Suomalaisen musiikin vienti-ihme, The Rasmus, on myynyt Euroopassa lähes miljoona levyä. Seuraavaksi he nousevat maihin Japanissa ja USA:ssa. Rasmusarmeijaa johtaa kenraali Lauri Ylönen, kontrollifriikki, työnarkomaani ja Marilyn Mansonin suosikki.
Ei mennä ikkunan viereen istumaan. Ne ovat kuumottavia paikkoja, ihmiset saattavat jäädä tuijottamaan”, kokomustaan vaatekertaan ja maihareihin pukeutunut Lauri Ylönen, 24, pyytää. Paljon ei ole jäljellä siitä Rasmuksen Laurista, teinibändin 16-vuotiaasta pojan-klopista, joka juhli kahdeksan vuotta sitten ensimmäistä kultalevyään.
Tavaramerkiksi muodostuneet blondatut hiukset ovat vaihtuneet aikaa sitten mustiksi ja funkpoppi tummanpuhuvaksi poprockiksi. Kasvot ovat pyöristyneet ja pieni parransänki rehottaa nuoren miehen leuassa. Lauri tarkistaa, että kaksi mustaa sulkaa ovat pysyneet paikoillaan piikikkäässä tukassa ja istahtaa SF-baarin kaukaisimman nurkan sohvalle selkä seinää vasten.
”En istu koskaan selkä ikkunaan päin. Jos joku vaikka hyökkäisi.”
Viime vuonna julkaistu Dead Letters -levy on myynyt Suomessa yli 50 000 ja edellinen Into pääsi tuplaplatinalukemiin. Kaikkiaan suomalaiset ovat ostaneet yli 200 000 Rasmuksen levyä – the-etuliitteellä tai ilman. Kotimaan myynti on kuitenkin enää pieni siivu kakusta. Bändi on tehnyt suunnitelmallisesti jo kuukausia haastatteluita ja keikkoja Euroopassa. Esimerkiksi tammikuun lopussa bändi soitti 15 päivän aikana yhdeksän keikkaa seitsemässä eri maassa Islannista Italiaan.
Saksa on käytännössä jo valloitettu. Dead Letters -albumi on myynyt siellä jo 400 000. Vielä viime keväänä bändi soitti Rock Am Ring -festivaalien pienimmällä lavalla. Tänä vuonna The Rasmus esiintyy Saksan suurimpien, 80 000 hengen, festarien päälavalla. Ranskakin antautui taistelutta. Yli 100 000 sinkkua vaihtoi omistajaa, ennen kuin yhtye edes käväisi maassa. MTV Europe valitsi The Rasmuksen viime vuonna Pohjoismaiden parhaaksi yhtyeeksi. Italiassa naisfanit ovat lähettäneet Laurille puhelinnumerolla varustettuja alastonkuviaan.
Lukion drop out
Lauri Markus Paavo Ylönen kasvoi pienessä kerrostalossa Pohjois-Helsingin lähiössä, Suutarilassa. Perheeseen kuului kaksi sisarusta ja keskituloiset vanhemmat, töissä kahdeksasta viiteen. Pianoa Lauri soitti puoliväkisin 5-vuotiaasta siihen saakka, kunnes sai 12-vuotiaana kitaran käteensä.
”Opettelimme kavereiden kesken Metallican biisien riffejä sukkamehun hajussa. Ensimmäinen biisi oli Master of Puppets.”
Lauri kävi koko peruskouluajan musiikkiluokkaa. Hän tapetoi yläasteella oman huoneensa Skid Row’n ja Guns n’ Rosesin julisteilla.
”Laurilla oli hirveä halu soittaa. Hän oli kiinnostunut vain musiikista”, muistelee Suutarilan yläasteen silloinen musiikinopettaja Antti S. Paavilainen. Pehmonallen irtileikattua päätä hattuna käyttänyt nuorukainen, reilun kasin oppilas, kävi bändikaveriensa Eero Heinosen ja Pauli Rantasalmen kanssa soittamassa kaikki mahdolliset välitunnit ja bändikerhoajat.
Rasmuksen ensimmäinen demo kaikui koulun keskusradiossa, kun Lauri ja kumppanit olivat tiirikoineet tiensä radiohuoneeseen.
”Murtauduimme sinne toisenkin kerran ja kuulutimme: ‘Arvoisat oppilaat, opettajainkokouksen vuoksi kaikki loput tunnit ovat peruttu. Voitte lähteä kotiin’.”
Oppilaat häipyivät ja pojat saivat huutia.
Yläasteen jälkeen Lauri pääsi Sibelius-lukioon, mutta lopetti lukion kesken jo ensimmäisenä vuonna.
”Muutin pois kotoa 16-vuotiaana, olin itsenäinen jo nuorena. Silti koulun lopettaminen oli aika radikaalia. Vanhemmat olivat pettyneitä, mutta menin aina treenikämpälle yhdeksältä aamulla koulun tai duunin sijaan.”
Kun Rasmus soitti ensimmäisen virallisen keikkansa Oranssi-klubilla heinäkuussa 1995, paikalla oli 20 katsojaa. Sana energisestä livebändistä levisi ja ensimmäisen ep:n julkaisukeikalla joulukuussa paikalle tungeksi jo 200 ihmistä. Määrätietoisuus näkyi jo silloin.
”Rahoitimme ensimmäisen ep:n tekemisen liimailemalla julisteita kadulla pakkasessa. Poliiseja sai juosta karkuun useampaan kertaan.”
Julkista omaisuutta
”If Lauri has a girl, I don’t want to live anymore.”
The Rasmuksen kotisivujen vieraskirjassa on bändille tuhansia tervehdyksiä, joista enää joka kymmenes suomeksi. Oranssi-klubilta on todentotta pitkä matka The Rasmuksen vuoteen 2004.
”Laurilla on ammattimainen ote, eikä hänellä ole turhaa rock-kukkoilu-asennetta”, kertoo bändin manageri Seppo Vesterinen.
”Yritän olla kohtelias, mutta en ole yhtään sosiaalinen. Minulla ei ole tarvetta ystävystyä kenenkään kanssa. Monet tulevat juttelemaan ja luulevat, että olen täysin heitä varten, koko ajan käytettävissä. Koska olen julkisuudessa, he luulevat minun olevan heidän omaisuuttaan. Skitsoa”, Lauri toteaa.
Esimerkki: The Rasmus teki kuukausi sitten päivän ajan haastatteluita Ranskassa ja palasi heti seuraavana aamuna Helsinkiin kello kuuden lentovuorolla.
”Juuri kun olin nukahtanut, joku nainen repi hihasta ja halusi nimikirjoitusta. Huusin niin lujaa kuin lähti, etten todellakaan anna. Opettelisi käyttätymään!”
Herrasmies tiettyyn pisteeseen saakka.
”Ei minun tarvitse miellyttää kaikkia. En edusta mitään pop-idols-meininkiä, jolloin kaikille pitää olla ihan vitun mukavia. Ihmiset ovat niin ajattelemattomia”, Lauri tuhahtaa.
Hän joutui muuttamaan edellisestä asunnostaan, kun teinityttöjä alkoi leiriytyä ulko-oven eteen.
”Se oli liikaa. Tulin kotiin baarista puoli viideltä aamulla ja pimeässä kyyhötti 16-vuotiaita tyttöjä mustat meikit silmissä. Sanoin, että lähtekää vittuun siitä. En keksinyt parempaakaan sanottavaa.”
Työnarkkari
Lauri sytyttää uuden Marlboro Light -savukkeen. Hän punnitsee joka sanansa tarkkaan. Lauseet ovat katkonaisia, mutta käsi tärisee tasaisesti puheen lomassa. Bändin piti antaa Espanjassa haastatteluja alunperin kaksi päivää niin, että haastattelija vaihtui viidentoista minuutin välein. Tahti oli Laurin mielestä liian kova, joten hän karsi huonoimmat lehdet pois.
”Totta kai laskelmoin, mitkä haastattelut on hyödyllisintä antaa. Uskon määrätietoiseen työskentelyyn. Joku voisi sanoa, että olen liiankin laskelmoiva, mutta nyt voi mennä musiikin ehdoilla. Homma voi olla aitoa, vaikka suunnittelee yhden siirron aina eteenpäin.”
Niinpä. Seuraava etappi on päästä soittamaan Conan O’Brienin show’hun.
”Ja vielä tämän vuoden puolella”, Lauri täsmentää.
Äkkiseltään saattaisi luulla, että menestys on noussut päähän.
”Onhan meno sairasta, mutta olemme tehneet niin paljon töitä, että jokainen voitto on ansaittu. En pysähdy ihastelemaan niitä liian pitkäksi aikaa, vaan siirryn eteenpäin. Vielä on paljon tehtävää.”
Työmoraali on korkealla. Jokaisen keikan jälkeen bändi pitää pikakokouksen, jossa analysoidaan soitetut kappaleet yksi kerrallaan aina yleisön reaktioista soitto- ja lauluvirheisiin. Basisti Eero Heinonen pitää kirjaa palavereista. Viime syksynä The Rasmus kiersi kuusi viikkoa Euroopassa. Yhtye päätti, ettei kukaan juo sinä aikana tippaakaan viinaa.
”Ehkä vähän anti-rock’n’rollia, mutta otan työni vakavasti. Jos lähdemme kiertueelle, treenaamme joka päivä. Otin treeniaikojen varauslistankin Nosturista kotiin vuoden päätteeksi. Näytti hyvältä, kun lähes joka päivän kohdalla luki The Rasmus”, Lauri hymyilee. Myös Rasmuksen entinen manageri Teja Kotilainen muistaa bändin aloittaneen harjoitukset säntillisesti joka arkiaamu kello 10. Sitä ennen Lauri kävi vielä kuntosalilla.
Perussääntö on, ettei lavalle mennä koskaan kännissä.
”Se on yleisön aliarvostamista. Olen lähtenyt Ankkarockissa oksentamaan kesken keikkaa. En osannut kyllin arvostaa tilaisuutta soittaa päälavalla viisi vuotta sitten.”
Lauri kertoo olevansa töissä 24 tuntia vuorokaudessa. Bändin asiat pyörivät päässä tauotta ja mukana kulkee aina pieni nauhuri, johon uusia melodianpätkiä voi hyräillä tarvittaessa vaikka yleisessä vessassa.
”The Rasmus on Laurin elämä”, toteaa rumpali Aki Hakala.
Viime tammikuussa Ylösen väitettiin kärsivän burn outista.
”Älä lue lehtiä. Olen hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Totta kai mieli joskus ailahtelee, väsyttää ja vituttaa. Minulla on ihan normaalit tunteet ja näytän ne. Välillä masentaa törkeästi. Sekin johtuu siitä, että tapahtuu niin paljon nopeassa ajassa ja elämä on epätasaista. Menestys tuo paineita.”
Asiaa tuskin helpottaa se, että Lauri on auttamaton perfektionisti.
”Olen hirveän itsekriittinen. Otan raskaasti, jos vedimme mielestäni paskan keikan. En pysty kohtaamaan sen jälkeen ihmisiä, vaan haihdun bussiin. Keikka on bändin yhteinen suoritus, mutta kelaan vainoharhaisesti, että kaikki on omaa vikaani. Jokaisen keikan pitää olla edellistä parempi.”
Suomen Madonna
The Rasmus koostuu Laurin lisäksi kolmesta muusikosta, jotka osallistuvat sovitustyöhön ja kappaleiden tekoon. Bändin kitaristi Pauli Rantasalmi on tuottanut myös Killerin ja Kwanin levyjä. Hänet valittiin vuoden tuottajaksi Emma-gaalassa vuonna 2001. Bändissä voi olla kuitenkin vain yksi johtaja.
”Koen, että olen päävastuussa. Olen aina ollut The Rasmuksen yhdyshenkilö. Minulta tulee eniten biisejä ja sanoja sekä teen eniten haastatteluja. Laulaja on keulakuva”, Lauri toteaa.
Hän on Suomen Madonna, kontrollifriikki, joka haluaa pitää langat omissa käsissään. Hän esimerkiksi soittaa aina ennen kuvauksia kuvaajalle ja kertoo, millaisen kuvan haluaa itsestään otettavan. Lauri on myös määrännyt esikuntansa raportoimaan sähköpostitse kaiken, mitä tapahtuu kussakin maassa. Jokaikisen buukatun keikan ja haastattelupyynnön.
”Luotan Seppo Vesteriseen täysin, mutta pitää minunkin tietää, missä mennään. Haluan ottaa enemmän vastuuta, koska nyt on meidän hetki käsillä, enkä aio menettää sitä. Mitä enemmän itse voi ideoida, sen parempi.”
Teja Kotilainen ja Seppo Vesterinen luonnehtivat Lauria yhteistyökykyiseksi, mutta päättäväiseksi ihmiseksi.
”Jos en keksi parempaa ideaa, tyydyn siihen, mitä muut ehdottavat.”
Kuluva vuosi tekee Laurista miljonäärin.
”In The Shadows on ollut soitetuin lähes jokaisessa Euroopan maassa. Kyllä silloin rahakin liikkuu. Jos minulla nyt sattuu olemaan rahaa, on siistiä kuukauden jälkeen nähdä ystäviä ja järjestää hyvät bileet. He eivät luule, että haluan leveillä.”
Lauri hankki muutama kuukausi sitten oman 90 neliön asunnon läheltä Ruoholahtea.
”En halua elämässäni kerätä suurta omaisuutta, oma kämppä riittää. Minulla ei ole edes ajokorttia, joten kalliit autot voi unohtaa. Enemmän rahaa menee kitarankieliin kuin luksuskamoihin.”
Tarina vaikuttaa hieman liiankin täydelliseltä.
”En suoranaisesti kadu mitään, mutta nuoruudessa oli liian innokas syöksymään kaikkiin juttuihin. Teimme esimerkiksi sopimuksen Pepsin kanssa. Kun näki 900 bussipysäkillä 1,5-metrisen kuvan itsestään Pepsi-pullon kanssa, tajusi että on mennyt liian pitkälle. Mutta maksoimme niillä rahoilla ensimmäisiä keikkojamme ulkomaille.”
Toisen oppitunnin julkisuudesta hän sai muutama vuosi sitten, kun hän päästi saksalaisen Bravo-lehden kuvaamaan kotiinsa.
”Seiska osti ne kuvat ja kirjoitti jutun ‘Lauri esittelee kämppänsä’. Pää meinasi räjähtää. Nyt Lauristakin oli tullut Nykäsen Matti.”
Bändi on työstänyt jo uutta materiaalia seuraavalle levylle. Sen on määrä valmistua vuoden sisällä. Seuraavaksi The Rasmus nousee maihin Japanissa ja Yhdysvalloissa, jossa käynnistyy huhtikuussa kuuden viikon promokiertue.
Ja yhtyeellä on ainakin yksi fani USA:ssa. Marilyn Mansonin on kuultu hyräilevän In The Shadows -kappaletta keikkabussissaan.
Puolitoistatuntisen haastattelun aikana Laurille ehti tapahtua paljon: ravintola tarjosi hänelle oluen, häntä pyydettiin karaoken SM-kisojen tuomaristoon ja arabiherrasmies tuli juttelemaan: ”Anteeksi, olet Markus from The Rasmus? People listen to you. You rock.”
FILE: Lauri Ylönen
- Pituus: 169 cm
- Paino: 60 kg
- Tulot: 200 000 e (2003)
- Juoma: Pellegrino
- Tuoksu: Kahvin ja tupakan tuoksu keikkabussissa
- Kengät: Mitkä tahansa maiharit
- Puhelin: Nokia 5140
- Musiikinnumero: 9
