Bileräpin ilosanomaa julistava Halko sainattiin levy-yhtiölle Youtubesta

Nähdäänkö tämä tehokaksikko pian keikkalavoilla?

Hanna, 22 ja Rauha, 21 ovat siskoksia, jotka ovat harrastaneet musiikkia aivan pienestä pitäen. Aluksi esiinnyttiin perinteisesti vanhemmille ja myöhemmin ladattiin nettiin omia biisejä sekä covereita.

Siskokset ovat tuttu näky Siltasen open mic-illoista ja heidät sainattiin Rähinä Recordsille omien Youtube-videoiden kautta. Yhteydenotto tuli molemmille iloisena yllätyksenä, sillä he eivät olleet lähettäneet demoaan levy-yhtiölle.

Halkon kappaleet syntyvät kaksikon omasta elämästä ja he kuvailevat musiikkiaan hyvän mielen musiikiksi. Yhtyeen ensimmäinen single Vegas kuvailee monen kaksikymppisen viikonloppuelämää ja on luonteeltaan rehellistä bileräppiä.

“Me halutaan antaa Vegasin kuuntelijoille huoletonta tänään lähtee -meininkiä. Se sopii soitettavaksi niin etkoille kuin jatkoillekin. Olisi hienoa, jos se kuuluisi jokaisessa baarissa ja jengi tanssisi mukana täysillä”, Hanna kuvailee.

Rauha kertoo, että Hannan kanssa on helppo tehdä töitä ja siskokset sanovat suoraan toisilleen kaiken. He ovat luonnollisesti läheisiä ja luovassa työssä ideat yhdistyvät samalla aaltopituudella olevan sukulaisen kanssa.

Kumpikaan ei voisi kuvitella tekevänsä mitään muuta ammatikseen. Seuraavaksi heillä on halu päästä esiintymään isommille yleisöille, uusien biisien työstöä unohtamatta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi