Skiffer osti Primulan

Syyskuussa avattava uusi ravintola tulee kunnioittamaan Primulan perinteitä.

Kuva: skiffer.fi

Skiffer on ostanut jo vuodesta 1924 alkaen Helsingin Viiskulmassa toimineen Ravintola Primulan. Perinteikkään liikepaikan historiaa kunnioittava uudistettu konsepti avataan syyskuussa 2015 osoitteessa Laivurinkatu 10.

Kaupan myötä Erottajalla ja Liuskaluodolla toimiva Skiffer laajentaa toimintaansa. Skiffer-ravintoloiden taustayhtiö Peruna & Co Oy on toiminut ravintola-alalla vuodesta 2010 alkaen. Perunan nuorekas omistajatiimi haluaa tarjota uusia ja yllätyksellisiä makuelämyksiä sekä hyvää palvelua viihtyisässä ympäristössä. Yhtiön strategiana on liiketoiminnan laajentaminen ennen kaikkea Etelä-Helsingin alueella. Primula sopii sijainniltaan ja puitteiltaan Perunan tavoitteisiin erinomaisesti.

"Uusi ravintola kunnioittaa Primulan perinteitä ja ottaa mausteita myös Skiffer-ravintoloiden tähänastisesta linjasta, muttei vastaa täysin kumpaakaan ennestään tuttua konseptia", kertoo Perunan ravintolatoimenjohtaja Eetu Halmesmäki.

"Luvassa on vanhaa tuttua ja hyväksi koettua, mutta myös jotain täysin uutta ja tuoretta. Syksymmällä on aika paljastaa tulevasta lisää, mutta sen voin sanoa jo nyt, että uudessakin paikassa pääsee nauttimaan liuskoja, omaa erikoisuuttamme."

Skifferin tarina alkoi Liuskaluodolta, Skifferholmenista. Tämän mukaan sai nimensä paitsi ravintolaketju, myös Skifferin erikoisherkku liuska, pizzan suomalainen serkku. Ohutpohjaiset, rapeareunaiset ja mehevätäytteiset ovaalinmuotoiset liuskat viivähtävät kiviarinauunissa vain hetken. Raaka-aineet ovat aina tuoreet ja runsaat, ja esimerkiksi tomaattikastike valmistetaan oman salaisen reseptin mukaan. Liuskojen makuyhdistelmien takana on Perunan osakas Tuomo Suoranta, joka on ennen Skifferiä työskennellyt muun muassa Hans Välimäen sekä Tomi Björckin ja Matti Wikbergin huippuravintoloiden keittiöissä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi