Francisilta paloi käämit uuden SimCityn kanssa

Kaupunkisimulaation julkaisupäivänä oli ongelmia, vaikka itse peli toimii.

Kaupunginrakennuspeli SimCity tulee jälleen. Jenkeissä pari päivää sitten tapahtunut pelin julkaiseminen ei sujunut ongelmitta. Näin siitä huolimatta, että pelintekijä EA oli vakuuttanut servereidensä kestävän huippusuositun pelin aiheuttaman ruuhkan.

Kukaan ei liene ottanut julkaisuyön ongelmia yhtä vakavasti kuin Youtube-videoita väsäävä Francis.

Francis lataa täysilaidallisen pelintekijöiden ja sitä jakelevan Originin suuntaan. Hän on ilmoittanut töihin olevansa seuraavan päivän sairaslomalla jyllätäkseen SimCityä läpi yön. Homma ei kuitenkaan etene: mies ei pääse kirjautumaan servereille eikä edes lataamaan jo kauan aikaa sitten ennakkotilaamaansa peliä.

Raivokkaan saarnansa päätteeksi Francis repii seinältä eBaystä tilaamansa, tekijöiden allekirjoituksilla varustetun SimCity-julisteensa.

Alkuhässäkästä huolimatta uusi SimCity tarjoaa pelaajille kiinnostavan kaupunkisimulaation. Uutuus on uskollinen aiemmille versioille, joista ensimmäinen julkaistiin jo vuonna 1985. SimCity 5 vaatii pelaajilta, eli kaupunkien pormestareilta kärsivällisyyttä, jotta kaupungista saadaan toimiva, rikas ja uusia asukkaita houkutteleva.

Uudessa pelissä tarjotaan myös uusia moninpelimahdollisuuksia, joissa pelaajan päätökset vaikuttavat muuallakin kuin omassa kaupungissa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi