“Onneksi ei ehditty hankkimaan lapsia” – Jenni Vartiainen kipuilee vilpittömästi Monologi-albumillaan

Suorituskeskeisyys ei enää vaivaa Vartiaista, joka osaa nykyisin nauttia matkasta.

Jenni Vartiaisen edellisestä albumista on kulunut viisi vuotta. Hän nauttii pitkäjänteisestä kokonaisuuden tekemisestä, minkä tulos Monologi-albumi on.
Jenni Vartiaisen edellisestä albumista on kulunut viisi vuotta. Hän nauttii pitkäjänteisestä kokonaisuuden tekemisestä, minkä tulos Monologi-albumi on. Kuva: Warner

“Nyt mua ei jännitä niin paljon. Mä olin jotenkin ihan paskana tossa aiemmin. Siis huonona,” Jenni Vartiainen naurahtaa ja viittaa selkeästi tuoreeseen Helsingin Sanomien kuukausiliitteen otsikkoon riitelevästä ja kiroilevasta Vartiaisesta.

Sinisin valoin valaistussa Silent Discossa istuva Vartiainen elehtii paljon käsillään ja puhua pulputtaa. Vaikea kuvitella, että nimenomaan haastattelut olisivat vaikein osa ammattia.

Kuitenkin Vain Elämää -tuotantokaudellaan Vartiainen sai kritiikkiä pidättyväisyydestään ja siitä, että ei ollut yhtä avoin kuin muut artistikollegat. Siksi on varsin ymmärrettävää, että Vartiaisen tähänastisen uran henkilökohtaisimman Monologi-albumin ennakkokuuntelutilaisuus jännittää.

Monologi-albumin sanoitukset vievät parisuhteen kipukohdista seksileikkien kautta eroon. Ensimmäinen single Turvasana julkaistiin jo vuoden 2017 tammikuussa, joten tie tähän pisteeseen on ollut pitkä. 

Pitkä prosessi kertoo myös alan muutoksesta, joka nykyisellään mahdollistaa pelkkien singlejen julkaisun. Vartiainen haluaa yhä tehdä albumeja, jotta kehittyy artistina ja saa päiväkirjamerkinnät purettua.

Ennen hän vetäytyi paljon omaan kuplaansa työskentelemään, minkä jälkeen valmis tuote esiteltiin levy-yhtiölle ja lopulta kansan kuultavaksi.

“Mulla oli vähän opeteltavaa tässä uudessa tavassa, että tehdään biisejä vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Mutta nyt on kokonaisuus, jota on tehty pitkään ja pieteetillä.”

“Olen ryssinyt kaiken joka kerta uudestaan”

Vartiainen lienee kiroillut aina. Sen verran reippaasti ‘saatana’ suusta livahtaa. Tekstiä tulee nopeaan, mutta hän valikoi sanansa kuitenkin huolellisesti ja miettii asiansa ennen vastaustaan.

Vaikka Vartiaisen ulosanti on harkitsevaa, ei hän anna yltiöpäisen poliittisen korrektiuden ajan rajoittaa häntä sanoituksissaan.

“Tutkin esimerkiksi ‘ryssiä’-termin etymologiaa huolella ja kysyin sanasta ihmisiltä, joita sana voisi koskettaa ennen biisin julkaisua. Meidän pitää antaa tilaa kielen muuttumiselle ilman, että siitä tulee kuitenkaan liiallista liberaalia huutelua,” Vartiainen pohtii.

Vartiaisen kolme edellistä albumia ovat siivittäneet artistin Suomen menestyneimmäksi naislaulajaksi. Kun Ihmisten edessä, Seili ja Terra muodostivat oman trilogiansa, on Monologi oma vereslihainen kokonaisuutensa. Kertoja on muuttunut levyllä suoremmaksi ja omakohtaisemmaksi.

“Halusin löytää tapoja sanoa asioita siten, miten me oikeasti puhutaan.”

Esimerkiksi hän nostaa biisistä Voinko mä todella lähteä näin? kohdan, jossa hän mainitsee, että onneksi ei ehditty hankkimaan lapsia. Siinä varsin latautunut viesti exälle, mutta totta niin monelle, jotka väistivät luodin väärän henkilön kanssa.

“Rakkaus on verbi eikä löysä lupaus”

11 vuoden sooloura on muuttanut Vartiaista. Entinen suorittajatyyppi osaa nauttia matkasta, eikä enää tuijota verenmaku suussa jotakin sokeaa pistettä kaukaisessa tulevaisuudessa.

Yhden ainoan oikean olemassaoloon Vartiainen ei usko. Ihmisellä voi hänen mukaansa olla olla monia “oikeita”. Parisuhteessa onnistuminen vaatii ripauksen onneakin: oikeaa hetkeä ja tarpeiden kohtaamista.

“'Se oikea’ on vähän naiivi kuva. Semmoinen Prinsessa Ruusunen -leikki, jota leikitään lapsena. Se on musta kaunis ajatus ja se olisi ihanaa, jos se menisi niin. Rakkaus on kuitenkin päätös pitkässä juoksussa, paljon enemmän kuin vain tunne.”

Vartiaisen mielestä rakkauden haastajaksi nousee yksinkertaisuudessaan arki. Silloin toisen jatkuva valitseminen on tärkeää. Kertakäyttökulttuurin siirtyessä parisuhteisiin Vartiainen muistuttaa aidosta energiasta ihmisten välillä. Tinderistä ei tätä naista löydä.

“Ihmiset pelkää, että kukaan ei viivy heidän luonaan. Sitähän me kaikki tavallaan halutaan; että voisi näkyä kaikkine vajavaisuuksineen jollekin. Sehän se vasta on oikeaa kohtaamista ja alku ihmissuhteille.”

4 kommenttia

Ronttipoika

8.9.2018 01:18

Ssiat ovat juuri niin kuin Jenni sanoo. Uskon joka sanan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tykkään

9.9.2018 08:33

Oi Jee, Jenni on tosi makee gimma ja sana kivasti hallussa.."kaunis ja viisas seksipakkaus"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

seva, eiku eva

12.9.2018 01:46

En pidä ulkomaalaisista naisista mutta pidän rusinoista ja eläimistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

14.9.2018 17:39

Vartiainen on jälleen vankina väärällä aikakaudella. Naisena, joka ottaa vastuuta teoistaan saattaa olla yksinäistä maailmassa jossa hyvin harva nainen ja harvenevissa määrin miehet tekevät samoin. Toisaalta nuoret kaipaavat näitä roolimalleja, ihmisiä jotka myöntävät virheensä eivätkä vain keksi selityksiä niille vastuun vältteleminen mielessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi