Valot pimenevät seuraavan kerran 24. maaliskuuta – Earth Hour edistää tietoisuutta ympäristöasioista

Vuodesta 2007 asti järjestetty Earth Hour kerää miljoonat ihmiset ympäri maailman sammuttamaan valot symboliseksi eleeksi ympäristölle.

Kuva: Fotolia

Earth Hour rohkaisee yhteisöjä, yrityksiä sekä yksilöitä sammuttamaan valonsa tunnin ajaksi. WWF:n alainen tapahtuma järjestetään joka vuosi maaliskuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna tapahtuma on 24. maaliskuuta 20.30 - 21.30 välisenä aikana.

Alun perin Australian Sydneystä ponnistavasta tapahtumasta on vuosien varrella kasvanut globaali ilmiö. Earth Hourin vuosiraportin mukaan viime vuonna 187 maata ja aluetta osallistui Earth Houriin. WWF:n arvion mukaan tapahtuma tavoittaa jo noin miljardi ihmistä. Kyseessä on historian suurin ruohonjuuritason ympäristötapahtuma. 

WWF kertoo, että Earth Hourin aloitteiden ansiosta muun muassa Venäjän järviä ja metsiä suojellaan, Uganda sai Earth Hour -metsän vuonna 2013 ja muovipussit kiellettiin Ecuadorissa 2014.

Kritiikkiäkin kuitenkin esiintyy. Eco-Business esittää artikkelissaan, että ongelma piilee jo nimessä itsessään. Joidenkin mielestä Earth Hour on vain tunnin ajan kestävä kynttilämeri, jonka aikana ihmiset lievittävät syyllisyyden tunnettaan. Vaikka liike kehottaakin ihmisiä jatkamaan ympäristönsuojelua tuntia pidemmälle, Earth Hour vihjaa, että maapallo tarvitsee huolta vain hetkellisesti.

Earth Hourin aikana kerääntyvät hiilidioksidipäästöt ovat lisäksi varsin minimaalisia ison kuvan kannalta. Organisaatio itse ei mittaa päästöjä ja kertookin tapahtuman olevan symbolinen teko.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi