Uusi ravintola Iso Roobertinkadulle

Natura on tapasbaari (muttei kuitenkaan), joka murtaa perinteistä annosajattelua.

Iso Roobertinkatu 11:ssä on parhaillaan käynnissä remontti. Vanhan sushiravintolan tiloihin aukeaa aprillipäivänä Natura-niminen ravintola. Tyhjissä tiloissa sitä suunnittelee ravintola-alalla kokenut omistajapariskunta David Alberti ja Anya Sivkova, jotka ovat juuri saaneet paikan avaimet käteensä.

“Naturasta tulee espanjalaisen tapasbaarin tyyppinen ravintola, muttei kuitenkaan lähellekään”, menusta vastaava Alberti kertoo.

“Olemme kyllästyneet perinteiseen kolmen ruokalajin menuun. Naturassa alku-, pää- ja jälkiruoan sijaan annoksia on useampia”, hän selittää.

Albertin ja Sivkovan tarkoitus on yhdistää perinteinen à la carte -ravintola rentoon tapasbaariin. Listan rakenne perustuu tapas-, pintxos- ja meze-henkisiin pieniin annoksiin. Valittavana on kolme tarkoin harkittua menukokonaisuutta: 4 annosta 39 euroa, 7-9 annosta 59 euroa ja kaikki päivän annokset (12-14 annosta) 89 euroa.

Annoksia voi tilata myös yksittäin viinilasin kaveriksi tai ryppäissä kaveriporukkaan jaettavaksi. Ne maksavat 5-16 euroa kappale.

Alberti kertoo oppineensa, että ihminen kyllästyy ruokaan muutaman suupalan jälkeen, söi hän mitä hyvänsä. Siksi valtavat annokset samaa ruokaa tuntuvat tylsiltä, vaikka olisivatkin taidokkaasti tehtyjä.

“Tykkäämme itse syödä pikkuannoksia, ja haluamme tällä tavalla murtaa perinteistä menuajattelua”, salista vastaava Sivkova kertoo.

“Naturassa on rento meininki. Lyhyessä viinilistassa on paljon pientuottajien viinejä, ja kaikkia saa laseittain”, hän jatkaa.

Ravintolaan tulee 34 asiakaspaikkaa. Aluksi keskitytään ilta-ateriointiin, eikä lounasta ole ainakaan heti luvassa. Ravintolaa pidetään auki keskiviikosta sunnuntaihin. Ruoat kokataan salissa avokeittiössä, ja keittiömestariksi ryhtyy Juuso Haapamäki.

Naturassa on sen nimen mukaisesti tärkeää olla lähellä luontoa ja ruoan alkulähteitä. Raaka-aineet tulevat tutuilta toimittajilta, joita on kymmeniä. Alberti ja Sivkova eivät halua tukkukuormia, vaan yksilöllisiä raaka-aineita, joiden alkuperän he tietävät tarkkaan. Suurin osa on lähiruokaa ja luomua, kaikki tuoretta ja laadukasta. Sivkovan äiti kasvattaa porkkanat ja poimii marjat, kaprikset tilataan Albertin äidiltä Kreikasta. Ruokalista laaditaan päivittäin saatavilla olevien raaka-aineiden, sesongin ja kalaonnen mukaan.

“Emme muokkaa raaka-aineita paljoa. Esimerkiksi mozzarella-annoksessa ei ole mitään muuta kuin itse juustoa. Mutta se on niin tuoretta, että jos syöt sitä ravintolassamme keskiviikkona, se on tiistaiyönä Italiassa tehty.”

Listalta löytyy muutamia erikoisjuttuja, joita ei Suomessa muuten saa. Yhtenä esimerkkinä paljastettakoon väliruokana nautittava, suussa räjähtävä sitruunainen vodka-hyytelöpallo, joka puhdistaa paletin seuraavaa ruokalajia varten.

“Toivomme, että asiakkaamme pitävät hauskanpidosta. Täällä tulee viihtyä, ja siksi annoksissakin on huumoria”, Alberti sanoo.

Natura, Iso Roobertinkatu 11. Avataan 1.4. Avoinna ke-su kello 17 alkaen.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi