USA:n puolustusministeriö lähetti vahingossa pernaruttoa pitkin maailmaa
Hienosti hoidettu.
Lankutuksen maailmanmestaruus: viisi tuntia tuskaa
57-vuotias ennätyksenhaltija on melko kovassa kunnossa.
Asan ajatukset ottavat radioaallot haltuun
Räppäri kysyy Yle Puheen kesäohjelmassaan, mitkä ammatit ovat välttämättömiä yhteiskunnan kannalta.
Tietotekniikkaan perehtyneiden seksiharrastelijoiden kulta-aika
Gaypornotähti Dale Cooper tulee Wonderlust-festareille puhumaan seksistä ja teknologiasta.
Annikin runofestivaalin ykkösvieras tuo dub-runouden Tampereelle
Jamaikalaisen Mutabarukan lisäksi Annikin puukorttelissa nähdään belgialainen Swoon ja kasa kiinnostavia suomalaisia.
Virtuaalitodellisuus pahvilaatikossa
Google aikoo tehdä virtuaalitodellisuudesta arkipäivää.
No Holdin’ Back – Huippubreikkarit eivät pidättele viikonlopun bileissä
Flow Mo Crew:n vuosijuhla kerää katutanssin parhaimmiston viikonloppuna Helsingin Teurastamolle.
Robottigepardi osaa juoksuhypyn
MIT:n tutkijoiden kehittelemä robotti on tieteen ja teknologian riemuvoitto.
Palopäällikkö tiivistää Kehäradan pelastusharjoituksen: “Päin helvettiähän se nyt meni”
Silloin kun homma ei toimi, sitä on turha yrittää peitellä.
Live-Tinder on armottomampaa (ja hauskempaa) kuin mikään muu
New Yorkissa deittisovellus Tinderiä käytetään paitsi seuranhakuun, myös komediashow’ssa.