Panimoliitto ehdottaa tarjouspykälän poistamista alkoholilaista

Etujärjestön mukaan tarjousmyyntiä hillitsemään tarkoitetun pykälän vaikutus on päinvastainen.

Alkoholilain kokonaisuudistus lähestyy ja siihen liittyviä kannanottoja jaetaan eri suunnilta. Panimoliitto tuo oman kortensa kekoon tuoreessa kannanotossaan. Etujärjestön mukaan alkoholilainsäädäntö on suurelta osin kunnossa nykyisellään ja muutosta toivotaan ainoastaan tarjousmyyntipykälän suhteen.

Panimoliiton mukaan tarjousmyyntiä rajoittava pykälä ei ole onnistunut. Esimerkiksi kaljalaatikoiden hinnat eivät ole nousseet, kun yksittäisen juoman puolestaan saa entistä halvemmalla.

"Alkoholijuomien tarjousmyyntiä hillitsemään tarkoitettu pykälä on vastoin tarkoitusta lisännyt ja pidentänyt tarjouskampanjoita entisestään. Kaupan sisäänheittotuotteet ovat hyvin usein 24 tölkin salkkuja ja yhden tölkin saa nyt entistä edullisemmin, kun tarkoitus oli nostaa monipakkausten hintoja. Epäonnistunut pykälä tulisi poistaa kokonaan", Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa sanoi puhuessaan Valviran kuulemistilaisuudessa keskiviikkona.

Panimoliiton kritisoiman alkoholilain pykälän mukaan yksittäinen pullo tai tölkki pitää voida ostaa yhtä halvalla kuin sen hinta halvimmassa monipakkauksessa on. Lisäksi kampanjan tulee kestää vähintään kaksi kuukautta. Käytäntö tuli voimaan 2007.

Panimoliitto panee merkille myös, että alkoholin kokonaiskulutus on ollut viime vuodet laskusuunnassa ja kehitys jatkuu tänä vuonna. Alaikäisten osalta on menty oikeaan suuntaan, sillä juominen on vähentynyt ja raittius lisääntynyt.

"Suomen alkoholilainsäädäntö on nykyisellään pääosin ajanmukaista, mutta pidän hyvänä asiana, että sitä vielä tarkennetaan. Alkoholin kokonaiskulutuksen laskiessa en näe kuitenkaan syytä radikaaleille lakimuutoksille. Nyt, kun koko laki avataan, alkoholimainonta pitäisi käsitellä osana kokonaisuudistusta, eikä irrallaan kokonaisuudesta", Ussa sanoo.

Valvira tekee parhaillaan valmistelutyötä uuden alkoholilain tiimoilta ja kerää alkoholielinkeinojen näkemyksiä uudistuksen suhteen.

3 kommenttia

Tarvitaankotarjouksia

10.10.2012 09:54

VÄITE by Ussa"Alaikäisten osalta on menty oikeaan suuntaan, sillä juominen on vähentynyt ja raittius lisääntynyt."
FAKTA: 80- luvulla noin 10 % oli tosihumallassa vähintään kerran kuussa, 2011 lähes 20 % (14- 18 vuotiaat)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Antsu

10.10.2012 13:47

FAKTA: Se on ihan miten tilastoja tulkitsee.. tottakai 30 vuotta sitten käytettiin vähemmän alkoholia. Mutta vertaappa tilannetta 90-luvun loppupuolen lukuihin. VÄITE pitää yllättäen paikkansa.
(lähde: http://www.suomenash.fi/binary/file/-/id/3/fid/458/ )

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shmu

11.10.2012 15:38

Sen sijaan muiden päihteiden kohdalla laki on jämähtänyt kymmenien vuosien taakse. Ei välttämättä rajoitustensa takia, vaan rangaistuskäytännön. Tämä tietenkin koskee pienempää osaa väestöä niin ei asiaan viitsi kukaan syvällisesti paneutua (kun ei ole omia kokemuksiakaan), mutta alkoholilla, yhdellä vaarallisimmista huumeista, on jännä erikoisasema yhteiskunnassamme jo lainsäädännön tasolla. Pitkälti poliittisista syistä, sanon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi