömiä kohtaan niin ennakkoluuloisia.
Klisheiden määrä leffoissa on vakio, mutta olisipa hienoa edes kerran kuulla tekno-Suomen nurjaa puolta taivastelevien kulttuuripierujen ratkaisuehdotuksia työllisyys- ja päihdeongelman ratkaisemiseksi. Mitä hei teillä olis mielessä?
Viinan juonti kanonisoidaan ainoastaan silloin, kun sitä juovat heikot ja vähäosaiset, ja kun juominen on tarpeeksi etäännytetty meidän tuiki kunnollisten tavisten elämästä. Jos naapurin äijä juo, se vain inhottaa ja harmittaa, mutta kun Sulevi Peltola näyttelee juomista valkokankaalla, kyse on riipaisevasta yhteiskuntakritiikistä, joka torppaa viimeisetkin hymyn aikeet rännän pieksämiltä naamoiltamme.
Mutta mikäpä minä olen tässä arvostelemaan, kyllähän ohjaajat ovat taitavasti pystyneet tulkitsemaan aikamme hälyttäviä signaaleja. Kimi “koskettelija” Räikkösen bilejuominenhan todistaa vain sen, että seksiriippuvuus todella on aikamme ongelma. Eikä se tunnu miltään! Niin kuin ei mikään!
No, anyway. Suomi on maa, jossa vedetään liput salkoon sen kaverin kunniaksi, joka oli kuollessaankin niin sekaisin että sanoi “Minä elän.”
Kirjoittaja on hevoshullu blondi.
