Kun pettäminen tapahtuu, moni etsii syyllistä väärästä paikasta
Kun ihminen saa kuulla tulleensa petetyksi, ensimmäinen tunne on usein raivo ja se raivo etsii kohdetta. Usein se kohdistuu “toiseen naiseen” tai “toiseen mieheen”, siihen ulkopuoliseen hahmoon, joka tuntuu vieneen jotakin, mikä oli meidän.
Se on inhimillistä. Mutta totuus on: kukaan ei voi viedä sellaista, joka ei halua tulla viedyksi.
LUE MYÖS: Pettäminen on uusi normi – miksi silti teeskentelemme yksiavioisia?
“Toinen nainen” ei rikkonut lupausta, sinun kumppanisi rikkoi
Pettämisessä on aina vain yksi ihminen, joka on rikkonut lupauksensa: se, joka sen lupauksen antoi.
Se toinen ei vannonut valaa uskollisuudesta, ei luvannut pitää kiinni, ei sitoutunut yhteiseen elämään. Hän saattoi tehdä moraalisesti väärin, mutta vastuu ei ole hänen. Se kuuluu sille, joka petti luottamuksen.
Syytämme väärää ihmistä, koska se sattuu vähemmän
On helpompaa vihata vierasta kuin kohdata se, että oma kumppani valitsi toisin. Psykologit puhuvat “puolustusmekanismista”, me suojelemme itseämme ajattelemalla, että joku muu rikkoi sen, minkä piti olla turvassa.
Mutta sillä hetkellä, kun alamme nähdä totuuden, tapahtuu jotakin vapauttavaa: kipu muuttuu hallittavaksi, kun ymmärtää, että tämä kaikki johtuu ainoastaan uskottoman kumppanin mielen oikuista.
Pettämisen hetki ei synny yhdessä yössä
Harva päättää pettää päähänpiston seurauksena. Usein se kaikki alkaa pienistä valinnoista – viesteistä, joita ei enää näytetä, salaisuuksista, joita perustellaan “oman tilan tarpeena”.
Lopulta kyse ei ole enää yhdestä virheestä, vaan sarjasta päätöksiä, jotka kertovat, ettei kumppani enää etene yhteistä maalia kohti.
Hän ei vienyt sinulta mitään, kumppanisi antoi sen pois
Tämä oivallus on karvas mutta vapauttava. Kukaan ei voi viedä uskollisuutta väkisin. Se täytyy antaa.
Ja jos joku päätti antaa sen toiselle, se kertoo hänen omasta kyvystään tai kyvyttömyydestään rakastaa, sitoutua ja olla rehellinen.
Pettämisessä ei siis ole kyse sinusta. Se kertoo enemmän siitä, kuka toinen on, kuin siitä, mitä sinä et ollut.
Lopulta tärkeintä on, mitä teet sen jälkeen
Syytteleminen pitää meidät kiinni menneessä. Eteenpäin pääsee vasta, kun kääntää huomion sinne, mihin sillä on merkitystä: itseensä. Miten suojaat omaa arvoasi? Mitä tarvitset parantuaksesi?
Se toinen ei ole sinun ongelmasi, hän on vain sivuhenkilö tarinassa, jossa pääosaa näyttelet sinä.
