Alun perin suuren maailman Oscar II -luokan julkimoiden päihteidenkäyttörauhan takaamiseksi bykatuista VIP-tiloista on tullut muutamassa vuodessa pakollinen osa jokaista itseään kunnioittavaa helsinkiläisyökerhoa. On selvää, että Suomen kokoisessa maassa, josta löytyy very important personeita tuskin täyttä käsipallojoukkueellista, on jako rahvaaseen ja vippeihin täysin keinotekoista. Esimerkiksi jättikokoisessa Studio 51:ssä on vippien osuus asiakaspaikoista melkein viidesosa. Eipähän pääse tulemaan ahdasta, vaikka sattuisivat sekä Mika Häkkinen että Teemu Selänne samana iltana pistäytymään kaljalla. Mutta kenelle ihmeelle ne loput 248 Club Privén paikkaa on oikein tarkoitettu?
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ihmismielen tuntija arvatakseen mitä tapahtuu, kun yökerhon yhtä osaa aletaan kutsua VIP-tilaksi, laitetaan sen ovelle nätti tsubu tai korsto kahva-apina korvanapin kanssa ja kultapossukerhon jäsenkortin hinnaksi 500 euroa. Jokaisen takaspoileribemarinousukasjuntin sekä tosi-tv-finalistimunaa jaagaavan pikkupimperon on hinnalla millä hyvänsä päästävä ryystämään siiderinsä vihreämmän ruohon puolelle. Ja valkeakoskelainen nauraa koko matkan pankkiin.
Ymmärrän, että kaksikymppiselle koivukyläläiselle Seiskan suurkuluttajalle illanvietto Teatterin tai Studio 51:n VIP-tilassa voi olla Olympos-vuorella vierailun veroinen kokemus, mutta kun viisikymppisen punavuorelaisen superkolumnistin Mattiesko Hytösenkin on pakko lähes jokaisessa lehtijutussaan hehkuttaa notkuvansa pelkästään yökerhojen vippipuolilla, alkaa väkisinkin miettiä, millainen vaikutus muoviorkideoilla ja kultamaalilla on vähäisempiin mieliin.
En tiedä, kasvaako hataralla itsetunnolla varustetun yksilön henkinen sladdi muutaman sentin jokaisen uuden vippikortin myötä, mutta juuri muuta selitystä en buumille keksi, ellei puhdasta pikkujulkkisbongausta sellaiseksi lasketa. Onhan tietenkin aina olemassa se mahdollisuus, että viereisessä pöydässä istuu vaikkapa Ilkka Jääskeläinen. Tai jos ei nyt ihan se, niin ainakin sen broidi.
