Insestisyytöksiä esitetään paljon, vaan todisteita ei. Miksi insestisyytökset kolminkertaistuivat vuosikymmenessä? Onko kyseessä epidemia vai moraalinen paniikki? Vallankäyttöä vai vainoharhaisuutta? Ja miten taataan sekä lapsen että vanhemman oikeusturva?
Vuonna 1999 espoolainen Ari ja hänen vaimonsa erosivat. Lapset jäivät äidille. Isä sai olla lasten kanssa sovittujen tapaamisaikojen mukaisesti. Pian tämän jälkeen asioissa tapahtui yllättävä käänne. Ari tilittää:
“Mulle tuli sosiaaliviranomaiselta puhelu, että nyt mä vien sulta tapaamiset, mä vien lapset, sulle ei jää mitään.”
Asia alkoi syytöksellä oman lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, insestistä. Äiti oli veistellyt syytteet turvakodin johtajan tuella. Tuomiota Arille ei tullut, mutta lapset pidettiin hänestä etäällä. Kolmeen kuukauteen lapset eivät saaneet tavata isäänsä ilman valvontaa ja myöhemmin vain kaksi tuntia joka toinen viikko.
Kun insestisyytteet eivät enää purreet, isä leimattiin väkivaltaiseksi. Myös Arin nuorimman lapsen äiti otti osaa huoltajuuskamppailuun ja syytti miestä väkisinmakaamisesta. Nainen sai tämän johdosta vuonna 2005 tuomion kunnianloukkauksesta.
Isä yritettiin sysätä syytteillä ulos lasten elämästä. Tämä myös tehosi hetken aikaa. Yli kahteen kuukauteen Ari ei saanut tavata lapsiaan ilman valvontaa ja sen jälkeen vain kaksi tuntia joka toinen viikko. Vuotta myöhemmin lastenpsykiatri antoi lausunnon, jonka mukaan isä olisi lapsille parempi huoltaja kuin näiden äiti. Nyt isä on lasten osa-aikainen huoltaja.
1990-luvun alkupuolella Suomen poliisille tehtiin vuosittain noin 300 tutkintapyyntöä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vuonna 2006 luku oli yli kolminkertainen. Viime vuosina tapauksista noin neljännes on luettu syyksi. Kaikista poliisin tietoon tulevista lapsen hyväksikäytöistä viidenneksessä on kyse isän ja lapsen välisestä insestistä. Sosiaaliviranomaisten mukaan näin on jopa joka toisessa tapauksessa.
Tapausten klassikko: Niko
Arin kokemukset eivät ole millään tapaa poikkeuksellisia. Etenkin avioerotilanteissa on huolestuttavan yleistä lyödä insestikortti pöytään. Isän oikeudet ovat yleensä siinä vaiheessa vähäiset, eikä lapsiakaan kuunnella. Sosiaalitoimi reagoi syytökseen välittömästi ja isä eristetään perheestä.
Aina ei paina edes äidin sana, vaan ainoastaan sosiaalityöntekijän ja lastenpsykiatrin. Näissä tilanteissa lapsi otetaan huostaan ja eristetään molemmista vanhemmista. Tämä saattaa olla äkillinen ja yllättävä toimenpide.
Tapaus Niko on klassikkoesimerkki. Vuonna 1990 Niko leikki päiväkodissa sopimattomia pyllyleikkejä muiden lasten kanssa. Sillä seurauksella, että hänet otettiin huostaan, eikä hän saanut kolmeen vuoteen olla vanhempiensa kanssa ilman ulkopuolista valvontaa. Kolmen ja puolen vuoden lastenkotitaipaleen jälkeen lääninoikeus palautti pojan kotiin.
“Miks just mä oon se poika?” Nikon sanotaan tiukanneen äidiltään myöhemmin.
Syyttäjät ajavat insestisyytteitä läpi henkilökohtaisella palolla, joten puolustuksella on aina tiukka tehtävä edessään. Jos syytetty haluaa pitää huolta oikeusturvastaan, tulee hänen hankkia kunnon lakimies.
Vuonna 2003 erästä pariskuntaa syytettiin tyttärensä hyväksikäytöstä. Tutkinnan aikana se osa todistusaineistosta, joka ei puoltanut syytteitä, hävisi jonnekin. Sperma-analyysiin lähetetyistä vaatteista ei kuulunut mitään. Takavarikoituja valokuva-albumeita, kotivideoita ja tietokonetta ei mainittu raportissa. Vanhemmilla oli onneksi varaa hankkia hyvä lakimies, joka osoitti syytteen farssiksi. Tytär palautettiin vanhemmilleen. Syytteistä vapautettu isä hämmästelee:
“Ei tavallisen duunarin palkalla voi selvitä tuollaisesta prosessista. Kyllä siihen talous kaatuu. Kunnalla on isommat resurssit.”
Tässä tapauksessa oli muutenkin onni matkassa. Nimittäin jos syyte ei mene läpi, tämä ei vielä tarkoita, että lapsi palautettaisiin kotiin. Esimerkiksi eräs pikkutyttö joutui vastoin tahtoaan kiertämään kahdeksan vuotta sijaiskodista toiseen, vaikka rikostuomioistuimet eivät koko tuona aikana löytäneet näyttöä insestistä.
Huostaanotosta voi valittaa hallinto-oikeuteen, mutta prosessi vie vuosia, eikä oikeudessa mielellään puututa lastensuojelun toimintaan. Kyseessä on niin arka aihe, että vastuu halutaan lykätä sosiaalityöntekijöille, vaikkei heillä ole oikeudellista eikä tieteellistä pätevyyttä arvioida tilannetta tasapuolisesti.
Tapaus Leena Muranen
Mielenterveyshoitajana toiminut Leena Muranen on esimerkillinen insestisyytösten tehtailija. Hänet on 2000-luvulla tuomittu kahdeksan kertaa oikeudessa, viimeksi 21.12.2007, kun Toijalan käräjäoikeus langetti hänelle kunnianloukkauksesta yhdeksän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.
Murasen tapana on ollut tukea äitejä viimeiseen saakka. Hän on vääristellyt lasten sanomisia ja kirjoittanut lausuntoja ihmisistä, joita ei ole koskaan edes tavannut. Yleisradion tuottaman MOT-ohjelman haastattelussa vuonna 2002 Muraselta tiedusteltiin, miksei hän kuuntele syyttämiään ihmisiä.
“Mä katson, että ensinnäkin aikapula tulee vastaan ja siks toisekseen yleensä seksuaalirikoksen tekijät ovat niin taitavia sanaseppiä… Että miksi mä heittäisin helmiä sioille, sanotaanko näin.”
Kaiken kukkuraksi Muranen on väittänyt, ettei yksikään hänelle esitetty insestiepäily ole koskaan ollut perätön. Tämä on yleinen periaate niiden ihmisten parissa, jotka laittavat paljon rikostutkintoja alulle.
Syytetylle ei anneta tilaisuutta puolustautua edes, jos oikeus kumoaa syytteet. Oikeuden päätös ei vaikuta yleensä mitenkään lapsen huostaanottoon tai tapaamisoikeuksien rajoittamiseen, ennen kuin hallinto-oikeus toisin määrää, jos määrää. Eivätkä syyttelijät koskaan edes tällaisen määräyksen jälkeen pyydä anteeksi.
Nisäkäs ei himoitse jälkeläistään
Sexpon tutkimuspäällikkö Anu Suomela on käynyt läpi pöytäkirjat ja todistusaineistot lukuisista oikeudenkäynneistä, joissa on selvitelty väitteitä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on analysoinut tutkimusmenetelmien tieteellisyyttä ja myös oikeuskäsittelyjen tasapuolisuutta. Huonolta näyttää.
Vai miltä kuulostaa lastenpsykiatri, joka ensin keksi omasta päästään, että lapsi on tunnustanut hyväksikäytön ja sitten kieltäytyi kuuntelemasta lapsen vastalauseita. Kun lapsi tämän vuoksi suuttui, psykiatri katsoi vihastumisen syyksi sen, että hyväksikäyttö on niin vaikea aihe käsitellä.
Niko-tapauksessa lapsen piirrokset pyssyistä ja tikareista todistivat hyväksikäyttöä tapahtuneen. Toisessa tapauksessa lastenkotiin joutunut pikkupoika kosketteli ikävissään pippeliään ja isää alettiin heti epäillä insestistä. Mitä moninaisimmat seikat voidaan lukea oireiksi. Näin siitä huolimatta, että tutkimusten mukaan lapsen kokemaa hyväksikäyttöä ei voida päätellä oireista.
Suomalaisten psykologien ja psykiatrien käyttämät haastattelumenetelmät antavat vääristynyttä tietoa. Virallisia ohjeita noudatetaan vain harvoin. Kysymyksiä jankutetaan ja lasta johdatellaan antamaan myöntäviä vastauksia. Tietoa hyväksikäytöstä saatetaan kerätä esimerkiksi esittämällä nukkeleikin yhteydessä suggestiivisia kysymyksiä, kuten “mihin isi kosketti”.
Pätevät todisteet insestin tapahtumisesta ovat äärimmäisen harvinaisia. Tämä johtuu siitä, ettei insestiä paljoakaan harjoiteta.
“Jos kyseessä on pieni lapsi ja epäiltynä lapsen vanhempi, niin mitä todennäköisimmin rikosta ei ole tapahtunut”, Suomela tiivistää.
Muiden nisäkkäiden tavoin tavallista ihmistä inhottaa seksi omien jälkeläisten kanssa – tai pienten lasten kanssa ylipäätään. Tästä trendistä poikkeaminen on äärimmäisen harvinaista. Miten on mahdollista, että syytteitä sitten esitetään niin paljon?
“Kai syy on jatkuva julkisuus. Seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut yhdysvaltalaisissa filmeissä kestoselitys ihmisten ongelmille”, Suomela pohtii.
Kuka lasta suojelee?
Ruotsalainen oikeuspsykologi Lena Hellblom Sjögren on tehnyt Niko-tapauksesta perusteellisen analyysin. Hänen mukaansa viranomaisten toimet vaaransivat lapsen terveen kehityksen. Tutkimusten perusteella vaikuttaa, että näin on tapahtunut monissa vastaavissa tapauksissa.
Perusteettomien insestisyytösten ruokkima noitavaino satuttaa kaikkein eniten lapsia. Siis juuri heitä, joita lastensuojelun, sosiaalitoimen ja lastenpsykiatrian olisi tarkoitus suojella.
Myöskään silloin, kun hyväksikäyttöä on oikeasti tapahtunut, ei aikuisten hysteerinen käyttäytyminen tee lapselle hyvää. Asiantuntijavoimin lapselle opetetaan uhrin rooli. Joidenkin tutkimusten mukaan tämä voi olla jopa vahingollisempaa lapsen henkiselle hyvinvoinnille kuin seksuaalinen hyväksikäyttö.
“Ei me käydä huutelemaan minkään onnettomuuden uhreille sillä tapaa”, Suomela opastaa.
“Ei selitetä, että voi kun sä oot nyt koko elämäsi ajaksi vammautunut ja tästä tulee sulle tosi vaikeeta. Vaan me ollaan apuna ja tukena ja rohkaistaan lasta.”
HUSissa on reagoitu huolestuttavaan kehitykseen ja perustettu erityinen lasten oikeuspsykiatrinen osaamiskeskus. Keskus helpottaa poliisin ja oikeuslaitoksen kuormaa, kun sairaalan puolelta ei tehdä niin paljon turhia tutkintapyyntöjä. Tämä myös parantaa kansalaisten oikeusturvaa. Muualla vastaavaa asiantuntemusta ei ole yhtä paljon. Etenkin Pirkanmaalla tämä näkyy suurena määränä tutkintapyyntöjä.
Ruotsissa pedofilia- ja insestikohun kärki taittui 1990-luvulla, jolloin perusteettomia tuomioita alettiin kumota. Yhdysvalloissa kehitys kääntyi jo aiemmin. Suomi tulee jälkijunassa. Korkein oikeus antoi viime joulukuussa ainutlaatuisen tuomion, jossa hovioikeuden langettama insestituomio syynättiin harvinaisen tarkasti läpi ja havaittiin perusteettomaksi. Vuosia kestäneen oikeuskäsittelyn päätteeksi isä vapautettiin syytteistä.
Oudoimmat todisteet insestin tapahtumisesta
- Lapsi puhuu rumia.
- Lapsi kastelee sänkynsä.
- Lapsi ei pidä valkokastikkeesta.
- Lapsi on huostaanoton jälkeen ahdistunut.
- Lapsen isä on shakinpelaaja.
Lähde: Anu Suomela: Psykologinen todistelu seksirikoksissa.
