Masennuksen hoito turhauttaa Anni Saastamoista: “Pitäisi pysyä kiinni elämässä, kun ei kiinnosta hevonvittua pysyä kiinni elämässä”

Depressiopäiväkirjat kertoo masennuksesta vihaisella, mutta koomisella tavalla.

Anni Saastamoinen.
Anni Saastamoinen.

Anni Saastamoinen on Twitterin tunnetuimpia rääväsuita ja kokonaisen sukupolven ääni. Masennuksesta puhutaan liian vähän ja sen ympärillä leijuu vahva stigma. Saastamoisen esikoiskirja Depressiopäiväkirjat kertoo hänen omakohtaisen tarinansa sairaudesta, joka koskettaa yllättävän monia.

“Syksyllä 2014 mulla oli pidempään jatkunut väsymyksen ja hirvittävän paskan kausi, joka ei mennyt ohi perinteisillä keinoilla. Nukkuminen, liikkuminen ja oikein syöminen ei auttanut.
Huono olo jatkui pari kuukautta ja tuli mieleen, että ehkä tää on jotain muuta kuin syysväsymystä”, Saastamoinen sanoo.

Hän kuvailee masennusta kolmella sanalla: tyhjyys, välinpitämättömyys ja synkkyys. Itsensä kadottaminen on sairaudessa pahinta. Ihminen on kuin kuori entisestään, eikä pysty toimimaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Masentunut voi suhtautua välinpitämättömästi kaikkeen mitä on ennen rakastanut, ihmisiin, harrastuksiin, kaikkeen. Kaikki menettää merkityksensä.

“Sairaana  toivoisi, että olisi tukihenkilö, joka auttaisi käytännön asioissa. Joku, joka olisi tukena, kun pitää etsiä väylää parantumiseen ja löytää terapeutti. Roskien vieminen ja kaupassa käynti on mahdotonta, kun ei uskalla poistua kodistaan”, Saastamoinen kertoo.

Diagnoosin saaminen pelotti aluksi Saastamoista, mutta järkevä ja oikea syy omalle ololle tuntui helpottavalta. Kolmen kuukauden pakollisen hoitojakson jälkeen hän aloitti terapian, joka on auttanut. Systeemin hän toivoisi olevan parempi, sillä se jättää ihmisen tällä hetkellä todella yksin. Masentuneen pitäisi pysyä kiinni elämässä, kun ei kiinnosta hevonvittua pysyä kiinni elämässä.

“Se kolme kuukautta oli ihan helvetin turhauttavaa. Semmonen ehdonalaisvalvojalla käymisen tapainen morjestus kuukauden välein. Tuntui, että mikään ei etene mihinkään, kun itse ei voi vaikuttaa siihen, miten asiat menee. Terapiassa voi purkaa ajatuksia ja mörököllejä oman mielen sopukoista. Vaikka se tuntuu ehkä sellaselta jutusteltulta, mut aina sieltä nousee jotain”, Saastamoinen sanoo.

Kirjan kirjoittaminen omista kokemuksistaan tuntui samaan aikaan vapauttavalta ja ahdistavalta. Depressiopäiväkirjat on tyylilajiltaan vihainen ja koominen, mikä auttoi Saastamoista olemaan hukkumatta aiheeseen uudestaan. Joidenkin kappaleiden kirjoittaminen itketti silti.

“Yleensä tosta aiheesta puhutaan kirjallisuudessa sillä tavalla, että koettelemukset ovat takana ja olen voittanut tämän sairauden. Mun kirja on kokemus siitä, kun on oikeesti ihan paskaa”, Saastamoinen toteaa.

1 kommentti

OlliLinjoilla

2.10.2017 17:51

Muistan Helsinkiin muutettuani lukeneeni ihaillen Pari kaljaa -blogia. Eipä ole juurikaan tullut kuppiloita sitten kuitenkaan kierreltyä.

Vuodet on vierineet joogan ja nettikeskusteluiden parissa. Ehkä parempi niin. Ehkä siinä alussa piti itselleen selitellä tai löytää joku syy sille miksi piti hylätä vanhat maisemat ja muuttaa kaupunkiin. Nyt ei enään tarvii.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi