Kaupunki myymässä Hietalahden kauppahallin halvalla

Jättikiinteistö paraatipaikalla saattaa irrota Roslundille halvimmillaan 800 000 eurolla.

Helsingin Sanomat kertoo Hietalahden kauppahallin myynnistä tuoreessa uutisessaan. Lehden haastattelema ravintolakiinteistöjen välittäjä Ari Larnemaa ihmettelee Helsingin kaupungin Tilakeskuksen ja Roslundin välisen kaupan alhaista hintaa.

“Arvokiinteistö myydään yhden kiinteistövälittäjän arvion perusteella ja ilman kilpailua. Miksi kauppa piti organisoida salassa?”, Actival Oy:n Larnemaa ihmettelee.

Nyt 1900 neliön arvokiinteistö irtoaisi 2017 toteutuvassa kaupassa Roslundin lihakaupan taustayhtiölle Roslund Hietalahti Oy:lle 800 000-1 250 000 eurolla.

“Kaupunki sai kymmenneliöisestä kioskista avoimen tarjouskilpailun jälkeen 262 000 euroa, ja nyt se myisi Hietalahden kauppahallin 800 000 eurolla. Hinta on käsittämätön”, Larnemaa sanoo Hesarissa.

Vaikka vanhan kiinteistön “todellista” hintaa on mahdotonta päätellä, vaikuttaa mainittu kauppahinta todella vaatimattomalta. Samansuuruisella summalla saisi naapurustosta esimerkiksi 206 neliöisen toimitilan Kalevankadulta tai vaikkapa sadan neliön asunnon Hietalahdenkadulta. Kaupunki voi toteuttaa alle kahden miljoonan kaupat ilman julkista kilpailutusta.

Kaupungin kiinteistölautakunta käsittelee asiaa torstaina. Kaupungin Tilakeskus ja Tukkutori irtisanovat päävuokrasopimuksen ja siirtävät nykyiset vuokrasopimukset entisine ehtoineen uudelle päävuokralaiselle. Hietalahden hallin uusia yrittäjiä ihmetyttää ja Roslundin ja kaupungin keskinäisiä suunnitelmia on vastustettu. Yrittäjät ovat neuvotelleet omat vuokrasopimuksensa Tukkutorin kanssa samaan aikaan kun Tilakeskus on neuvotellut toisaalla kiinteistön myynnistä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi