Uusi sovellus kannustaa astumaan syrjään turistirysistä

Ventouran kautta kuka tahansa voi olla matkaopas.

Kun olet varannut Airbnb-kämppäsi tulevalle ulkomaanmatkallesi, haluat todennäköisesti keksiä jotain autenttista tekemistä kohteessasi ja saada kaiken irti lomastasi. Siinä vaiheessa apua saattaa löytyä maaliskuun lopussa avautuvan Ventoura-sovelluksen kautta.

Ventoura on sosiaalinen matkailusovellus, joka toimii Uberin ja Airbnb:n tavoin, mutta tällä kertaa jakamistalouden tuotteena ei ole kämppä tai autokyyti, vaan paikallisten ihmisten tietotaito ja kotiseututuntemus. Kuka tahansa voi ryhtyä oppaaksi ja järjestää omannäköisen kierroksensa. Palvelu kannustaa astumaan sivuun perinteisiltä turistireiteiltä. Matkailijat syöttävät reittinsä sovellukseen löytääkseen paikallisia oppaita ja palvelun kautta selviää myös onko kohteessa muita vastaavasta opastuksesta kiinnostuneita.

Ensimmäiset oppaat rekryttiin Helsingissä helmikuun alussa ja porukkaa kerätään kasaan parhaillaan Euroopan suosituimmissa matkailukohteissa.

“Mukana on suunnittelijoita, kokkeja, taiteilijoita, valokuvaajia, urheilijoita, muusikoita ja matkabloggaajia – ihmisiä, jotka ovat ylpeitä kotikaupungeistaan, ja jotka palavat halusta näyttää myös niiden tuntemattomammat puolet matkailijoille”, sanoo Raymond Siems, Ventoura Oy:n toimitusjohtaja.

Ventouran takana on kansainvälinen porukka, joka on varustettu suomalaisvoimin ja suomalaisrahoituksella. Päämaja on Helsingissä, toimistot löytyvät Shanghaista ja Australiasta. Ensi alkuun palvelu tarjoaa opastettuja kierroksia kahdessatoista kohteessa Euroopassa ja matkailijat voivat tavata toisiaan sen kautta 101:ssä maailman matkakohteessa.

Jakamistalouden sovellukset tarjoavat etenkin matkailussa kiinnostavan vaihtoehdon perinteiselle hotelliturismille. Sen sijaan, että kohtaat turisteja palvelemaan rakennetun organisaation, kohtaat ihmisen, joka pystyy tarjoamaan reissullesi tarvittavan. Matkailu- ja taksialan rakenteet natisevat liitoksissaan uusien, luovaa tuhoa synnyttävien palvelujen kasvattaessa suosiotaan. Vanhoja työpaikkoja kuolee, mutta tilalle syntyy uusia, usein pienistä puroista muodostuvia tulonlähteitä.

“Ventoura on kuin Airbnb tai Uber, et vain tarvitse taloa tai autoa ollaksesi mukana vaan voit yksinkertaisesti jakaa kokemuksia kaupungissasi ansaitaksesi rahaa”, sanoo Wilson Griffiths, Ventouran taiteellinen johtaja.

Sosiaalisesta palvelusta tulee sosiaalinen vasta siinä vaiheessa, kun se löytää käyttäjänsä. Ventouran idea ainakin kuulostaa testaamisen arvoiselta. Parhaimmillaan se tuo täysin uuden ulottuvuuden matkustamiseen, jos ihmiset alkavat suunnitella matkojaan paikallisten matkaoppaiden kekseliäiden ideoiden pohjalta.

2 kommenttia

Aino Tuomi-Nikula

24.3.2015 14:11

Vielä ehtii ryhtyä pre-launch -localiksi! Laita mulle mailia, jos kiinnostaa opashommat Helsingissä: aino@ventoura.com :)

Terkuin,

Aino Tuomi-Nikula
Community Lead, Ventoura Oy

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miksei voi jo lataa?

25.3.2015 11:55

Siisti idea!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi