Rock The Beach saa oman festari-tv:n

Ensimmäisessä jaksossa Kotiteollisuuden Jouni Hynynen ja Flesh Roxonin Nicky Rothen kertovat mietteitään tulevasta kesästä.

Rock The Beach on täällä kesäkuussa.
Rock The Beach on täällä kesäkuussa.

Helsingin Hietaniemen uimarannalla kesäkuussa järjestettävän kolmipäiväisen Rock The Beach -festivaalin Rock The Beach TV:n jaksot alkavat tänään YouTubessa. Tulevissa jaksoissa nähdään festareilla esiintyvien artistien haastatteluita sekä videotervehdyksiä faneille. Artistiesittelyjen lisäksi päästään kurkistamaan, mitä kaikkea festareiden kulissien takana tapahtuu.

Joka viikon perjantai esitellään uusi jakso uudella teemalla. Rock The Beach TV:n jaksot ovat katsottavissa Rock The Beach YouTube -kanavalla, Radio Rockin nettisivuilla sekä Ruutu.fi-sivustolla.

Rock The Beach TV:n juontajana nähdään Radio Rockin iltavuorosta tuttu Laura Vähähyyppä. Ensimmäisessä jaksossa hänen vieraanaan ovat festareilla lauantaina 29. kesäkuuta esiintyvät Flesh Roxon ja Kotiteollisuus.

Kovassa nosteessa oleva, debyyttialbuminsa juuri julkaissut Flesh Roxon sekä oman olutmerkkinsä vastikään lanseerannut Kotiteollisuus kertovat mietteitään tulevasta kesästä. Laura myös haastaa Kotiteollisuuden Jouni Hynysen ja Flesh Roxonin Nicky Rothenin tietämyksen musiikkitriviassa.


Rock The Beach Hietaniemen uimarannalla ke 26.6. ja pe-la 28.-29.6.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi