Urheilupomojen naamat ilmestyivät lailliseen graffitiseinään, hävisivät sieltä, ilmestyivät uudelleen ja katosivat taas
Onneksi sotkun tuloksena urheilupuiston suhmuroinnit ovat yhä useamman mielessä.
Onko se nugetti? Onko se kepakko? Testissä BK:n uutuustuote
Burger Kingin uudet chicken fries -kanaranskalaiset saavat Cityn makutestin tuomion.
Xmies – suulaiden kaverusten taustavoima
Lyömättömien dj-tuottaja Johannes Naumanen tekee taustoja myös vahvoille naisvokalisteille sekä musaa tv-ohjelmiin ja Palefacelle.
X-Files alkaa tänään
Salaiset kansiot avautuvat uusin kuvioin, mutta vanhalla tutulla ysärimeiningillä.
Hattutemppu Battle IV kruunaa freestyleräpin Suomen mestarin
Jyväskylässä räpätään mestariksi asti.
Mene: Lupa rokata (ja mokata)
Kehitysvammaisten musiikkitapahtumassa on kaikilla lupa mokata ja rokata.
Arto Rastas avaa uuden välimerellisen ravintolan Tampereelle
Perjantaina avattavassa Dining 26 -ravintolassa syödään kulhoista.
Mene: Street Food Carnival
Kaksipäiväinen katuruokatapahtuma valtaa Kaapelitehtaan ensi viikonloppuna.
Suomalaista videotaidetta parhaimmillaan: Pekko – Hunger
Sekä ohjaaja että artisti kannattaa ottaa seurantaan.
Näin otetaan ilo irti aamukahvihetkestä
Taiteilija tekee arkisista kahvitauoistaan taianomaisen upeita taideteoksia.