Säälittävä Jari Aarnio

Julkisessa piinapenkissä, riisuttuna vallastaan.

 

#aarnionleivissä? #aarnio #poliisi #jariaarnio #huumepoliisi

A photo posted by pekkahoikka (@pekkahoikka) on

 

Siellä se istuu kameroiden välkkeessä oikeussalissa. Tuskin mikään herättää vähemmän sympatiaa kuin mätä poliisi. Jari Aarniota katsoessa ei voi kuitenkaan olla tuntematta hieman sääliä. Yhtäkään tuomiota ei ole vielä luettu, mutta siellä tuo keski-ikäinen, valkoihoinen heteromies istuu julkisessa piinapenkissään vallasta riisuttuna. Sydäntäsärkevää.

Suomen poliisin tunnetuimpiin sankareihin kuuluneen Aarnion tapaus on paisunut prostituoituun liittyvästä virkarikoksesta lahjussyytösten kautta epäilyyn törkeästä huumausainerikoksesta, eikä tilanne näytä tasaantuvan tänään tiistaina alkaneen oikeudenkäynnin myötä. Tutkintapöytäkirjoissa ja salissa kerrotaan tarinoita, joista myöhemmin tehdään suomalaisen elokuvan klassikoita. Ehkä suomalainen rikosdraama saavuttaa Aarnio-jutun ansiosta muiden Pohjoismaiden tason.

Ratkaisuja ei tulla näkemään vielä pitkään aikaan. Pelkän lahjusosuuden käsittely, josta syyttäjä vaatii neljän vuoden vankeusrangaistusta, kestää viikkoja ja syyttäjän pöydällä on vielä parikymmentä syytettä harkinnassa, mukaan lukien syyte törkeästä huumausainerikoksesta, johon Aarnion epäillään syyllistyneen niin sanotun hasistynnyri-jutun yhteydessä. Se tarkoittaa, että Aarnio tulee olemaan otsikoissa vielä ainakin vuoden.

Tänään julkisuuteen tulleisiin tarinoihin kuuluu muun muassa Hesarin uutisoima rikollispomon kertomus siitä, miten Aarnio oli pitänyt “helvetin vakuuttavan mainospuheen” houkutellakseen hänet mukaan Trevoc-yhtiöön, joka kehittelee puhelinta, jota ei voi salakuunnella. Rikollispomo oli poliisikuulusteluissa kertonut saaneensa idean Trevociin sijoittamisesta “vantaalaiselta liikemieheltä”. Loppulausuntovaiheessa hän oli kuitenkin saanut mahdollisuuden tutustua muiden kertomuksiin esitutkintamateriaalissa ja täydentänyt sitten omaa kertomustaan sanomalla, että aloite hämärään ja myöhemmin rikollispomon vaimolle tappiota tuottaneeseen sijoitukseen tulikin Aarniolta.

Trevocin toimitusjohtaja Pasi Patama on puolestaan kertonut poliisikuulusteluissa, kuinka Aarnio oli tilannut Trevocilta laitteen, joka sotkee matkapuhelintietoja. Puhelin oli tarkoitus virittää siten, että Aarnion puhelimesta lähteneet viestit näyttäisivät jonkun muun lähettämiltä. Tarina kertoo, että Aarnio tarvitsi laitetta, koska Helsingin Sanomien uutisointi oli aiheuttanut virkarikostutkinnan hänen yhteyksistään erääseen prostituoituun.

Esitutkinnan mukaan Aarnio on käyttänyt käteistä rahaa vuosina 2009-2013 yli 450 000 euroa, häntä syytetään 200 000 euron lahjuksen ottamisesta ja hänen pihaltaan löytyi maakuopasta jemmasta 65 000 euroa käteistä.

Yksi tärkeimpiä uutislähteitä Aarnio-jutussa on yli vuoden asiaa seurannut Hesarin toimittaja Minna Passi. Hän on ihmetellyt poliisin vahvaa vastareaktiota jutun uutisointiin. Tuoreessa kommentissaan hän kuvailee poliisin reagointia “kiukutteluksi ja mielensäpahoittamiseksi”. Hän sanoo myös, ettei jutun kammottavuus ole vielä auennut suurelle yleisölle.

“Käytännössä selvitetään siis sitä, onko järjestäytynyt rikollisuus päässyt uimaan sisään Suomen poliisiin. Missä tahansa muussa länsimaassa joku olisi jo saanut potkut näin vakavien rikosepäilyjen vuoksi. Mutta Suomessa poliisipomot istuvat viroissaan kuin tatit ja jopa Aarnio vetelee edelleen puolta palkkaa tutkintavankeudessa”, Passi kirjoittaa.

Aarnio itse kiistää syyllistyneensä yhteenkään rikokseen. Hän sanoo, ettei hänellä ollut mitään roolia Trevocissa ja että häntä koskevat tarinat ovat mielikuvituksen tuotetta. Tutkintavankeudessa eristyksissä aikaansa viettävä Aarnio haluaisi saada omia lausuntojaan vahvemmin julkisuuteen, mutta hänelle ei sallittu omaa tiedotustilaisuutta toivomuksesta huolimatta.

9 kommenttia

Viracocha

16.12.2014 20:01

Mutta kunnioitettavasti omalla naamallaan oikeudessa, ryhdikkäästi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Cap

17.12.2014 08:39

Median tuomitsema ennen kuin varsinaisia syytteitä oli edes luettu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Oinraa

17.12.2014 15:49

Sääliikö joku rikollista, jonka myötävaikutuksella mm. isoja määriä huumausaineita on päätynyt Suomeen? Sääliä pitäisi näitä aineiden käyttäjiä ja heidän perheitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hehehe

17.12.2014 20:49

Säälittävää toimintaa on Aarnion tuomitseminen median ja somessa vauhkoovien ihmisten toimesta, ennen varsinaisia syytteitä ja tuomiota.

"Vangittujen tulee olettaa olevan syyttömiä ennen kuin heidät todistetaan syyllisiksi." Tämä kuuluu ihmisten perusoikeuksiin Suomessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Prostata

18.12.2014 00:16

Aarnio-vyyhdin purkautumisen takana oli prostituoidun paljastus.

Prostituutio on ehdottomasti kiellettävä ja suut tukittava ettei virkamiesten ja poliitikkojen hämärähommat paljastu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

18.12.2014 15:54

Sääli on mielen heikkoutta. -Spinoza

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Selvä

25.12.2014 15:43

“Käytännössä selvitetään siis sitä, onko järjestäytynyt rikollisuus päässyt uimaan sisään Suomen poliisiin. Missä tahansa muussa länsimaassa joku olisi jo saanut potkut näin vakavien rikosepäilyjen vuoksi. Mutta Suomessa poliisipomot istuvat viroissaan kuin tatit ja jopa Aarnio vetelee edelleen puolta palkkaa tutkintavankeudessa” - Minna Passi

Syytön kunnes toisin todistetaan. Olisi ennemminkin outoa, jos joku päällikkö eroaisi / erotettaisiin virastaan esitutkinnan tässä vaiheessa sillä mitään todellista syytä siihen ei ainakaan vielä ole. Epäilyjä tähän maailmaan mahtuu, eikä lainvoimaista tuomiota ole tiedossa vielä ainakaan vuoteen. Niille, jotka eivät oikeuden käytännöistä tiedä: tämä tulee varmasti menemään käsiteltäväksi ainakin hovioikeusasteelle valitusten jälkeen ja se tarkoittaa noin vuotta lisää käsittelyaikaan.

Toisekseen, Aarniota ei voida erottaa virasta ennen lainvoimaista tuomiota (tuli sieltä sitten mitä tahansa). Sanoohan sen jo virkaehtosopimuskin, joka sitoo työntekijän lisäksi luonnollisesti myös työnantajaa.

Passilla saisi olla faktat paremmin hallussa, mikäli aikoo tuota "rikostoimittaja" -titteliään isosti esitellä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pacode

13.1.2015 09:50

Ihan perus tavis lokerointia hieman asiaakin MUTTA pääpaino asioiden lokeroimisessa. Ei mielestäni älykäs kirjoitus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

m.s1

14.1.2015 16:19

jos syytteet ei mene läpi ja aarnio ei joudu vastuuseen niin ei tarvii enää myydä huumeita on korvaukset sitä luokkaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi