Äiti, kuka keksi stringit?

Näin syntyivät takatukka, stringit ja keskisormi.

Stringien ensiesiintyminen oli kohu.
Stringien ensiesiintyminen oli kohu.

Tervetuloa historian tunnille oppilaat. Tänään opimme, miten jotkut historian merkittävimmistä keksinnöistä saivat alkunsa.

Hymiöt

Yhdysvaltalainen insinööri Scott Fahlman Carnegie Mellon yliopistosta käytti 19.9.1982 hymiöitä, joita hän tuolloin kutsui emoticoniksi, ensi kerran sähköpostissa ilmaisemaan tunnetta. Fahlman ei ansainnut keksinnöllään penniäkään.

Keskisormi

Keskisormea näytettiin jo 2 500 vuotta sitten ja jo muinaiset roomalaiset pitivät keskisormea säädyttömänä sormena, koska se muistutti jäykkää penistä.

Post it -lappu

Vuonna 1968 3M-yhtiön tutkija Spencer Silvi kehitti liimaa ja epäonnistui: liima oli heikkoa. Kuusi vuotta myöhemmin hänen kollegansa Arthur Fry keksi käyttää samaista liimaa kirjanmerkkiin. Tarralappujen tarina oli valmis. Prototyyppi valmistui 1977.

T-paita

Syntyi ensimmäisen maailmansodan aikana, kun yhdysvaltalaissotilaat näkivät eurooppalaissotilailla kevyet puuvillaiset aluspaidat, joita he kutsuivat t-paidoiksi niiden muodon vuoksi.

James Dean teki alusvaatteena pidetystä t-paidasta aikansa symbolin Nuoressa kapinallisessa.

Stringit

Nähtiin ensimmäistä kertaa vuoden 1939 maailmannäyttelyssä Yhdysvalloissa.

Takatukka

Oli suosittu 1970-luvulla, mutta sitä olivat käyttäneet kalastajat jo 1800-luvulla. He kasvattivat takatukan niskansa lämmikkeeksi.

Ultramoderni historia (Ajatus) 9,90 e

21 kommenttia

Hv stringit!

17.1.2008 21:55

Hitto noita stringejä käytä kuin piru/ihanne mitan luut omaavat tyypit. Taas on unohdettu meidät normia isommat lantion luut omaavat tyypit. Ei pysty pitämään, koska joko puristavat liikaa(muka oikea koko). Osaat koon isomman niin tippuvat. Puristavasta kokoa pienemmät niin puristavat, että turha vaiva. Pidättäydyn edelleen hipstereissä tai ns mummo pöksyissä, jossa ei noin kangasta nussita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jhhnjkhkjhg

18.1.2008 16:36

Olisi mielenkiintoista tietää, että milloinka stringejä todenteolla alettiin käyttämään? Ei vissiin ihan vielä tuolloin kun ne ensimmäisen kerran esiteltiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zombie and Barbie

18.1.2008 17:34

siis mun pimuilla on stringi-pakko -ne on ween kätsyjä:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Takatukan historia on paras

18.1.2008 18:02

Tää takatukan historia on hauska.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Windy.fi

20.1.2008 22:22

Ikinä en stringejä käytä ja en ymmärrä niiden funktiota.. Ovat turhanpäiväiset ja epämukavat sekä aiheuttavat hiertymiä. Kompaten yllä olevaa kirjoitusta, nussin mielelläni jotain muuta kuin (yleensä teräväreunaista) kangasta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Addi

21.1.2008 11:24

Tunnen moniakin naisia jotka eivät mielellään pidä muuta kuin stringejä. Eräs exäni näistä lienee hauskin, sillä hänellä oli tapana suorastaan kiihkoilla "paskapusseista" ja siitä miten epämukavat ne ovat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AirMan83

22.1.2008 15:00

Minä olen kuullut sellaisen tarinan, että joskus kauan sitten ennen vessapaperin keksimistä takapuoli putsattiin toisen käden keskisormella, joka oli siis jo hajunsa puolesta sopiva haistatteluun. Puhtaammalla kädellä sitten pistettiin leipää suuhun.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Simppis

25.1.2008 22:08

Ei stringit ole epämukavia eikä hierrä, mikäli A) ei osta liian pientä kokoa ja B) ei osta sellasia stringejä, joissa menee vaan kuminauhat reunoilla.. Ainut miinus niissä on että mikäli käyttää matalavyöröisiä housuja, ne saattavat näkyä aika rumasti.. Mutta toisaalta, parempi sekin kun vaon vilkkuminen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wildchild-

27.1.2008 01:15

Eihän tässä kerrota KUKA keksi stringit. Huono stoori.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

R_Q

27.1.2008 17:25

Forrest Cumpissa hymiöiden keksijä sai paljon rahaa. EN tiedä nyt kumpaa uskoa :S

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Forrest Gump

28.1.2008 09:38

#
R_Q Eilen 17:25 Forrest Cumpissa hymiöiden keksijä sai paljon rahaa. EN tiedä nyt kumpaa uskoa :S

Eikun siinähän kaveri keksi "Don't worry be happy" merkin...
Ei tainnut leffassa olla ainuttakaan tietokonetta jolla olisi hymiöitä paineltu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

meikä

28.1.2008 17:41

forest gumpin jannu keksi smile merkin, se keltamusta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

.i..

29.1.2008 18:02

...tarinan mukaan keskisormen näyttäminenkin perustuu siihen että tapana oli leikata jousiampujilta keskisormi kun he jäivät vihollisen vangeiksi. Niillä joilta sormea ei ollut vielä leikattu, kettuilivat taisteluissa vihollisille sitä esittelemällä :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

plaa plaa

30.1.2008 08:33

Ainakin englantilaisten rystyspuolen etu- ja keskisormen heristys periytynee tästä jousiampuja-jutusta. Keskisormi lienee varhaisempaa perintöä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

melkoinen asiantuntija

30.1.2008 15:30

On se karmeeta kun nainen itkee leveen lantionsa johdosta ? ... varsinkin strigien takia - säästä meidät miehet tältä, please ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RiikKiss

30.1.2008 18:46

Enpä itsekään ole mikään ihannemittainen tosin en mikään sotanorsukaan.. Silti käytän mieluiten stringejä jotka EI purista eikä hierrä mistään. Jos on sopivat niin tuntuu kuin ei olisi mitään jalassa. Ns. tavallisia housuja on mielestäni vaikeampi löytää hyvin istuvia. Ne saattaa todellakin olla sellaset "paskapussit" jotka ei mene p..seen myötäisesti ja hipstermalli saattaa joskus puristaa ja hiertää reiden ulkoreunaa.. Minäkin kohta kolmikymppinen akka ja varmaan viisitoista vuotta näitä käyttänyt, että ei ole mikään teinivillityskään.. No kukin tyylillään. Pitäisköhän kasvattaa takatukka.. ;D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lätsä

11.2.2008 23:59

Tuosta stringi asiasta olen hieman erimieltä. Samurait käyttivät jo aikanaan stringejä, siis miehet. Nämä olivat heidän normaalit alusvaatteensa Niissä oli helppo liikkua, ne eivät hiostaneet, yms.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

stringit

13.2.2008 16:28

asuin poliittisena suomi vankina ,nummelassa v96-99.rahaa ei paljoa ollut ,mutta töitä kylläkin .elin tuolloin ystävieni takia .hyvin tiukalla ,iso perhe kasvoi kun per.. varaa ei ollut mihinkään. kun vihdoin pääsin lähtemään ,kuolin nauruun alushousujani .niistä oli jäljellä enään vyötäröllä kuminauhat ja muu osa pienilapuska .niin kuin stringit .seuraavana vuonna h&m joka viihdytti kanssani aikaa jutustelemalla suunitteli vaattteita .keksi varmaan kokoelmastani stringit .niin se on aina tehnyt .yhm.yhm, onhan tehdas minun ,miksi ei ,ps.joskus vankeuskin kannattaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Stringinvastainen

4.4.2008 16:06

Kyllä 'paskapussi' on miellyttävämpi kuin 'paskanaru'. Yököttää ajatella että on paskainen naru p...ssä. Ei mee läpi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Peskaa persiinne huolella!

21.7.2008 06:23

Stringit on parhaat pikkarit kaikista, jos ne ovat oikeaa kokoa, ja se perseessa meneva naru ei ole liian paksu... kun kayttaa pelkastaan stringeja, niin normaalit alushousut tuntuvat nimenomaan HOUSUILTA, jotka repsottaa tai sitten jattavat ikavat rajat paallyshousuihin. seksikkaammatkin ne ovat kuin muut. Hipsterit litistavat perseen lattanaksi, ja hiertavat jalkoja. Tuntuu kuin olisi pitkat aluskalsarit alla.

Paivittainhan alusvaatteet tulee vaihtaa oli mitka poksyt paalla tahansa... Jos pesee/pyyhkii perseensa hyvin, niin ei siihen kankaanpalaseen tuu sen kummempia jalkia kuin tavallisiin mummohousuihinkaan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

artska

29.10.2011 14:47

Kyllä se näin on että Suomen pakkasissa ei pärjää yhellä kangaslapulla,ensin ei laiteta päälle vaatetta ja sitten valitetaan kylmyyttäEipä enenvanhaan tullu mieleenkään mitkää stringit kun piti jotain tehdä ja liikkuakin nykyajan ämmt kun ei persettään penkistä nosta kun lämpö tippuu alle +15 asteen ONHAN SE NÄHTY!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi