Redditissä kysyttiin ihmisiltä, mitä elokuvia he katuvat katsoneensa, ja mielipiteet olivat vahvoja. Tässä ovat todella kamalat elokuvat, jotka ihmiset toivoisivat, etteivät olisi koskaan nähneet.
City kokosi viisi paljon puhututtanutta tapausta.
Kuolleena syntyneet rainat
Aquaman (2018)
Vesikuningas on värikylläinen ja vauhdikas, mutta draaman solmut eivät pidä. Vakavat kohtaukset lipsahtavat tahattomaksi komediaksi, dialogi on kankeaa ja kerronta poukkoilee kuin kolme eri elokuvaa olisi leikattu yhteen. Spektaakkeli on iso, mutta tunne jää pintaan.
Elokuvaa odotettiin varsinkin Jason Momoan vuoksi, koska hän keräsi vankkumattoman fanikunnan roolissaan Khal Drogona Game of Thronesissa.
"Muistan katsoneeni sen elokuvateatterissa, ja vaimoni kysyi, mitä mieltä olin. En osannut oikein kuvailla sitä, mutta siinä oli vain… jokin pielessä. Luultavasti näyttelijäntyön, käsikirjoituksen ja ohjauksen yhdistelmä heitti kaiken raiteiltaan."
—u/TheeRattlehead"
Mulan (2020, live action)
Animaation inhimillinen kasvu ja laulujen rytmi vaihdetaan kiiltävään, vakavasävyiseen sankarimyyttiin. “Qi”-ylivoima syö henkilökohtaisen kehityksen kaaren, eikä koruton realismi löydä uutta näkökulmaa. Lopputulos on näyttävä, mutta sieluton.
"Ota tämä ihmiseltä, joka yleensä rakastaa jatko-osia ja live action -versioita omalla tavallaan, en todellakaan ole mikään oletusarvoinen 'alkuperäinen oli parempi' -snobi: live action -Mulan oli kamala. En edes osaa ilmaista, kuinka kamala se oli.
Rehellisesti sanottuna minusta Mulanista oli mukana vain muutama elementti. Tiedätkö maustetun veden? Sellaisen, joka maistuu siltä kuin jokin hedelmä olisi päästänyt pienen pierun veteen? Maistat vain pienen pörähdyksen siitä maun olemuksesta? Samanlainen olo live action -Mulania katsoessa."
—u/AdonisLuxuryResort
Highlander II: The Quickening (1991)
Harva jatko-osa onnistuu kumoamaan edeltäjänsä viehätyksen näin tehokkaasti. Mystinen kuolemattomuus selitetään kömpelöllä scifi-alkuperällä, mikä romuttaa mytologian ja vaihtaa salaperäisyyden selittelyn tukahduttamaan tylsyyteen.
"Highlander 2 on niin huono, että siitä on minulle tullut käsite kaikille jatko-osille, joita ei olisi koskaan pitänyt tehdä."
—u/Atma-Stand
"Olin jatko-opinnoissa, kun se ilmestyi. Minulla oli lyhyt tauko, kun työt oli palautettu. Siitä oli keskiyön ennakkonäytös, ja olin niin, niin innoissani, vaikka olin jo silloin hyvin varautunut jatko-osiin. Se oli niin kamala, ja se alien-juttu pilasi minulta jopa ensimmäisen elokuvan. Olen yhä vihainen siitä yli 30 vuotta myöhemmin. Jos he halusivat paremmat lipputulot, heidän olisi vain pitänyt tehdä esiosa Clancy Brownin ja Lambertin kanssa.
Olisin toivonut, että taustatarina olisi pidetty mystisenä ja epämääräisenä. Tämä on malliesimerkki siitä, miten jokin pilataan yliselittämällä."
—u/GuntherRowe
Muistatko vielä kyseisen scifipätkän trailerin? Tällainen retrohelmi löytyi Youtubesta:
Jos upotus ei näy, näet sen myös tästä.
The Human Centipede (2009)
Kaikki ovat varmasti kuulleet tästä kohukonseptista. Itse konsepti vain saattaa olla kuuluisampi kuin itse elokuva. Shokki kantaa hetken, mutta kun järkytys laimenee, jäljelle jää yhden idean provokaatio ilman draamaa, teemoja tai hahmoja, joihin kiintyä. Provosointi korvaa sisällön – eikä palkitse.
"The Human Centipede. Murruin lopulta ja päätin katsoa sen, ja… se on 35 minuutin elokuva, jossa on 50 minuuttia täyttä paskaa. Päädyin kelaamaan eteenpäin sen 'centipede'-paskan, ja niissä kohdissa, jotka eivät olleet ällöttäviä, se oli vain tyhmä elokuva."
Mean Girls (2024, reboot/musikaali)
Ikonisen teininokkeluuden tilalle tuodaan some-viitteitä ja musikaalirakennetta. Nostalgia jää pintakosketukseksi, kun punchlinet latistuvat ja uusi kulma puuttuu. Muoto on äänekäs, mutta teksti ei löydä teräänsä.
"Mean Girls -uudelleenversio. Mitä helvettiä — siitä tehtiin musikaali?!? Kun siihen lisää vielä sen, että näyttely oli heikkoa, käsikirjoitus kömpelö ja koko hommasta huokui yliyrittäminen, katsoin lapsuuteni kuolevan silmieni edessä."
Miksi nämä eivät toimi:
Yhteistä näille pettymyksille on käsittämätön haparointi: sävy ja tarina eivät vedä yhtä köyttä, mytologiaa selitetään puhki tai korvataan isommalla (mutta tyhjemmällä) konseptilla, ja näyttävä kuori priorisoidaan inhimillisen draaman, rytmin ja uskottavan dialogin kustannuksella. Kun elokuva ei luota olennaiseen, kuten hahmoihin, suhteisiin ja selkeään näkökulmaan, se muuttuu kokoelmaksi hetkiä, jotka näyttävät hyvältä trailerissa, mutta lässähtävät valkokankaalla.
Lähde: BuzzFeed