Suomi TOP 50

TV

Suomalainen televisioviihde on pääasiassa itsenäisten yhtiöiden tuottamaa. Vuodessa ne tuottavat televisiokanaville viihdettä arviolta 360 miljoonalla markalla. Digi-kanavien myötä viihdetuotanto kasvaa. Talousvaikeuksissa painiskeleva MTV3 ulkoisti viime vuonna koko viihdetuotantonsa.

Alan ammattilaiset listasivat tv-viihteen suurimmat suomalaiset vaikuttajat

1. Jorma Sairanen

47 vuotta, MTV3:n ja TVTV:n kanavajohtaja.
Jorma Sairanen. Maikkarin kanavajohtaja on tv-viihteen ykkösnimi.
Jorma Sairanen. Maikkarin kanavajohtaja on tv-viihteen ykkösnimi.
Suomen televisiobisnestä tuntevia alan vaikuttajalistan ykkösen nimi tuskin yllättää.

“Niin, onhan Maikkari isoin kanava”, kommentoi Sairanen tulosta.

Jorma Sairanen rantautui mainostoimistoista vanhan, kahden kanavan vuokralaisena risteilleen Mainostelevision apulaisjohtajaksi jo 15 vuotta sitten, johti Nelosen ulkomaista ohjelmahankintaa vuodesta 1996 viime vuoden loppuun ja siirtyi Maikkarin johtoon tämän vuoden alussa. Minuuttiaikataulu painaa haastatteluhetkelläkin, ei siis ihme, että TVTV-kanava saa lähiviikkoina johtajakseen jonkun toisen.

Sairasen päätyönä on MTV3:n ohjelmakartan suunnittelu. Hän viime kädessä päättää, kuinka paljon kanavan ohjelmistossa on kotimaista tai ulkomaista ohjelmaa, ajankohtaisohjelmia tai viihdettä, sekä minä päivänä ja mihin aikaan sinä ja minä katsomme niitä, jos katsomme. Useimmat katsovat, sillä MTV3 saavuttaa televisiota katselevista ihmisistä keskimäärin 40 prosenttia kaikkien muiden kanavien jakaessa loput 60 prosenttia yleisöstä. Alkavan kesän ohjelmisto on vielä muiden suunnittelemaa, mutta syksyn 2001 ohjelmistossa Sairasen vaikutus näkyy.

“Ulkomaisia ohjelmia on silloin vähän enemmän kustannussyistä. Kovimpia uutuuksia ovat Crime Scene Investigation ja Ally McBealin tuottajan David Kelleyn uusin sarja Boston Public”, Sairanen kertoo.

MTV3 irtisanoi alkukeväällä 30 tekniikka- ja uutisihmistään, ja kengänkuvan pyrstöönsä sai muun muassa toimittaja Anna-Kaisa Hermunen. Sairanen ei ehtinyt saneeraajien joukkoon, mutta kannattaa leikkauksia. Koko rumballa säästetään vuosien mittaan 45 miljoonaa markkaa, mutta riittääkö sekään digi-tv:n ylläpitoon mainostulojen vähennyttyä?

“Digikanavan pyörittämisen ei tarvitse olla kallista”, Sairanen sanoo.

“Nyt julkisuudessa ihmetellään digi-tv:n tuloa, mutta eihän kukaan ihmettele uusien lehtienkään perustamista. Jos kanava ei menesty, se menee nurin. Tämä on markkinataloutta.”

Sairanen paitsi rakentaa ohjelmakaaviota, myös ostaa suuren osan MTV3:lla nähtävistä elokuvista. Televisiota tuskin tulee katsottua vapaa-aikana?

“Kyllä sitä voi katsoa, jos on muutakin elämää ja harrastuksia. Meidän kanavan kesäohjelmisto ei niin kauheesti... Mutta pyrin katsomaan Sopranosin, West Wingin ja joka ilta yhdet uutiset. Ei väliä minkä kanavan”, sanoo Sairanen, joka harrastaa Kuka kukin on -kirjan mukaan myös elokuvia, viinejä ja golfia.

Vähemmästäkin saa Suomessa snobin maineen.

Raadin perustelut

“Kovaotteinen mutta näkemyksekäs mies, jolla on hyvät kansainväliset suhteet.”
“MTV3:n johtajana toteuttaa suomalaisen tv-historian suurimman rakenneuudistuksen koskaan.”
“Diggaa liikaa elokuvia, mutta ymmärtää millä kanava saadaan menestymään. Pelaa hyvin golfia ja ymmärtää näin myös urheilun merkityksen.”

2. Saku Tuominen

35 vuotta, tuottaja, Broadcasters-tuotantoyhtiön luova johtaja.
Saku Tuominen, A-luokkaa.
Saku Tuominen, A-luokkaa.
Saku Tuominen houkuttaa itse keksityillä ja ulkomailta tuoduilla ohjelmaformaateilla kanavien himoitsemia alle 45-vuotiaita katsojia vuodesta toiseen. Tuominen oli mukana kehittämässä 90-luvun alun puhutuinta tv-ohjelmaa, Hyvät, pahat ja rumat -talk showta, joka nosti Jari Sarasvuon ja Simo Rantalaisen superjulkkisten kastiin. Myi Broadcastersin pois, sai liikanimen “Miljonääri-Saku” ja osti firman takaisin liikekumppaninsa Juha Tynkkysen kanssa. Tynkkynen on muuten tämän listan viidentenä. Vuosituhannen vaihteen Broadcasters-menestyksiä ovat englantilaisiin formaatteihin perustuvat Uutisvuoto ja Kokkisota, Japanista suomalaistettu Mahdoton tehtävä sekä itseideoidut Maailman ympäri ja Far Out.

Tunnettu myös Arto Tuomisen poikana ja Kirsi Pihan aviomiehenä.

Raadin perustelut
“Mieletön, jopa kadehdittava innostus aina uusiin hankkeisiin.”
“Visionääri ja menestyksen haistaja.”
“Toimii avoimesti ja reilusti.”

3. Arne Wessberg

58 vuotta, Yleisradion pääjohtaja, Nokian hallituksen jäsen.

Arne Wessberg tuli Yleisradioon töihin tasan 30 vuotta sitten. Sitkeys on palkittu: Wessberg eteni TV2:n taloustoimittajasta tuottajaksi ja edelleen TV1:n johtajaksi vuonna 1980, vietti 1990-luvun alkupuolen TV2:n johtajana ja siirtyi koko yhtiön ohjaimiin vuonna 1994. Euroopan yleisradioyhtiöiden liiton EBU:n puheenjohtajuus alkoi viime vuonna. Tämän vuoden alussa Wessbergistä tuli myös Nokian hallituksen jäsen, ja Nokian ja YLEn arvellaankin suunnittelevan digi-tv-yhteistyötä. Lisäksi YLEn on seuraavien kahden vuoden aikana sekä säästettävää noin sata miljoonaa markkaa että tuotettava entistä enemmän ohjelmia – siinä riittää haastetta jopa yleläiselle hallintomiehelle.

Raadin perusteluita
“Toimittajakokemuksen omaava ammattilainen, joka on antanut alaisilleen rohkeasti suunnitteluvaltaa.”
“Tuo Nokian hallituksessa sisältöajattelua insinöörien kabinetteihin.”
“YLE on isoin ja kaunein ja YLEn pomo siksi isoin herra.”

4. Heikki Lehmusto

54 vuotta, Yleisradion tv-toimialajohtaja.

Heikki Lehmusto on oikeustieteen kandidaatti, joka aloitti uransa lakimiehenä ja johti Kolmostelevisiota vuoteen 1993. Siirtyi YLElle nykyiseen virkaansa vuonna 1994. Lehmusto on liikenneministeri Heinosen ohella vaikuttajalistan teknologiasuuntautunein jäsen ja oli jo 1980-luvun alussa perustamassa Suomen ensimmäistä mikrotietokonelehteä. Alallaan määräävässä asemassa olevaa Suomen digi-tv-forumia Lehmusto on johtanut vuodesta -99, ja osana hänen työtään on kartoittaa digi-tv:n tulevaisuutta, ennen kuin vekottimen ykkösversiotakaan on saatu uunista ulos.

Raadin perustelut
“YLEn johtaja, joka ymmärtää myös kaupallista tv-maailmaa.”
“Tv-kentän kokonaisuuden hahmottaja, älykäs näkijä.”

5. Juha Tynkkynen

47 vuotta, tuottaja, Broadcastersin hallituksen puheenjohtaja.

Useimmat asiantuntijaraadin äänestäjät niputtivat Tynkkysen ja Saku Tuomisen yhteen, ja yhdessä he esiintyvät myös Broadcastersin tuottamien ohjelmien lopputeksteissä. Markkinointimies Tuomiseen verrattuna Tynkkysessä on enemmän toimittajan vikaa; muistatteko hänet Radio Citystä?

Raadin perustelut
“Tynkkynen on harvinainen journalistin ja liikemiehen yhdistelmä.”
“Broadcasters on Suomen ykköstuotantoyhtiö ja kova taustavaikuttaja. Ministeriötkin kysyvät heidän mielipiteitään.”

6. Astrid Gartz

59 vuotta, TV1:n ohjelmajohtaja.

Astrid Gartz on viettänyt YLEllä jo 35 vuotta eri tehtävissä, ensin toimittajana, sitten ohjelmapäällikkönä ja tuottajana. Ansioitunut journalisti, jonka politiikkapainotteisia uutisia ja reportaaseja nähtiin aikoinaan muun muassa A-studiossa. Gartz nimitettiin TV1:n ohjelmajohtajaksi vuonna 1994, ja hän on edelleen uutis- ja ajankohtaisohjelmiston voimakastahtoinen puolustaja.

Raadin perustelut

“Ei ole pomonsa Heikki Lehmuston määräiltävissä. Gartzin aikana TV1 on yhä voinut tehdä hyvää journalismia, joka on nykypäivänä katoava laji.”
“Tiukka vaikuttaja taustalla.”

7. Pirkka-Pekka Petelius

47 vuotta, koomikko, Säihky-tuotantoyhtiön vastaava tuottaja.

Äänestettiin listalle sekä luovuutensa että liikemiestaitojensa ansiosta. Vain viimeiset vuosikymmenet telkkaria boikotoinut hienostelija on voinut välttyä kohtaamasta P-PP:n legendaarisia Hymyhuulia, James Potkukelkkaa, Team Ahmaa tai Ou Nou!:n pankkivirkailija Tapio Rautakouraa. Säihky-yhtiö omistaa mm. Pulttiboisin esitysoikeudet, joten klassikkosarjojen uusintoja kaipaavat voivat syyttää niiden puutteesta myös Peteliusta itseään.

Raadin perustelut

“Monilahjakkuus, jolle monet työt ovat hyvin helppoja.”
“Parhaimmillaan hyvä, huonoimmillaan luokaton.”

8. Tauno Äijälä

60 vuotta, MTV3:n varatoimitusjohtaja.

Pikkuhiljaa eläkkeelle siirtyvä Äijälä rantautui Maikkarille muinaisella 1960-luvulla ja aloitti ohjelmajohtajana vuonna 1980. Luotsasi MTV:n ohjelmatarjontaa aikana, jota leimasivat yksittäisten ohjelmien kaikkien aikojen massiivisimmat katsojaluvut ja kotimaisen tv-komedian kultakausi. Äijälä on enemmän viihde- kuin asiaohjelmamies, kuten MTV3:n nykyisestäkin ohjelmakartasta näkyy.

Raadin perustelut
“MTV3:n uusien formaattien taustavaikuttaja.”
“1970-80-luvun vahva vaikuttaja näkyi kauas.”

9. Juha-Pekka Louhelainen

46 vuotta, Nelosen toimitusjohtaja.

Kolmostelevision ylimmässä johdossa 1980-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin. Nelosen toimitusjohtajaksi sen perustamisvuonna 1996, jolloin kanavan ensimmäisiin, parjattuihin lähetyksiin oli vielä vuosi aikaa. Louhelainen oli Matti Ahde -kohun takia lynkatun Palaneen käry -ohjelman virallinen lopettaja, mutta lopetuskäsky oli luultavasti lähtöisin ylempää SanomaWSOY-konsernista.

Raadin perustelut

“Sitkeä kaveri, joka on jaksanut uskoa Nelosen nousuun ja oppia virheistä.”
“Rakentaa Nelosta Sanoma-tyyliin rauhallisesti ja johdonmukaisesti”.

10. Olli-Pekka Heinonen

36 vuotta, liikenneministeri.
Olli-Pekka Heinonen.
Olli-Pekka Heinonen.
Liikenneministeriön alaa ovat myös tietoliikenne ja joukkoviestintä, siksi Heinonen. Ministerikauden kuuma peruna on digitelevisio. Heinonen nousi jo 29-vuotiaana oikeustieteen kandidaattina opetusministeriksi ja 30-vuotiaana kansanedustajaksi. Hän on tietoyhteiskuntamies viran puolesta ja markkinatalousmies puoluekantansa vuoksi.

Raadin perustelut

“O-P:n ministerikaudella ratkeavat digikuviot, jotka ovat töllön isoin muutos sitten koko koneen keksimisen.”
“Tv-alasta vastaavana ministerinä vaikuttaa alan tulevaisuuteen paljon milloin analogiset lähetykset loppuvat, mitkä ovat YLEn tulevat rahoitusmallit?”
“Fiksu ministeri, jolla on paljon valtaa siirrellä asioita eteenpäin.”

Näin vaikuttajat valittiin

City pyysi 16:ta televisioalan ammattilaista itsenäisesti listaamaan kymmenen suomalaisen televisiobisneksen vaikutusvaltaisinta henkilöä. Lopullinen järjestys syntyi eri listat yhdistämällä. Raadin jäsen ei voinut ehdottaa listalle itseään.

Raati: Olli Haikka, Filmiteollisuus-tuotantoyhtiön toimitusjohtaja; Jukka Heinonen Tarinatalo-tuotantoyhtiön vt. toimitusjohtaja; Olli-Pekka Heinonen, liikenneministeri; Leif Jakobsson, FST:n ohjelmajohtaja; Timo Kahilainen, Kummeli, Porkkana Ryhmän toimitusjohtaja; Tuula Kallio, mediatoimisto Dagmarin markkinointijohtaja; Vesa Kovanen, Ilta-Sanomien viikonvaihdetoimituksen esimies; Marko Kulmala, Radiolinjan mobiilipalveluiden johtaja, Jyrkin ja TVTV:n ex-johtaja; Matti Kyllönen, Crea Sportin toimitusjohtaja; Kari Kyrönseppä, TV1:n ohjelmasuunnittelupäällikkö; Juha-Pekka Louhelainen, Nelosen toimitusjohtaja; Anu Nissinen, Helsinki Television maksu-tv-palveluiden johtaja; Tarja Ollikainen, tv-kriitikko; Jorma Sairanen, MTV3:n kanavajohtaja; Petri Saraste Sonera Plazan sisältöjohtaja, Markkinointi & Mainonnan ex-päätoimittaja; Sanna Wirtavuori, TV-maailman päätoimittaja.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi