Pipokeisari Rasmus Tikkanen

Villawoolin pipojen pääsuunnittelija on huoliteltu mies, joka maalaa päivät ja juo kahvia vähintään kolmen desin mukista. Isovanhemmat haluaisivat hänen jo menevän oikeisiin töihin.

“Mulla on paha pakkomielle ankkureihin, pitäis ehkä mennä hoitoon”, kertoo Rasmus Tikkanen. Pakkomielteestä syntyi rekkamieslippis ankkurikuviolla.
“Mulla on paha pakkomielle ankkureihin, pitäis ehkä mennä hoitoon”, kertoo Rasmus Tikkanen. Pakkomielteestä syntyi rekkamieslippis ankkurikuviolla.
Rasmus Tikkanen ei ikinä laittaisi ylleen: ”Liian lyhyitä housuja. Housut pitää voida taitella, mielellään moneen kertaan.”
Rasmus Tikkanen ei ikinä laittaisi ylleen: ”Liian lyhyitä housuja. Housut pitää voida taitella, mielellään moneen kertaan.”

Villawoolin pääsuunnittelija Rasmus Tikkanen aloitti uransa 14-vuotiaana. Nyt hän elää sillä, että yli 20 000 ihmistä ympäri maailmaa painaa vuosittain pipon päähän.

"Moi. Kolmas kerros", lausuu radiojuontajamaisen pehmeä ääni ovipuhelimesta.

Haukilahti, Espoo. Kaikki alkaa kovin tavallisesti. Harmaan kerrostalon kolmannessa kerroksessa asuu pipojen luoja. Tänään Rasmus Tikkasen, 28, päässä on lippis.

Kuten haastateltava aina tekee, kun toimittaja kutsutaan kotiin, hänkin pahoittelee luovaa kaaosta arviolta kahdeksan neliön kokoisessa työhuoneessaan. Sotku on kuitenkin hallittua. Seinään nojaa pöllittyjä vanerilevyjä, yksi niistä on pinkki.

"Sen pohjan mä maalaan vielä toisen väriseksi", Tikkanen lisää. Kokonaisuutena taiteilijan kolmio on hillityn suunnitelmallisesti sisustettu ja viimeisen päälle tiptop.

Rasmus Tikkasta voi huoletta kutsua Villawool-yrityksen taiteelliseksi johtajaksi. Titteli ei ole virallinen. Oikeammin Tikkasen elämässä mikään ei ole virallista.

"Jos mun täytyy esitellä itseni, sanon olevani talon mies."

Huomaa sävyero: talon mies, ei talonmies. Mies elää elämää, jonka kaikki haluavat alitajuisesti saada. Kysymys ei ole pipojen suunnittelusta, öljyvärimaalauksista tai lumilautafilkoista, joiden takia Tikkanen hytisi toppahousuissa kameran takana kymmenen vuotta. Kysymys on työnkuvasta, elämäntavasta, kiireettömyydestä.

"Mielekkään, luovan työn tunnistaa siitä, että ehtii pitkästyä. Kukaan ei patista mua töihin, se pitää tehdä itse."

Joku voisi kutsua stressiksi sitä, että hän makaa usein öisin hereillä ja miettii työasioita. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Rasmus Tikkanen on miespuolinen versio Mullan alla -sarjan Claire Fisheristä. Tädit haluaisivat hänen menevän kouluun ja oikeisiin töihin, mutta Tikkanen ei tähän aio taipua. Villawool on street-muodin perheyritys. Toisin kuin Claire, Rasmus ei taistele perheyrityksen arvoja vastaan.

Kiiltokuvapojan ja firman, jonka tavoitteena ei ole kasvaa huikeisiin mittasuhteisiin, takana on pakko olla rosoinen tarina. Vai onko?

“Ideana amerikkalaiset liigat. Suomalaisten  pitäisi ottaa mallia niiden markkinoinnista.”
“Ideana amerikkalaiset liigat. Suomalaisten pitäisi ottaa mallia niiden markkinoinnista.”

Levotonta itsekuria

"Faijani oli hippi ja hiihtopummi. Kerran ne säästi mutsin kanssa rahaa ja lähti Alpeille. St. Antonissa ne näki alppikaupassa sairaan mageen pipohyllyn. Se kuulemma näytti niin hyvältä, että oli pakko tehdä jotain samanlaista."

