Echo

Tom Petty & The Heartbreakers

Pitkän päivätyön tehnyt puurtaja jaksaa vääntää hempeätä kitarapohjaista amerikan rokkiaan.

Tom Pettyssä on paljon sympaattista. Hänen musiikkinsa on romanttisen melodista, hänen perusarvonsa ovat kunniassa ja mies on sen verran rutinoitunut biisintekijä, että ymmärtää miten biisi saadaan jäämään päähän. Sata vuotta kasassa olleen yhtyeen soundi on hallittu aina tylsyyteen asti. Parhaimmillaankin Petty kuulostaa silti laimennetulta Neil Youngilta, liian vaisulta ja liian kiltiltä ollakseen oikeasti kiinnostava.

“Echo” on sikäli osuva levyn nimi, että koko albumi kuulostaa ensimmäisestä soinnustaan asti tutulta. Kuin kaiulta kaikista vanhoista Tom Petty-albumeista. 90-luvun alussa virkistyneeseen uraan tästä levystä tulee tuskin mitään erityistä merkkipaalua, vaan lähinnä pakko-ostos faneille.

Jotka saavat mitä haluavat.

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

2 kommenttia

Anonyymi

22.1.2001 20:19

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bluesboy80

25.10.2002 15:19

Tom Petty ja The Heartbreakers on minulle varsin uusi tuttavuus. Hyvää jenkki/southern tyyppistä rokkiahan tämä on. Tarttuvia ja hyviä ralleja, sekä muutama hempeä hidastempoinen balladi, elikkä normaali
albumi. Mr. Pettyn lauluääni ei sovi jokaiseen lauluun, mutta kyllä se ihan OK on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi