Tämän alemmas ihminen ei enää itsesyytöksen syövereissä pääse...
Minulla on alkanut nyt juuri uusi koulu, siirryin lukion "oppilaasta" aikuiseksi opiskelijaksi. Ensimmäinen viikko on ollut ihan hullua pyöritystä, kaikki on sekaisin, eikä tiedä miten kokoaisi lukujärjestyksensä..
Toimin hätävaratyöntekijänä silloin tällöin, ja jostain täysin itsellenikin käsittämättömästä syystä... Unohdin mennä tänään töihin. En tiedä miten oli mahdollista, olin katsonut jotenkin väärin lukujärjestystäni tai jotain, ajatellut ettei minulla ollut mitään.. Heräsin aamulla ja tajusin että minun olisi pitänyt olla jo tunteja sitten töissä.
Menin aivan lukkoon, tajusin kuitenkin että töihin oli soitettava. Soitin töihin, ja vastannut nainen oli TODELLA vihaisen kuuloinen, kun aloitin että minun pitäisi olla töissä... Jokin naisen äänessä sai paniikin pahenemaan ja suustani lipsahti hätävalhe: olen korkeassa kuumeessa. Nainen totesi kylmästi että siinä tapauksessa sairastodistus, kiitos.
Lopetin puhelun ja istuin paniikissa. Mistä saisin sairastodistuksen? Eihän minulla ollut edes kuumetta? Miten olin valehdellut noin, miksen vaan ollut kertonut totuutta ja mennyt töihin..? Työaikaa ei olisi tosin ollut kuin vähän yli kaksi tuntia jäljellä. Todella noloa ilmestyä töihin vasta siinä vaiheessa.
Sitten tajusin että opiskelijaterveydenhuollossahan on terveydenhoitaja. Hän voi määrätä lomaa. Eikun terkkarille. Siellä terkkaria ei noin vaan huijattu, hän iski minulle mittarin kainaloon. No, kaikki tuntevat perinteisen tempun: mittari lamppuun kiinni. Valitettavasti lamppu oli niin korkealla, etten ylettänyt siihen, mutta kraana sopi tarkoituksiin myös...Mittari kuuman vesihanan alle ja kappas, korkea kuume. 3 pvää saikkua tuli... Ja jumalaton moraalinen krapula.
Työnantajani ei tainnut uskoa sanaakaan puheistani, mutta enpähän saa potkuja tämän takia, saikkutokari on jo lähetetty työnantajalle. Itseinhoni oli kuitenkin noussut sellaisiin lukemiin, että kun pääsin kotiin, pyörryin... järkytyksestä. Siitä, miten olin valehdellut, ja siitä miten työantaja inhoaisi minua, ei tämä ollut varmasti uskonut sanaakaan sairaudestani. Kun selvisin ylös lattialta, istuin puhelimen ääreen ja soitin ystävälleni... Kerroin mitä oli tapahtunut. Kesken puhelun sain paniikkihäiriön, en kyennyt hengittämään, en itkemään ja olin muutenkin aivan sekaisin. Ilmeisesti tämä oli viimeisen pisara koulun alkuun liittyneessä stressissä.
Tästä on nyt vaan yritettävä jatkaa, toivon etten ikivä enää kämmi näin pahasti. Itsesyytös on ainakin sitä luokkaa etten kehtaa mennä vähään aikaan töihin...