Pariskunnalla oli kuitenkin mielessä ihan omanlainen visio. Pian tämän jälkeen, vuonna 1975, seitsemän vuotta ennen Rasmuksen syntymää, he pistivät Helsingin Eerikinkadulle pystyyn pikkuliikkeen.

Isä Matti Tikkanen oli juuri aloittanut opiskelun kauppakorkeakoulussa, mutta yritys, Villawool, vei voiton opinnoilta. Äiti lopetti opiskelun Taikissa ja jäi yrityksen ohella kotiäidiksi, kun lapsia alkoi syntyä. Ensin isosisko, sitten Rasmus, sitten vielä pikkusisko.

Samaan aikaan, kun yritys lähti kasvuun, vanhemmat olivat levottomia. Rasmus oli viisi, kun perhe päätti muuttaa Saksaan. Muutaman vuoden ajan seilattiin Saksan ja Suomen väliä.

"Suomessakaan ei yksi paikka riittänyt. Haukilahti, Kruununhaka, Tapiola, Westend, Kirkkonummi, Iirislahti, Vuosaari. Onhan näitä koteja ollut."

Vuonna 2004 perhe vieraili Virossa. Saarenmaalla he tapasivat torilla joukon käsityöläisnaisia. Taidot vakuuttivat. Vanhemmat kertoivat firmastaan ja kysyivät, olisiko naisilla tahtoa ryhtyä tekemään heidän kanssaan pipoja.

"Sitten asiat vaan tapahtui. Ne raahasi vanhat ompelukoneet Saarenmaalle, pisti sinne uuden tehtaan pystyyn ja päätti muuttaa Viroon."

22-vuotias Rasmus muutti omilleen, Haukilahdesta kruununhakalaiseen pikkuyksiöön, entiseen liiketilaan. Miehellä oli oma sisäänkäynti keskellä Helsinkiä, ja valtava ikkuna suoraan kadulle, joka peitettiin vanerilevyillä.

 

“Näin kadulla hipsteritytön, jolla oli kaksiraitaiset polvisukat. Ja suunnittelin tämän.”
“Näin kadulla hipsteritytön, jolla oli kaksiraitaiset polvisukat. Ja suunnittelin tämän.”
“Lumilautavuosien jäljiltä jäänyt puuvillalle painettu Jamppi-hahmo!”
“Lumilautavuosien jäljiltä jäänyt puuvillalle painettu Jamppi-hahmo!”

 

Sitten tapahtui jotain. Tikkanen ahdistui. Hän oli vuosia kuvannut lumilautailija Eero Ettalaa kirjaimellisesti yötä päivää, nettiin ja Tracking Eero -tv-sarjaan Eurosportille ja Mtv3:lle. Lisäksi hän antoi panoksensa Euro Gap -lumilautaleffalle, jonka nettiversio keräsi yli 300 000 katsojaa. Leffassa laskivat niin Ettala kuin Heikki Sorsa, Joni Malmi ja Markku Koskikin. Asuminen ahtaasti keskellä kaupunkia ja epäsäännöllinen elämänrytmi lumilautafilkkojen parissa alkoi vituttaa.

"Halusin lisää tilaa. Aloin etsimään kämppää, ehkä jotenkin alitajuisesti juuri Haukilahdesta. En halunnut sitoutua ostamalla, on paljon vapaampaa vuokrata."

Ja ei kun takaisin lapsuuden ympyröihin. Tikkanen päätti palauttaa rytmin elämään. Kello alkoi soida 8.30 joka aamu maanantaista perjantaihin, viikonloput palautettiin paikoilleen. Vapaus pysyi. Hän alkoi harrastaa kalastusta. Kalastusta!

"Kalastus on paljon boheemimpaa kuin tiistaikaljalla istuminen Kalliossa", Tikkanen virnuilee.

Harrastus selittää paljon. Intinkin Tikkanen kävi laivastossa. Meri näkyy Tikkasen maalauksissa. Ja puheissa. Jos hänen pitää mainita yksi syvälle kolahtanut kirja, ensimmäisenä tulee mieleen Einari Wirénin Shanghai Ohoi! Levotonta merimieselämää toisen maailmansodan ajalta.

Tikkanen lopetti kuvaamisen ja palasi lapsuudenmaisemaan maalaamaan, suunnittelemaan pipoja ja veneilemään. Miten kuvataiteilijan rahat voivat riittää veneilyyn?

"Mulla on ykstahtinen dieselfiskari, joka vie bensaa litran tunnissa, eli se ei ole kovin kallista", hän vastaa silmää vinkaten.

“Tilasin veistäjältä käsintehtyjä katajannappeja. Nyt tehtaalla poltetaan jokaiseen käsin logo. Tuoksuu mahtavalle.”
“Tilasin veistäjältä käsintehtyjä katajannappeja. Nyt tehtaalla poltetaan jokaiseen käsin logo. Tuoksuu mahtavalle.”

Pipomuodin hiljainen viestinviejä

Villawool on pieni, pipoja valmistava perheyritys, vähän kuin Mullan alla -sarjan Fisherin perheen hautaustoimisto, jonka arkeen perheen kaikki lapset joutuivat kasvamaan. Tikkasen elämässä pipot ovat olleet syntymästä asti läsnä.

80-luvulla yritys oli kovassa nousussa, bisnes pyöri ja kauppa kävi. 90-luvun lama iski kovaa ja vei jalat alta. Muttei kokonaan.

Nyt Villawool kiinnostaa taas. Pipoja myydään Stockmannilla ja isoissa street-muodin erikoisliikkeissä, kuten Union Five ja Ponke´s. Myyntiä enemmän yritys toimii alan suunnannäyttäjänä. Syynä on onnistunut brändi, minkä tajuavat niin kuluttajat kuin kilpailijatkin, ja yritys on alansa arvostetuimpia. Vuonna 2011 Villawool määrittelee, mikä on katu-uskottavaa pipomuotia. Mallistot tehdään vain vuotta aiemmin: nyt Tikkasella on työn alla mallisto 2012-2013. Villawoolin ansiosta enää ei kysytä, miksi sulla on pipo päässä, vaikka on lämmin.

"On hölynpölyä, että päähine pitäisi ottaa pois ruokapöydässä. Tai kirkossa tai mitä vaan. Jos väittää niin, pitäisi osata sanoa, kuka sen säännön on keksinyt."

2000-luvulla Rasmus Tikkanen suunnittelee jokaisen talven malliston. Syksyt kuluvat pipojen parissa.

Mutta silti Tikkanen mieltää työkseen enemmän taulut kuin pipot.

"Pipot tulee itsestään."

Pipo syntyy kuten mikä tahansa työ. Ensin paperilla idea, sitten mallikappale. Jos Tikkaselle antaisi puikot ja pyytäisi kutomaan sukat, hän todennäköisesti osaisi. Vaikkei ole vuosiin sukkaa kutonutkaan.

"Mä vierastan itseni kutsumista taiteilijaksi. Taiteilijuutta ei Suomessa pidetä työnä, joten kai mä olen yrittäjä, kun mä elätän itseni tällä."

Rasmus Tikkanen on Mäkelänrinteen urheilulukion kasvatti. Lukion ohella hän suoritti merkonomin tutkinnon. Koululuokassa Tikkanen oli hiljainen ja ujo poika. Sen huomaa viisitoista vuotta myöhemminkin. Hän vaivaantuu helposti. Jos kysyy liian yksityiskohtaisesti parisuhde-elämästä, katse kiipeää kohti seiniä ja vastaukset muuttuvat kohteliaan ympäripyöreiksi. Hän on seurustellut kaksi vuotta, ja tyttöystävä käytännössä asuu hänen luonaan. Mutta haastattelussa Tikkanen keskittyy puhumaan mieluummin urastaan.

"Kaksoistutkinto oli isäni idea, kun se on itse bisnesihmisiä."

Lukion jälkeen yo-merkonomi ei halunnut mennä yliopistoon. Pari kertaa hän haki Taikkiin, mutta ei osannut päättää, mikä olisi oma aine, koska oli kiinnostunut monista asioista.

"Tuntuu oudolta, että pitäisi identifioitua vaikka graafiseksi suunnittelijaksi. En mä osaa."

Koulut saivat jäädä, eikä Tikkanen niihin aio palata. Miksi pitäisi, jos sen tähtäimenä on tehdä samaa kuin tekee jo?

Artisokasta seilorin hautaan

“Olin luonnontieteellisessä museossa. Tuli mieleen Avara luonto ja Sir David Attenborough. Halusin tehdä seikkailijan karvalakin.”
“Olin luonnontieteellisessä museossa. Tuli mieleen Avara luonto ja Sir David Attenborough. Halusin tehdä seikkailijan karvalakin.”
“Kokonaan käsin kudottu Novitan langoista. Tehtaamme supermammat kutoo noita satoja kappaleita vuodessa.”
“Kokonaan käsin kudottu Novitan langoista. Tehtaamme supermammat kutoo noita satoja kappaleita vuodessa.”

Avokeittiön pöydällä on mariskoolillinen da capoja. Parvekkeen avonaisesta ovesta tulee sisään syksyn tuoksu. Ulkona pärisee mopo. Tikkasen asunnon seinät ovat täynnä omia maalauksia.

Syksyllä 2007 hän lähti kävelylle. Muutaman korttelin päässä kotoa rakennustyömaalla hän pysähtyi.

"Tuijotin niitä levyjä muutaman minuutin. Tuli hillitön halu vain maalata niille. Raahasin yhden kotiin, pyyhin sen pölystä ja maalasin."

Ensimmäinen öljyvärityö, The Artichoke, on nimensä mukaisesti idealta yksinkertainen. Siinä on kaksi artisokkaa limittäin. Mutta kun maalausta katsoo läheltä, tuntuu, että suomut tunkeutuvat ihoon.

Sen jälkeen Tikkanen on maalannut tuotteliaasti. Keskeneräisenä on Andy Warholin Campbell’s-tölkkien suomalaisversio, Jalostaja-hernekeittotölkit.

Tikkasen tunnetuin työ on ystävälle maalattu Jacques-Yves Mannerheim, jossa Mannerheimilla savuaa piippu suussa, viikset ja punainen pipo päässä.

Se ei ehtinyt ikinä ystävälle asti, sillä toinen kaveri näki maalauksen Tikkasen olohuoneessa, otti sen kainaloon ja marssi ulos.

"Ensimmäisenä vuonna maalasin 20, seuraavana 30, sitten 40 ja toivottavasti nyt menee 50 rikki", hän lausuu vakavana.

Nyt tilat alkavat paukkua ja hän on etsinyt maalauksilleen näyttelytilaa. Etsintä on sujunut huonosti. On kuitenkin huomautettava, että keskimääräistä paremmin.

"Helsingin tilanne on surkea. Vaikka on tyhjiä liikehuoneistoja, ei niihin voi mennä viikoksi pitämään pop up -näyttelyä. Myynneillä voisi hyvin maksaa siitä kuukauden vuokrankin."

Toista on vaikka New Yorkissa, jossa näyttelytiloja satelee. Niitä halutaan tyhjiin liikehuoneistoihin.

"Mulla on tavoitteena vaan helvetin hyvät avajaisbileet, joissa on paljon maalauksia."

Entä kuuluisuutta? Hiljaisuus.

"En mä halua kuuluisaksi, mutta mun taulut voisi joskus olla kuuluisia."

Toivottavasti se ei iske vasta kuoleman jälkeen. Oli miten oli, sen miettiminen on toissijaista.

"Hiiteen opinto- ja uraputkiajattelu. Mihin ihminen tarvitsee titteleitä? Paljon olennaisempaa on se, että saa käydä kalassa ja maalata."

Mutta jonain päivänä Rasmus Tikkanen vielä pitää ison näyttelyn, jonka jälkeen hän palaa kameran taakse ja kuvaa kokopitkän elokuvan. Hän lausuu sen vaatimattomasti. Juuri siksi sitä ei ole hetkeäkään syytä epäillä.



Lue Styleguiden näköisversio tästä! Miltä näyttää? Kerro mielipiteesi täällä!

1 kommentti

Tantte

30.7.2015 11:44

Fantastinen heppu ja hieno kertomus : )

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi